Jutun kuva

Lukuaika 6 min

Tämä kirja on varoitus – Murhaajien motiiveista löytyy piirteitä, jotka kaikkien olisi hyvä tunnistaa

Tämä kirja on varoitus – Murhaajien motiiveista löytyy piirteitä, jotka kaikkien olisi hyvä tunnistaa

Henkirikosten estämiseen on yksinkertainen keino: puhuminen. Sarjamurhaajan tyttäret kertoivat äitinsä tarinan kirjaksi, jotta muut välttyivät siltä, mitä he joutuivat kokemaan.

Tue vapaata journalismia

alkaen

4,90 €/kk

Millainen äiti tappaa lapsensa? Psykopaatti tietysti.

Sellainen kuin Michelle Knotek, joka kidutti ja murhasi ystäviään ja perheenjäseniään parin vuosikymmenen mittaan Yhdysvalloissa, Washingtonin osavaltiossa. Hänestä kertoo Gregg Olsenin kirjoittama true crime -kirja Äitimme oli sarjamurhaaja (alkukielellä If You Tell), joka ilmestyi suomeksi tänä keväänä.

Michelle "Shelly” Knotek ja puoliso David "Dave” Knotek ovat yhdessä vastuussa ainakin kolmen ihmisen kuolemasta. Kaksi uhreista oli Shellyn ystäviä, jotka hän houkutteli kotiinsa "toipumaan”, kun heillä oli vaikea elämäntilanne meneillään.

Kolmas uhri oli ottopoika Shane, josta omat vanhemmat – Shellyn veli ja tämän kumppani – eivät pystyneet huolehtimaan. Shane kasvoi Shellyn kolmen tyttären veljenä, kunnes katosi mystisesti.

Olsenin kirja antaa ymmärtää, että Knotekit aiheuttivat myös lähellään asuneen iäkkään veteraanin kuoleman.

Knotek kiusasi ja kuritti kaikkia lapsiaan sadistiseen tyyliin. Erityisen julmaa kohtelua koki esikoinen Nikki. Keskimmäinen, Sami, oli äidin suosikki, mutta ei hänkään välttynyt riisuttamiselta, jääkylmiltä pihasuihkuilta, ulos telkeämiseltä ja vessakäyntien rajoittamiselta. Siskot toivoivat perheen pienimmän, Torin, pääsevän vähemmällä.

Niin ei käynyt.

Kirjan mukaan Shelly tunsi empatiaa harvoin jos koskaan. Hän mitä ilmeisimmin nautti rankaisemisesta ja vallankäytöstä, siskokset kertoivat Olsenille. Äitimme oli sarjamurhaaja tuo mieleen suomalaisen kahdeksanvuotiaan Vilja Eerikan, jonka isä ja äitipuoli kiduttivat hengiltä, ja Tara Westoverin Opintiellä-teoksen, jossa kirjailija kuvaa uskonnollisessa, väkivaltaisessa perheessä kasvamista ja siitä irtautumista.

Tapauksia yhdistää se, että hirvittävää väkivaltaa ja alistamista kokeneet lapset eivät uskaltaneet kertoa kokemuksistaan aikuisille. He suojelivat vanhempiaan, kaikesta huolimatta.

Siksi heidän suojelemisensa on viranomaisille haaste.

Jännitys- ja true crime -kirjailija Gregg Olsen.


Kaikki vakavan perheväkivallan tekijät eivät ole psykopaatteja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on Minna Piispan johdolla selvittänyt suomalaisia perhesurmia ja muita oman lapsen surmia vuosilta 2003–2012.

Sukupuoliroolit näkyvät tuloksissa. Siinä missä isät tappoivat "kunnian” vuoksi erotilanteissa, äideillä taustalla saattoi olla vääristynyt ajatus lasten suojelemisesta epätoivoisessa tilanteessa.

Selvityksessä puhutaan altruistisista motiiveista. Äärimmäisen stressaavaan elämäntilanteeseen päätyneet äidit eivät keksineet muuta ratkaisua kuin lapsen vieminen mukanaan kuolemaan. He kokivat, että niin olisi lapsellekin parasta.

Tv-persoona Nina Mikkonen on kertonut Yle Perjantai -ohjelmassa ja Helsingin Sanomien haastattelussa, että mietti vuosia sitten itsensä, erityislastensa ja halvaantuneen puolisonsa tappamista. Hän oli ahdistunut, velkaantunut ja yksinäinen. Synkimpänä hetkenä mieleen tuli lopullinen ratkaisu, jolla tuska päättyisi. Hän koki, että lapsia ei voisi jättää yksin ilman vanhempiaan.

"Kuka heitä rakastaisi, minne he joutuisivat, kuka heistä pitäisi huolta?" Mikkonen kuvaili ajatuksiaan HS:ssa.

