Jani Kaaro | Vapaamatkustajana maailmalla

Vapaamatkustajana maailmalla

Emmekö me kaikki ole vapaamatkustajia aika ajoin?

Jani Kaaro

9/17/2019

Lukijoiden tuella

Muistatteko teorian, jonka mukaan negatiivisimmin homomiehiin suhtautuvat miehet, joilla itsellään on latentteja homoseksuaalisia taipumuksia? Se on ainoa selitys minkä keksin sille, miksi rikkaat suhtautuvat niin karsaasti vapaamatkustajiin. Kuten Huipputuloiset -kirjan toinen tekijä professori Hanna Kuusela toteaa Kansan Uutisten haastattelussa: ”Sieltä nousi hirveän keskeisenä kysymyksenä ajatus vapaamatkustajuudesta. Ei ollut yllätys, että sellaisia ajatuksia on, vaan että se on niin keskeinen asia, suomalaisen yhteiskunnan melkein keskeisimmäksi mielletty ongelma, että puolet ihmisistä elää tukien varassa ja välttelee töitä.”

Väitänkin tässä ihan pokkana, että huipputuloiset suhtautuvat vapaamatkustajiin karsaasti, koska he eivät suostu näkemään vapaamatkustajaa itsessään.

Sallikaa minun aloittaa perusteluni tällä tylsimmällä ja ilmeisimmällä esimerkillä: veronkierrolla. Muistatteko parin vuoden takaisen tutkimuksen, jossa norjalaiset ja tanskalaiset tutkijat selvittivät rikkaimman 0,01 prosentin veronkiertoa Skandinaviassa – Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa? Tutkimuksen mukaan tämä ryhmä  – jossa kunkin yksittäisen kotitalouden varallisuus oli yli 45 miljoonaa euroa - kiertää veroistaan 25-30 prosenttia piilottamalla ne veroparatiisiin. Vertailun vuoksi mainittakoon, että sattumanvaraisessa otoksessa skandinaavit kiertävät alle viisi prosenttia henkillökohtaisista veroistaan. Tuskin on syytä epäillä, että tilanne Suomessa olisi toisenlainen.

Kun Suomessa joku porho jää kiinni veronkierrosta, rikkaiden puolustajat kiirehtivät aina muistuttamaan, että kaikkihan me verosuunnittelua harrastamme. Voi olla totta, mutta jos minä pienine tuloineni harrastan verosuunnittelua, valtiolta jäisi saamatta satasia tai korkeintaan tonni tai kaksi (jos on ollut hyvä vuosi). Mutta kun rikkaat kiertävät veroja, valtiolta jää saamatta summia, joilla on todellista merkitystä verokertymässä.

Merkittävä verokertymä tuokin mieleen upporikkaan Facebookin, joka on oikeastaan kolminkertainen vapaamatkustaja.  Facebook ei tuota itse mitään sisältöjä – tai ainakaan melkein mitään sisältöjä – vaan hyödyntää ensisijaisesti perinteisten medioiden tuottamia sisältöjä eikä maksa niistä mitään. Toiseksi se – monien muiden yritysten lailla – kiertää veroja niin paljon kuin se laillisesti on mahdollista. Esimerkiksi vuonna 2014 Facebookin myyntitulot Englannissa olivat yli sata miljoonaa puntaa, mutta se maksoi yritysveroa vain hieman yli 4000 puntaa. Vuonna 2018 Facebook maksoi veroja Englantiin jo 15,8 miljoonaa puntaa, mutta myyntitulotkin olivat kasvaneet 1,3 miljardiin – eli Facebookin veroprosentti oli 1.

Facebookin haluttomuus maksaa veroja on erikoista, sillä sen toiminnan mahdollistaa julkisin varoin rakennettu ja ylläpidetty tietoliikenne-infrastruktuuri.

