Joka neljäs 12–22-vuotias suomalaisnuori on yksinäinen. Näin kertoo sekä vuotuinen Kouluterveyskysely* että nuorisoalan osaamiskeskus Kentaurin ja Humanistisen Ammattikorkeakoulun Nuorten tulevaisuusraportin** aineistoon perustuva tutkimusjulkaisu. Eeva Sinisalo-Juhan toimittamassa julkaisussa todetaan, että harrastus- ja järjestötoimintaan osallistuminen vähentää yksinäisyyden kokemuksia. Porukkaan siis kannattaisi mennä. Samaan aikaan juuri yksinäiset nuoret ovat harrastusseuroille se vaikeimmin tavoitettava ryhmä.

– Yksinäinen nuori on ylivirittynyt tulkitsemaan ympäristöään. Hän hakee jatkuvasti vahvistusta sille, että hän on outo kummajainen, jota ei oikeasti haluta mukaan. Asetelma on vaikea, jos nuoren pitäisi uskaltaa liittyä valmiiseen porukkaan, harrastusryhmään tai joukkueeseen, nuorisotutkija Eeva Sinisalo-Juha sanoo.

Tekoreippaus tai rehellinenkään reipasteleva kannustus ei auta, jos nuoren identiteetti on rakentunut mielikuvalle omasta huonoudesta. Yksinäisyydestä kärsivä nuori ajattelee, ettei kelpaa, ettei hänestä pidetä, eikä hänen seuraansa kaivata. Aikuisen hyvää tarkoittava tsemppaus aiheuttaa vain pakokauhun. Nytkö minun odotetaan astuvan silmätikuksi keskenään hauskaa pitävän porukan eteen? Kaikki pääsevät oikein aitiopaikalta toteamaan, miten vääränlainen olen.



Nuori saattaa aloittaa keskustelun kertomalla diagnoosistaan. Hän on tottunut siihen, että vain siitä ollaan kiinnostuneita, ei hänestä itsestään.



Helppoa näiden ajatusten murtaminen ei ole, sillä käsitykset omasta omituisuudesta eivät välttämättä ole vain nuoren pään sisällä.

– Yksinäinen välttelee tilanteita, joissa oma yksinäisyys näkyy. Eli hän vetäytyy yksin kotiin. Näin hänen sosiaaliset taitonsa eivät pääse kehittymään. Hän ei osaa toimia muiden kanssa. Ei ole ihme, että hän kokee olevansa muiden joukossa kuin norsu posliinikaupassa, Sinisalo-Juha vertaa.

Tärkeät, läheiset ihmissuhteet ja verkostot luodaan usein nuoruusiässä. Täysin syrjään joutuneella nuorella kaverit ovat voineet korvautua nuorisotyön ammattilaisilla tai lääkäreillä. Tästä syystä normaali, arkinen jutustelukin on vieras konsepti.

– Nuori saattaa aloittaa keskustelun kertomalla diagnoosistaan. Hän on tottunut siihen, että vain siitä ollaan kiinnostuneita, ei hänestä itsestään.

– Tällaisen nuoren ajatusten kääntäminen siihen, että hän on hyvä ja riittävä, on vaikea ja pitkä prosessi. Jos yksinäinen nuori halutaan mukaan harrastusryhmään, vaatii se paljon taitoa ja pitkää pinnaa ohjaajilta ja järjestäviltä seuroilta muutoksia toimintatapoihinsa. Helppoa se ei ole. Ratkaisuna ei voi olla, että perustetaan omia ryhmiä tai joukkueita yksinäisille. Sehän vasta leimaavaa olisi.

Sinisalo-Juha sanoo, että jos yksinäinen nuori saadaankin houkuteltua kokeilemaan jotain harrastusta, voi olla, ettei häntä kokeilukerran jälkeen paikalla enää näe.

– Hän lähtee lipettiin, kun ei koe pääsevänsä mukaan toisten ilonpitoon. Hän voi kokea, ettei ole osallinen, vaikka olisi ryhmässä. Ulkopuolisuuden tunne vie voiton kaikesta.

Kokeiluja varovaisuusperiaatteella

Jyväskylän kaupungin erityisnuorisotyöntekijä Jussi Maasola tunnistaa tilanteen.

– Yksinäisyys laskee itsetuntoa. Hylätyksi tulemisen tunne saa nuoren erittäin varovaiseksi.  Maasola vannoo varovaisen kokeilun nimeen ja haluaa välttää nopeaa sitoutumista. Ei voi sysätä nuorta lähimpänä sijaitsevan sählyjoukkueen vuosijäseneksi ja toivottaa tervemenoa.

– Keskustelen nuoren ja usein myös hänen perheensä kanssa siitä, mikä nuorta kiinnostaisi. Mistä hän tykkää? Sitten lähden mukaan kannustamaan, oli kyse sitten visiitistä skeittihallille tai mihin tahansa. Kannustaminen saa alussa olla ylitsevuotavaista, sitä nuori tarvitsee.