 

Tekijän motiivilla on merkitystä, kun pohditaan, miten perheväkivaltaan voitaisiin puuttua ajoissa ja lasten surmia estää. Olsenin kirja päättyy oikeuspsykologian professorin Katherine Ramslandin puheenvuoroon. Ramsland määrittelee Shelly Knotekin kaltaiset murhaajat "saalistajiksi”. Psychology Today -lehdessä Ramsland luonnehtii Knotekia "psykopaattiseksi saalistajaksi”.

Olsenin kirjan kuvaus ja mediatiedot Knotekista kieltämättä täsmäävät psykopatiaan, vaikka virallista diagnoosia hän ei ilmeisesti ole saanut. Duodecim-aikakauskirjan artikkelissa luetellaan psykopatian ominaispiirteiksi mahtipontisuus, lipevyys, krooninen valehtelu, tunne-elämän pinnallisuus ja impulsiivisuus. Shelly Knotekissa nämä kaikki yhdistyvät.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen kokoamassa Psykopatian monet kasvot -kirjassa todetaan, että olosuhteilla on suuri vaikutus siihen, miten psykopaattiset piirteet kehittyvät. Aikuisten psykopatiaa ei tutkimusten mukaan pystytä juurikaan hoitamaan, mutta jos tunnekylmiä piirteitä havaitaan esimerkiksi päiväkoti-ikäisellä, puuttumisesta on hyötyä.

Nykytutkimuksen valossa positiivinen, lämmin ja lasta huomioiva kasvatustyyli voi auttaa, kun hoidetaan käytöshäiriöisiä lapsia, joilla on tunnekylmiä piirteitä. Tällaiset lapset tarvitsevat myönteistä huomiota ja palkitsemista. Heitä voidaan tukea tunteiden ymmärtämisessä ja sosiaalisten taitojen oppimisessa.

Tunnekylmien piirteiden varhainen havaitseminen on tehokkaan avun edellytys. Parhaassa tapauksessa siten voidaan estää tulevaisuudessa tapahtuvat henkirikokset.

Äitimme oli sarjamurhaaja -teoksen mukaan Shelly Knotekin käytös oli hyvin poikkeavaa jo lapsuudessa. Knotekin äitipuoli on kertonut kirjailijalle, miten pienellä Shellyllä oli esimerkiksi tapana täyttää perheenjäsentensä kengät lasinsiruilla.

Vaikka äitipuoli Lara kuvataan kirjassa hyväntahtoiseksi ja kärsivälliseksi kasvattajaksi, Shellyn lähtökohdat olivat vaikeat. Hänen oma äitinsä murhattiin, kun hän oli vasta lapsi. Hän oli kasvanut rikollisten ja päihdeongelmaisten keskellä, vailla turvallisia aikuisia.

Knotekin isä otti hänet huomaansa vastentahtoisesti, eikä isällä ja tämän uudella puolisolla ollut työkaluja lapsen häiriökäyttäytymisen käsittelyyn.

Tälle kaikelle annetaan Olsenin kirjassa vähänlaisesti painoarvoa. Knotek näytetään juonittelevana hirviönä, joka pilasi niin lapsuudenperheensä, kolmen aviomiehensä kuin omien lastensa elämän. Demonisoinnista ei kuitenkaan liene apua, jos psykopaattien tekemiä rikoksia halutaan ennaltaehkäistä.

Ehkä enemmän hyötyä olisi siitä, jos tunnistaisimme pahojen tekojen mahdollisuuden itsessämme. Duodecimissä Jari Sinkkonen muistuttaa, että jos ihmistä kiusataan tarpeeksi kauan ja inhottavasti, hänestä voi kuoriutua yllättävää raivoa ja kostonhimoa.

Oikeuspsykiatrian professori Nina Lindberg taas toteaa Helsingin yliopiston julkaisemassa verkkoartikkelissa: "Meissä kaikissa on jonkin verran psykopatiaan liittyviä persoonallisuuden piirteitä."

Lindberg kertoo myös, että psykopatian tunnettuja riskitekijöitä ovat varhaislapsuudessa koettu kaltoinkohtelu sekä varhainen ero vanhemmista.

Juuri kuten Knotekilla.



 

Perhesurmaajat ovat harvoin psykopaatteja. Pikemminkin he ovat epätoivoisia ja äärimmäisen ahdistuneita. Heitä voitaisiin siis auttaa, ainakin teoriassa. Käytännössä apu voi viipyä liian pitkään tai olla liian vaikeasti saatavilla.

THL:n selvityksen mukaan perhesurmiin liittyi usein taloudellisia vaikeuksia, parisuhteen ongelmia, eroaikeita ja mielenterveysongelmia. Perhesurman toteuttaja oli valtaosassa tapauksista mies. Hän oli saattanut uhkailla läheisiään väkivallalla jo pitkään.

