Tarina on kaikille tuttu: masennus johtuu kemiallisesta epätasapainosta aivoissa. Mielialalääkkeet auttavat, koska ne korjaavat tasapainon aivokemiassa. Viesti, jota amerikkalaisessa mediassa alettiin 1980-luvun alussa rummuttaa, oli suoraviivainen. Suomeen tarina saapui kymmenen vuotta myöhemmin. Mielenkiintoista on, että tieteellisessä kirjallisuudessa tarinalle ei koskaan ollut hyviä perusteita. Tarinan taustalla olivat suuret intressit, eikä ainoastaan lääketeollisuudella, sanovat professori Lisa Cosgrove ja tietokirjailija Robert Whitaker.
Miten masennuksesta tuli globaali kansantauti ja miljardien eurojen bisnes? Tämä on yksi kysymyksistä, joihin professori Lisa Cosgrove ja tietokirjailija Robert Whitaker etsivät vastausta tutkimustyössään masennuksen biomedikalisaation historiasta. Cosgroven ja Whitakerin yhteinen tutkimustyö, jonka tulokset on julkaistu teoksessa Psychiatry Under the Influence: Institutional corruption, Social injury and Prescriptions for Reform, ei kuitenkaan kerro vain masennuksesta. Se käsittelee psykiatriaa ja psykiatrisia hoitoja koskevaa tutkimusnäyttöä laajemmasta, varsin poikkeuksellisesta näkökulmasta.
Teos on syntynyt professori-kirjailijaparin yhteisellä tutkimusjaksolla Harvardin yliopistossa tutkimuslaboratoriossa, jossa tarkastellaan institutionaalista korruptiota yhteiskunnan eri aloilla. Näkökulma on peräisin laboratorion perustajalta, oikeustieteen professori Lawrence Lessigiltä, joka sovelsi institutionaalisen korruption näkökulmaa alun perin politiikkaan. Lessigin havainto oli, että yhteiskunnallinen instituutio – esimerkiksi poliittinen elin – voi harhautua alkuperäisestä tarkoituksestaan, jos siihen kohdistuu merkittäviä ulkopuolisia intressejä tai eturistiriitoja, vaikka yksikään yksilö ei tekisi mitään lainvastaista. Harvardin tutkijoita eivät siis kiinnosta lahjukset tai muut yksilötason korruption muodot, vaan yhteiskunnallisten instituutioiden riippuvuussuhteet, jotka voivat olla laillisia mutta silti ongelmallisia organisaation tavoitteille.
Järjestäytyneen psykiatrian kohdalla institutionaalisen korruption näkökulma tarkoittaa sen analysoimista, ovatko ulkopuoliset vaikutustaloudet (engl. economies of influence) vaikuttaneet psykiatrikunnan kykyyn edistää kahta tärkeintä alkuperäistä tavoitettaan – potilaiden etua ja tieteellistä totuutta. Erityisesti Cosgrove ja Whitaker tarkastelevat tutkimuksessaan sitä, miten psykiatrien taloudelliset riippuvuussuhteet ja toisaalta omat ammattikuntaintressit ovat vaikuttaneet psykiatrian alan tutkimukseen ja käytäntöihin. Cosgrove ja Whitaker eivät siis etsi tynnyristä yksittäisiä mätiä omenia, vaan tarkastelevat itse tynnyrin ominaisuuksia. Kirjassa erityisen kritiikin kohteena on Yhdysvaltain Psykiatriyhdistys, vaikutusvaltainen American Psychiatric Association (APA).
Voiko tämä olla totta?
Cosgroven ja Whitakerin kirjaa lukiessa herää usein kysymys: voiko tämä olla totta? Kirjan esittämät todisteet totuuden muuntelemisesta, harhaanjohtavista väitteistä sekä APA:n ja lääkeyhtiöiden romansseista ovat hätkähdyttäviä. Kirjan painoarvo tulee kuitenkin tekijöiden taustoista ja tarkasti dokumentoiduista faktoista.