Infrastruktuurista puheen ollen voisin vielä mainita pari esimerkkiä. Ensimmäinen on kuuluisa Bishop’s Avenue Lontoossa. Se on täynnä upporikkaiden ja huipputuloisten miljonäärien ja miljardöörien taloja. Monet niistä ovat asumattomia, osa itse asiassa rapistuu ja mätänee sijoilleen. Suurta osa niistä ei olekaan ostettu asumiskäyttöön vaan sijoituskohteiksi – monet kiinteistöistä on rekisteröity veroparatiisiin. Bishop’s Avenuen kiinteistöt ovatkin hyvä sijoituskohde – vaikka ne lahoavat sijoilleen, niiden arvo on kasvanut miljoonilla euroilla. Tämä ei kuitenkaan johdu mistään kiinteistöjen omistajien panostuksesta omistuksiinsa, vaan yhteiskunnan satsauksista kaupungin infrastruktuuriin ja yleiseen kehitykseen.

Toinen esimerkki koskee käsittämättömän menestyksekästä bisnestä pullotetulla vedellä. Viime vuonna julkaistiin Food & Water Watchin raportti bisneksestä pulloveden taustalla. Yksi raportin yllättävistä tiedoista oli, että Yhdysvalloissa 64 prosenttia pullotetusta vedestä on tavallista vesijohtovettä. Se suodatetaan ja pullotetaan ja näin siitä tulee 2000 kertaa kalliimpaa kuin vesi, jonka kuluttaja saisi hanasta.

Mitä yhtiöt vesijohtovedestä maksavat, sitä raportti ei kerro, mutta tuskinpa paljon mitään. Esimerkiksi Kanadassa pullovettä myyvät yhtiöt saavat vetensä kunnallisista lähteistä, ja ne maksavat 8,50 dollaria noin 1,6 miljoonasta litrasta vettä, eli veden litrahinta on yhtiöille 0,0051 senttiä. Coca-Cola saa vetensä Kanadan kunnallisista lähteistä vieläkin halvemmalla. Nestle puolestaan hyödyntää Michiganissa julkisesti omistettua vesilähdettä, josta se pullottaa noin 500 miljoonaa litraa vuodessa – ja maksaa siitä vain 200 dollaria.

Näin siis syntyy pullovesi. Julkinen sektori rakentaa vedenottamot, putkistot  ja kalliit vedenkäsittelylaitokset. Yhtiöt maksavat tästä vedestä tuskin mitään, tekevät sillä valtavasti voittoa – ja ainakin Coca-Cola on Oxfamin mukaan yksi niistä yhtiöistä, jotka piilottelevat varojaan veroparatiiseissa, ettei niiden tarvitsisi osalllstua tämän infrastruktuurin ylläpitoon.

Mitenkähän on, kelpaavatko rikkaiden ohituskaistat esimerkeiksi vapaamatkustamisesta vai ovatko ne vain hyväksikäyttöä? En tiedä, mutta oletteko koskaan nähneet rikkaiden jonottavan mihinkään? Rikkaiden lapset haluavat Disneylandiin yhtä paljon kuin kaikki lapset, mutta voitteko kuvitella, että he jonottaisivat tuntikausia päästäkseen laitteisiin? He voivatkin käyttää Dream Tours Floridan palvelua, jossa välitetään liikuntavammaisia 130 dollarin tuntihintaan.  Vammainen tekeytyy perheenjäseneksi ja näin lapset pääsevät jonon ohitse.

Isojen yhtiöiden lobbarit käyttävät samanlaista palvelua. Päästäkseen hyville paikoille kongressin kuulemisiin tai korkeimman oikeuden istuntoihin ihmisten on usein jonotettava läpi yön. Rikkaille on olemassa palvelu, linestanding.com, joka maksaa jollekulle rahaa tarvitsevalle – usein kodittomalle, joka olisi yön kadulla joka tapauksessa –  jotta tämä jonottaisi lobbarin puolesta aamuun asti.

