Ah, Tagliatelle ai funghi, Pasta con pomodorini e basilico, Parmigiana di melanzane… Listaa voisi jatkaa, mutta kysytään nyt ensin, mikä herkullisia satseja yhdistää?
Kaikki löytyvät italialaisen keittiön repertuaarista, yhdessäkään ei ole lihaa, mutta ei sitä asiakkaalle kerrota. Ei tarvitse.
– Jyrkkä jako liha- ja kasvisruokiin pohjoiseurooppalainen erikoisuus, joka Pohjoismaista näkyy vahvimmin Suomen lisäksi Ruotsissa ja Tanskassa. Eteläisessä Euroopassa ihmisiä kiinnostaa se, miltä ruoka maistuu, Luonnonvarakeskus Luken maatalouden tuotantojärjestelmiin erikoistunut johtaja Anu Kaukovirta sanoo.
Suomalaisessa keittiössä, lounasruokalassa ja niin sosiaalisessa kuin epäsosiaalisessakin mediassa ääni on toinen. 2000-luvun aikana ruokakeskustelu on polarisoitunut puhdasoppisiin vegeihin ja vannoutuneisiin grillaajiin, joita yhdistää lähinnä varmuus omasta oikeassa olemisesta.
– Pelkän ravinnon sijaan ruoan pitäisi olla tekijä, joka tuottaa iloa ja kokoaa ihmiset saman pöydän ääreen. Voi olla, että meilläkin useampi innostuisi lisäämään kasvisten määrää, jos alkaisimme kiinnittää enemmän huomiota makuun itse raaka-aineiden sijaan, Elintarviketeollisuusliitto ry:n vastuullisuudesta ja datasta vastaava johtaja Satumaija Levón sanoo.
Suomalainen lehmä ei ylenkatso sivuvirtoja