Maasola tietää, että myös sosioekonomiset tilanteet vaikuttavat yksinäisyyden kokemuksiin. On nuoria, joiden perheillä ei ole voimavaroja puuttua lapsensa kaverittomuuteen eikä kykyä ohjata tätä harrastusten pariin.

– Toivoisin, että perheet ottaisivat rohkeasti yhteyttä paikkoihin, joista tarvittavaa tukea saa, esimerkiksi kuntien nuorisotoimeen. Liian usein avunpyyntöä pitkitetään. Mikään häpeä se ei todellakaan ole. Yksinäisyys koskettaa monia.

Jyväskylässä kynnys avun hakemiseksi on matala. Nuorten talo kokoaa yhteen nuorten palvelut, ja apuna on moniammatillinen tiimi. Talossa on myös walk in -aikoja, jolloin voi vain lampsia sisään. 





Maksuttomuus on must

Rahanpuute voi eristää nuoren. Se on ikävä totuus, vaikka Suomen kaltaisessa maassa haluaisimme ajatella toisin. Etsivän nuorisotyön asiantuntija Katja Uustalo Into ry:stä on työssään tekemisissä 15–29-vuotiaiden syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa. Tällä joukolla ei lompakko pullistele.

– He ovat usein väliinputoajia. Eivät opiskelijoita mutta eivät työttömiäkään. Säännöllistä tuloa ei tule mistään. Heillä ei ole mahdollisuutta liittyä maksulliseen harrastukseen.

Uustalo kertoo monen yksinäisen nuoren löytäneen työpajatoiminnan myötä uutta virtaa elämäänsä. Työpajoissa nuori saa yksilöllistä tukea, mutta samalla myös yhteisön voiman.

– Työpajoissa nuoret tapaavat vertaisiaan. Se on avartavaa. Työpajoissa nuori saattaa saada ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tunteen, että häntä kuunnellaan ja että hän on tasavertainen osa ryhmää. Monella on taustallaan paitsi yksinäisyyttä myös kiusaamista, hän sanoo ja toteaa niiden olevan usein sidoksissa toisiinsa.

Jyväskylän kaupungin erityisnuorisotyöntekijä Jussi Maasola on samaa mieltä: harrastamisen tulisi olla helppoa.

– Jyväskylässä on kaupungin tarjoama LiikuntaLaturi, joka mahdollistaa nuorten maksuttomia liikuntavuoroja eri puolilla kaupunkia. Ne ovat tosi suosittuja.

Myös Katja Uustalo vie nuoriaan kädestä pitäen harrastuksiin, vaikka vesijuoksuun tai keilaamaan. Sitoutumisen pakkoa ei ole, tärkeintä on tutkailla ja testata, mikä olisi se oma juttu.

Joskus nuoren kiinnostuksenkohde on jotain, jota omalla paikkakunnalla ei ole tarjota. Uustalo kertoo nuorukaisesta, jota kiinnosti tähtitiede, mutta elinpiirissä ei ollut mitään siihen liittyvää toimintaa tai yhteisöä.

– Yhteisö löytyi lopulta netistä. Silloin tällöin tämä porukka myös tapaa livenä. Netin yhteisöt ovat tosi tärkeitä monelle, niiden kautta pääsee keskittymään siihen kaikkein eniten kiinnostavaan juttuun. Esimerkkinä Uustalo nostaa poikien peliyhteisöt ja Instagramissa erityisesti kirjallisuutta harrastavia tyttöjä yhdistävät tilit, kirjagramit. Virtuaaliyhteisöt eivät kuitenkaan täysin voi korvata kasvotusten tapahtuvia kontakteja.

Katja Uustalon mukaan nuoret ovat nykyisin avoimempia kuin aikaisempina vuosikymmeninä, ja mielenterveyden ongelmista ja vaikka terapiassa käymisestä jutellaan mutkattomasti, ja apua yksinäisyyden nujertamiseen on hyvin saatavilla ympäri maata.

– Silti nuoret suojelevat omia vanhempiaan, eivätkä kerro heille yksinäisyydestään. Se on surullista.

Pahan paino

Kentaurin kyselyyn* vastanneista liki 15 000 nuoresta noin 4000 kertoi olevansa yksinäinen. Se on kylmäävä luku.

Yksinäisyys koetaan häpeänä. Se on stigma, jonka tarttumista muut nuoret vaistomaisesti varovat. Yksinäisen kanssa ei haluta olla. Tätä juttua varten nimettömänä haastateltu 14-vuotias tyttö kertoo karusti:

Vaihdoin koulua. Jännitin, saanko kavereita. Kavereita on pakko saada heti ekana päivänä, tai muuten niitä ei saa ollenkaan.



Nuorisotyöntekijä otti tavakseen lähettää yksinäiselle nuorelle Whatsapp-viestejä aina koulun välituntien aikaan. Näin nuori sai kokemuksen, mitä on olla kuin muut.