Tässä kohdassa on pakko sanoa, että minä kyllä ymmärrän rikkaita. Ymmärrän, miksi he ärsyyntyvät vapaamatkustajista, jotka elävät yhteiskunnan tuella. Ymmärrän myös miksi he ärsyyntyvät, jos heitä muistutetaan heidän omasta vapaamatkustuksestaan. Ymmärrän myös niitä yhteiskunnan tuilla eläviä, joita kutsutaan vapaamatkustajiksi. Totuus on, että kukaan meistä – rikas, köyhä, keskituloinen –  ei halua tulla nähdyksi vapaamatkustajana. Toinen totuus taas on, että me kaikki olemme vapaamatkustajia ainakin silloin tällöin eikä meillä ole sen kanssa kovin suurta ongelmaa.

Miettikäämme hetki, miten moninaisilla tavoilla voimme vapaamatkustaa. Luetko sanomalehteä vain Facebookin kautta ja pyydät ihmisiä kopioimaan juttuja, jotka ovat maksumuurin takana, mutta et koskaan maksa jutuista? Käytkö testaamassa tuotteita kivijalkamyymälässä, mutta tilaat ne halvemmalla internetistä? Jätitkö lapsesi rokottamatta, koska kyllähän laumaimmuniteetti suojaa rokottamatonta? Jätätkö metallit ja pahvit kierrättämättä vaikka yleisesti ottaen ymmärrät, että kierrättäminen on tärkeää?

Entä miten selität satunnaiset, mutta säännölliset vapaamatkustuksesi? Koska maksoit viime kesänä kalliit konserttiliput tälle artistille - joka on miljonääri joka tapauksessa – voit ladata ilmaiseksi hänen musiikkiaan? Voit vähentää verotuksessa olemattomia menoja, koska verokertymäsi on joka tapauksessa niin pieni, ettei sillä ole merkitystä valtiolle? Miksi sinun pitäisi kierrättää, koska sinulla kertyy kierrätettävää niin vähän? Miksi sinun pitäisi äänestää, kun yhdellä äänellä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta?

Niinpä tutuksi tullut väite, ”miksi Suomen pitäisi osallistua ilmastotalkoisiin, kun päästömme ovat niin vähäiset verrattuna suuriin saastuttajiin” polveutuu suoraan tällaisesta ajattelusta. Sen ajattelun ydin on: jos keko valmistuu joka tapauksessa ja jos panokseni siihen olisi joka tapauksessa mitätön ja jos rangaistus vapaamatkustuksesta on olematon, rationaalisinta on olla kantamatta kortta kekoon.

Todellinen mysteeri tällaisen ajattelun taustalla on se, että vielä sotien jälkeen se oli harvinaista. Suuret filosofit, Sokrates, Adam Smith, David Hume ja John Stuart Mill eivät olisi tällaista ajattelua ymmärtäneet eivätkä hyväksyneet. Vastenmielisyys, jota tunnemme vapaamatkustusta kohtaan, tuleekin varmasti osin näiden filosofien voimakkaasta moraalisesta näkemyksestä. Mutta mistä tulee vapaamatkustuksen toinen puoli; se, missä vapaamatkustus on niin kepeä valinta, että hädin tuskin uhraamme sille ajatustakaan? Siitä saamme kiittää taloustiedettä ja Marylandin yliopiston professoria Mancur Olsonia.

Olson ratkaisi pitkäaikaisen kiistan siitä, kannattaako ihmisten tehdä yhteistyötä, jos he itsekkäästi toimimalla pärjäisivät paremmin. Esimerkkinä tässä keskustelussa käytettiin usein hintojen sopimista, eli kartellia. Kartellissa saman alan yritykset sopivat pysyvänsä yhteisessä hintatasossa, vaikka yksittäiset firmat hyötyisivät jos ne rikkoisivat sopimusta ja saisivat sillä tavalla myytyä omia tuotteitaan enemmän. Adam Smith ajatteli, että pysymällä yhteisessä sopimuksessa yritykset saavat pitkäaikaista hyötyä, vaikka sopimuksen rikkominen voisikin tuottaa lyhytaikaista suurempaa hyötyä. Pitkäaikainen hyöty meni lyhytjännitteisen hyödyn edelle.

