Jyväskylän yliopiston tutkija Emilia Kangas epäröi ennen jokaista puheenvuoroaan ja koulutustaan. Puhunkohan nyt aivan vanhanaikaisesta aiheesta, hän miettii. Kerta kerran jälkeen huoli osoittautuu turhaksi.
– Naiset kokevat työelämässä asioita, joiden voisi kuvitella olevan jo taaksejäänyttä elämää, mutta ei. Vaikka paljon on edistytty, naisia kohdellaan vieläkin usein ensisijaisesti naisina, ei ammattilaisina ja asiantuntijoina, Kangas sanoo.
****
Olen naisten urakehitystä käsittelevässä tilaisuudessa joulukuussa 2017. Osallistujat ovat kaikki naisia. He kertovat, miten heidän sukupuolensa näkyy työpaikan arjessa.
”Joudun aina kirjoittamaan pöytäkirjat. Koska minulla naisena on hyvä käsiala.”
”Kokouksissa ei ole tarjoilua, ellen minä ainoana naisena hoida sitä pöytään.”
”Miesalainen ei halunnut tulla kysymään minulta, esimieheltään, neuvoa ja kertoi kovaan ääneen, ettei se tyttö mitään tiedä kuitenkaan.”
”Vain naiset työpaikallamme tuuraavat puhelinkeskusta ja asiakastiskin työntekijää.”
”Organisaatiomuutoksen myötä kaikista miehistä tuli päälliköitä, naisista koordinaattoreita. Työtehtävät pysyivät samoina.”
”Ne työpaikan hommat, jotka eivät kuulu kenellekään, kaatuvat minulle. Kerään nimet eläkkeelle jäävän korttiin ja järjestän joulujuhlat.”
”Kun esimies on poissa, hänen korvaajansa etsitään aina miesten joukosta. Aina.”
”Työpaikan mökkireissulla miehet laittoivat sähkösaunan päälle, meille naisille jäi ruuanlaittovelvoite.”
”Kahvihuoneessa on kiertävä kahvinkeittovuoro, mutta miehiä se ei koske. Eivätkö he osaa käyttää kahvikonetta? Itse juon teetä, jota harvoin muut haluavat. Mieskollega juo aina pannunloput ja eräänä aamuna hän tokaisi minulle, että keitäs tyttö sitä matchaa kun oli niin hyvää.”
Keskustelusta seuraa yleistä hymähtelyä, mutta tunnelma on kireähkö. Ei hitto, tämmöistäkö tämä tosiaan on?
****
– Vastaavanlaisia kokemuksia ja tarinoita kuulen aina, Emilia Kangas sanoo.
