Vuonna 2025 on keskusteltu paljon äänikirjoista. Näkökulma on ollut kirjailijoiden tuloissa, koska äänikirjat eivät tuota kirjailijalle edes puupennin puolikasta verrattuna perinteiseen kirjaan. Kirjailijoiden ansaintalogiikka ei kuitenkaan ole ainoa kirjojen digitalisoitumiseen liittyvä ongelma. Digitalisoituminen on nimittäin antanut kustantajille huomattavasti enemmän valtaa vaikuttaa siihen miten heidän tuotteitaan käytetään ja erityisesti hinnoitellaan. Kipeimmin ongelma osuu yliopistokirjastoihin, jotka ovat joutuneet paljolti muutaman kansainvälisen tiedejulkaisijan armoille. Yhä suurempi osa yliopistokirjastojen budjeteista kuluu digiaineistojen korkeisiin lisenssimaksuihin, minkä lisäksi kustantajat asettavat aineiston käytölle kohtuuttomia ehtoja.
Ongelman ydin on yksinkertainen. Kun ostat kirjakaupasta fyysisen kirjan, sinusta tulee kirjan omistaja. Voit pitää sen itselläsi, antaa sen lahjaksi kaverille tai myydä sen antikvariaattiin ja saada siitä muutaman roposen takaisin. Digikirjoja ei kuitenkaan voi omistaa samalla tavalla, sillä ”omistaminen” perustuu lisenssimaksuun, joka on henkilökohtainen. Pääsääntöisesti et siis voi antaa kirjaa lainaksi kaverillesi ja vielä vähemmän myydä sitä eteenpäin.
Kuluttajan kannalta kysymys digikirjan omistuksesta ei kuulosta kovin dramaattiselta, mutta kirjastojen kannalta se on kaikki kaikessa. Jos kirjastot eivät omista hankkimaansa digiaineistoa, se antaa kustantajille vallan päättää aineiston käytöstä. Ne voivat halutessaan vetää yhtäkkiä tuhansia niteitä pois kirjaston kokoelmista jos lisensseistä ei päästä sopimukseen, rajoittaa niteiden saatavuutta omien taloudellisten intressiensä mukaisesti ja pakottaa kirjastot hankkimaan ja maksamaan aineistoa, jota ne eivät halua. Yhdysvalloissa kirjastoammattilaiset puhuvat jo avoimesti täydestä konfliktista tiedekustantajien ja kirjastojen välillä. Kirjastoammattilaisten mukaan tiedekustantajat kohtelevat kirjastoja kuin vihollisena, joka nakertaa niiden tulopohjaa.