Eeva Sinisalo-Juha sanoo yksinäisyyden merkkien olevan muille nuorille kauhistus, tiedostamatonkin. Joskus näiden merkkien hävittäminen voi olla pienestä kiinni. Hän kertoo tapauksesta, jossa nuorisotyöntekijä otti tavakseen lähettää yksinäiselle nuorelle Whatsapp-viestejä aina koulun välituntien aikaan. Näin nuori sai kokemuksen, mitä on olla kuin muut. Hän räpläsi puhelintaan ja vastaili viesteihin. Kasvoille ilmestyi aito hymy, kuten kenelle tahansa, joka saa viestin.

Yksinäisyys on yksilölle katastrofi. Yksinäisen nuoren sosiaaliset taidot jäävät kehittymättä, kommunikaatio ontuu ja mieli mustuu.

– Ilman kavereita erityisesti pojat ovat alttiita lyöttäytymään itseään vanhempaan seuraan ja myös rikoksen teille. Yksinäisyys lisää aggressioita ja voi oirehtia häiriköintinä ja muiden kiusaamisena, Jussi Maasola Jyväskylän kaupungin nuorisotoimesta tietää.

Ongelma on myös vahvasti yhteiskunnallinen. Yksinäisen itsetunto on alhaalla, ja se vaikuttaa toimintakykyyn. Nuori lamaantuu, ei innostu mistään ja jättää opinnot kesken eikä kenties koskaan pääse työelämään.

– Yksinäisyys vaikuttaa nuoren odotushorisonttiin. Onko yhteiskunnalla varaa päästää nuoria työkyvyttömyyseläkkeelle yksinäisyyden takia? Eeva Sinisalo-Juha kysyy.





Myös hyvä kertautuu

Päihteettömistä tapahtumistaan tuttu Music Against Drugs ry tavoittaa tässä jutussa kuvaillut yksinäiset nuoret hyvin. Järjestö on onnistunut viestimään hyväksyvästä ilmapiiristään.

– Toden totta, me emme pidä yksinäisiä nuoria lainkaan vaikeana kohderyhmänä tavoittaa. Me kohtaamme heitä paljon, järjestön toiminnanjohtaja Sampo-Ilmari Tuhkalehto sanoo.



Lähtökohta on oma kiinnostus. Nuorella voi olla vaikka jokin taito, jonka hän haluaisi oppia. Tämä lähestymistapa toimii monesti paremmin kuin valmis sapluuna.



Järjestön ilmaisissa osallistumismuodoissa nuoret toteuttavat yhdessä erilaisia projekteja liittyen nuorten omiin kiinnostuksenkohteisiin. Valokuvaus, musiikki, tapahtumien tekeminen muille nuorille… mikä tahansa voi olla teemana.

– Lähtökohta on oma kiinnostus. Nuorella voi olla vaikka jokin taito, jonka hän haluaisi oppia. Tämä lähestymistapa toimii monesti paremmin kuin valmis sapluuna, Tuhkalehto tuumii. 

Music Against Drugs tavoittaa vuosittain tuhansia nuoria, koulujen ja kuntayhteistyön ja somen kautta. Aktiivisia osallistujanuoria on nelisen sataa vuodessa. Kehittämispäällikkö Joni Söderman sanoo, että toiminnan kehut eivät ole sanahelinää. Järjestö mittaa osallistujakokemusta.

– Se ei perustu pelkästään seurantaan ja siihen, että soittelemme toiminnassamme mukana olleille nuorille. Meillä on käytössä erilaisia mittareita yksinäisyyden ja osallisuuden mittaamiseen. Kokemus on, että meillä sosiaaliseen toimintaan osallistuneet yksinäiset nuoret ovat saaneet tästä virtaa elämäänsä laajemminkin. On jatkettu opintoja, löydetty ystäviä ja hakeuduttu harrastuksiin ihan tuonne muiden seurojenkin piiriin.

* Kouluterveyskysely on vuosittain tehtävä THL:n toteuttama kysely lapsille ja nuorille alkaen perusopetuksen 4. luokasta aina ammatillisten oppilaitoksen alle 21-vuotiaisiin. Kentaurin ja Humakin kyselyn vastaajat olivat pääosin 14–17-vuotiaita. Kyselyiden tulokset yksinäisyyden kokemuksista olivat samansuuntaiset. ** Tutkimusjulkaisun tiedot: Yksin, yhdessä, yhteisössä Elisa Rasinkangas ja Eeva Sinisalo-Juha (toim.) – järjestö- ja harrastustoiminta nuorten voimavarana.



Tämä juttu on Aiherahoitettua journalismia. Rahoittaja on Osaamiskeskus Kentauri. Rapportin Aiherahoitetussa journalismissa rahoittaja tuo toimittajan haluamansa aiheen äärelle, ja toimittaja kirjoittaa jutun itsenäisesti ja aihetta lukuun ottamatta tilaajasta riippumattomasti. Tilaaja on vaikuttanut sisältöön ainoastaan toimeksiannolla, johon voit tutustua täällä.