Harvinaisia maametalleja on kutsuttu metallurgisiksi mausteiksi tai teollisuuden vitamiineiksi. Molemmat termit viittaavat siihen, että missä tahansa niitä käytetään, niitä tarvitaan yleensä vain pieniä määriä – silti ne ovat täysin ratkaisevia sen suhteen, miten materiaali käyttäytyy. Pieni määrä yttriumia auttaa turbiinin lapoja kestämään moottorin kuumuutta. Pieni määrä neodymiumia yhdistettynä rautaan ja booriin taas tuottaa erittäin voimakkaita magneetteja.
Vaikka harvinaisista maametalleista puhutaan nykyään lähinnä vihreän siirtymän kontekstissa, niitä on tosiasiassa kaikkialla: tietokoneissa, älypuhelimissa, kännyköissä, nappikuulokkeissa, autojen sähköikkunoiden moottoreissa ja jopa sähkösavukkeissa. Moni näistä laitteista itse asiassa toimisi ilman harvinaisia maametallejakin, mutta silloin ne olisivat suurempia, kömpelömpiä ja vähemmän käyttäjäystävällisiä. Harvinaiset maametallit antavat monille tuotteille niiden ultramodernin silauksen. Kuvittele se tyydyttävä pehmeä napsahdus, jonka kuulet kun MacBookin kansi sulkeutuu – kiitos kuuluu neodymium-magneetille.
Kaikki tietävät, että Kiina on maailman johtaja harvinaisten maametallien tuottamisessa. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina. Harvinaisten maametallien historia alkaa itse asiassa Ruotsista 1700-luvun lopussa. Tuolloin kemisti Carl Axel Arrhenius vieraili Ytterbyn maasälpäkaivoksella, kun hän huomasi oudon mustan kiven, jollaista hän ei ollut koskaan nähnyt. Hän lähetti sen analysoitavaksi professori Johan Gadolinille Turkuun, ja tämä vahvisti, että suuri osa siitä oli tieteelle tuntematonta metallia. Gadolin kutsui metallia ”harvinaiseksi maametalliksi”, mutta myöhemmin sen nimeksi vakiintui löytöpaikan mukaan yttrium. Tulevina vuosina Ytterbystä kaivettiin yhä uusia harvinaisia maametalleja, jotka saivat nimensä ympäröivien kylien mukaan. Mielenkiintoista sinänsä, että termi harvinainen maametalli palautuu Suomeen ja Gadoliniin.