Niissä oman lapsen surmissa, joissa tekijä oli nainen, taustalla oli pitkäaikaista tai synnytyksen jälkeistä masennusta.

Vastasyntyneiden surmissa tarkoituksena oli raskauden ja lapsen olemassaolon salaaminen, eikä kontakteja viranomaisiin juuri ollut. Isompien lasten tapauksissa perhettä oli yleensä tavattu esimerkiksi perusterveydenhuollossa, neuvolassa tai lastensuojelussa. Mahdollisuuksia interventioon olisi ollut.

Piispan tekemässä selvityksessä keskitytään viranomaisten keinoihin estää lapsiin kohdistuvia henkirikoksia. Tärkeää olisi keskittyä lapseen, tehdä yhteistyötä muiden viranomaisen kanssa ja vaihtaa tietoja.

Perheväkivallan riskiä pitäisi arvioida esimerkiksi erotilanteissa, kun sovitaan lasten huoltajuudesta ja tapaamisoikeudesta, sekä aseenkantolupia myönnettäessä. Piispan mukaan poliisin ja muiden viranomaisten välinen kommunikaatio on puutteellista. Sosiaali- ja terveyspuolella tietoon tulleet varoitusmerkit eivät välttämättä päädy aselupia myöntävälle poliisille asti.

Viranomaisten tulisi ottaa väkivalta puheeksi useammin. Epäilyistä ja rikoksista olisi myös ilmoitettava viipymättä toisille viranomaisille, jos sellaisia tulee tietoon.

 

Dave Knotek sai vaimoaan lyhyemmän tuomion ja on jo pitkään elänyt vapaudessa. Shelly Knotek sen sijaan vapautuu kesäkuussa 2022. Hän ei ole osoittanut katumusta eikä katso syyllistyneensä rikoksiin. Lehtitietojen mukaan hänen tyttärensä pelkäävät, että äiti jatkaa väkivallan tekemistä, kun pääsee taas vapaaksi.

He kertoivat kokemuksistaan, jotta varoituksen sana leviäisi.

Sama keino toimisi henkirikosten ehkäisyssä ylipäätään: puhuminen. Se on konkreettinen tapa helpottaa väkivaltaa kokeneen läheisen tilanne.

Ensi- ja turvakotien liitto on laatinut listan ohjeita, joilla perheenjäsentä tai ystävää voi auttaa. Moni sulkee silmänsä, koska puhuminen on vaikeaa tai koska "kotiasioita” pidetään yksityisinä. Hiljaisuuden rikkominen on ensimmäinen askel.

Sen jälkeen väkivallan uhrille voi kertoa, mistä hän voisi saada apua. Turvakoti on oikea osoite, jos uhri pelkää tekijää ja on vaarassa. Tarvetta saattaa olla myös lääkärikäynnille, rikosilmoitukselle tai lastensuojeluilmoituksella.

Jos uhri on lapsi, poliisin ja sosiaaliviranomaisten on saatava tieto nopeasti. Hätänumero on olemassa juuri vakavia, akuutteja tilanteita varten.

Ensi- ja turvakotien liiton ohjeessa muistutetaan lauseesta, joka on tärkeää sanoa sekä aikuiselle että lapselle: "Väkivalta ei ole sinun syytäsi."

Olsenin kirjan mukaan Shelly Knotek toisti uhreilleen toisenlaista lausetta.

"Katso, mitä sait minut tekemään."

 

Tämä juttu on toteutettu julkisesti aiherahoitettuna journalismina. Julkisesti aiherahoitetussa journalismissa toimittajille ja lukijoille kerrotaan selvästi jutun rahoittaja, joka tässä tapauksessa on Into Kustannus. Juttu on journalistinen ja jutun kirjoittaja vastaa itsenäisesti jutun sisällöstä, eikä rahoittajalle ole annettu aiheen osoittamisen jälkeen mahdollisuutta vaikuttaa jutun sisältöön.

Tutustu tämän artikkelin aiherahoitussopimukseen tästä.

Tue vapaata journalismia

alkaen

4,90 €/kk

4/11/2022

Avatar
Noora Vaarala

Olen oululais-kittiläläinen vapaa toimittaja Helsingissä. Kirjoitan, editoin ja puhun elääkseni. Teen esimerkiksi kirjakritiikkejä Aamulehteen ja muihin Alma Median maakuntalehtiin, kulttuuri- ja politiikkajuttuja STT:lle ja henkilökuvia A-lehdille. Rapportissa aion käsitellä lempiaiheitani: ihmisiä ja kirjoja. Haastattelen jännittäviä tyyppejä ja annan lukuvinkkejä. Minulla on paljon mielipiteitä, joten luvassa on myös kolumneja. Rakastan kielitiedettä, David Bowieta ja lumilautailua.

Lue lisää >

Muut artikkelit toimittajalta Noora Vaarala