Kysymys kartelleista ei ollut tuolloin vain kysymys kartelleista, vaan kysymys kapitalismin tulevaisuudesta. Kapitalismin perustan ymmärrettiin olevan kilpailussa, joten oli arvoituksellista, miksi yritykset niin helposti muodostivat kartelleja, jotka olivat käytännössä kilpailun hillitsemistä. Karl Marx jopa ajatteli, että kilpailun rajoittaminen oli kapitalismissa sisäänrakennettua ja johtaisi aikaa myöten kapitalismin tuhoon. Marxille vastaus oli kommunismi, mutta taloustietelijöillä ei ollut kunnollista vastausta  – ennen Olsonia.

Olson järkeili asian niin, että pienen yrityksen ei kannata rajoittaa myyntiään minkäänlaisella hintasopimuksella, koska sen myynti on joka tapauksessa niin pientä, ettei sillä ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Myynnin rajoittaminen olisi tällaiselle yritykselle uhraus, mutta uhraus, joka ei palvelisi ketään. Oli siis rationaalista olla itsekäs. Tämä oivallus pelasti kapitalismin Marxin ennustukselta ja osoitti, että kapitalismissa on miltei aina autuaampi kilpailla kuin tehdä yhteistyötä.

Olsonin työ otettiin hyvin vastaan ainakin niiden taloustieteilijöiden piirissä, jotka uskoivat vapaisiin markkinoihin. Taloustieteilijä Friedrich Hayek järjesti Olsonin kirjan saksankielisen käännöksen 1980-luvulla. Tänä päivänä Olsonin ajatus on levinnyt suuren yleisön ajatteluun jonkinlaisena itsestäänselvyytenä tai tehdasasetuksena, mutta ei kuitenkaan vailla moraalisia jännitteitä, aivan kuin elämä ei myötäilisi Olsonin ajatusta täysin kitkatta. Tämä näkyy ristiriitana, jossa syytämme hanakasti muita vapaamatkustamisesta, jos sellaista näemme, mutta selitämme oman vapaamatkustamisemme pois kuin se olisi vain häiritsevästi suriseva kärpänen.

Mitäköhän Adam Smith  ajattelisi niistä selityksistä, joilla selitämme omaa vapaamatkustamistamme? Ehkä hän vain muistuttaisi, että vaikka verokertymäni on pieni, se ei silti ole nolla; vaikka minulla on vaaleissa vain yksi ääni, se on enemmän kuin ei ääntä lainkaan; jos Suomi laskee päästöjään tietyn määrän, se on oikea päästövähennys. Ehkä he sanoisivat, että vaikka panoksesi on pieni ja jokin valmistuisi ilman osallisuuttasikin, sinua voi silti kiittää osallistumisestasi.

Jos Olsonin teoriaa lähestyy toisesta näkökulmasta, se näyttää tarkoittavan, että ihmisten kannattaa antaa panoksensa vain silloin, kun sillä on todellista merkitystä lopputuloksen kannalta. Mutta mistä ihmiset tietäisivät, missä kohden on tuo mystinen kynnys, jonka jälkeen hänen panoksensa todella vaikuttaa lopputulokseen. Se johtaisi tilanteeseen, jossa kaikki kyttäävät toistensa panoksia ja odottavat oikeaa hetkeä, jossa lyödä oma panoksensa pöytään.

Tiedot Mancur Olsonista ja vapaamatkustaja-ajattelun historiasta on peräisin teoksesta Jonathan Aldred: Licence to Be Bad – How Economics Corrupted Us. Allen Lane, 2019. Tiedot Kanadan vesipolitiikasta teoksesta Daniel R. Boyd: Unatural Law, Rethinking Canadian Environmental Law and Policy (Law and Society), UCB Press, 2003.

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään

Lue juttu loppuun

Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä

Hyväksyn tietosuojaselosteen ja käyttöehdot

Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä

Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä

Lukijoiden tuella

"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.

Kiitos sinulle!"

Jani Kaaro