Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla
Jani Kaaro
11/2/2016
Lukijoiden tuella
Ensimmäinen luku
Sinä päivänä elettiin heinäkuun loppua. Kuumuus oli niin tukalaa, etteivät edes hyttyset jaksaneet liikkeelle. Eeron oli kuitenkin ollut pakko lähteä mustikkaan. Hän oli jäänyt eläkkeelle pari vuotta aiemmin ja totutteli edelleen elämään vailla sitä touhukkuutta, joka aiemmin oli täyttänyt hänen päivänsä.
Ämpärinpohja ei ollut vielä edes täyttynyt, kun puhelin soi. Se oli hänen vaimonsa Hanna. Ja se, mitä Hannalla oli sanottavana, ylitti täysin Eeron käsityskyvyn. ”Eero, poliisi on täällä, meillä kotona. He vievät sinun metsästyskiväärisi. He kysyvät, onko sinulla jotain aseita jemmassa, niin ne vievät nekin", hän muistelee puhelua.
Eero sanoo, ettei hän edes ymmärtänyt mitä Hanna sanoi. Hän sanoo kuulleensa sanat, mutta ne tuntuivat niin käsittämättömiltä, että ne vain putoilivat mustikkakankaalle. Mutta sitten Hanna oli sanonut jotain vielä pahempaa. ”Tule äkkiä kotiin. He vievät myös Sonjan ja Iriksen.”
Sonja ja Iris. He olivat heidän nuorimmat tyttärensä, jotka vielä elivät kotona. "Miten niin viedään? Minne viedään? Miten maailma voi nyrjähtää näin raiteiltaan, kun mies menee mustikkaan?"
Eero haki Hannan kotoa ja he menivät suoraan poliisilaitokselle. Poliisi oli ollut niukkasanainen, mutta kertoi, että Eerosta oli tehty tutkintapyyntö. Sonja ja Iris oli viety, koska poliisi halusi kuulla heitä, ja sosiaaliviranomainen oli paikalla. Menkää kotiin, poliisi oli sanonut. Enempää he eivät saisi tietää.
Sonja ja Iris pääsivät illalla järkyttyneinä kotiin. He sanoivat, etteivät he olleet täysin ymmärtäneet, miksi heitä kuulusteltiin. Mutta kysymykset koskivat Eeroa. Oliko isä tehnyt sellaista tai tällaista? Oliko isä koskaan kosketellut heitä? Eero sanoo, että poliisi oli kysynyt tytöiltä haluavatko he mennä yöksi jonnekin muualle kuin kotiinsa. Sosiaaliviranomaiset olivat luvanneet järjestää tilapäismajoituksen jonkin toisen perheen luona. Tytöt olivat sanoneet, että he haluavat kotiin.
Eero sanoo odottaneensa lisätietoa tutkintapyynnöstä kuin tulisilla hiilillä. Jonkin ajan kuluttua hän sai kutsun kuulusteluun, tietämättä, miten uskomaton tilanne siellä odottaa.
Tutkintapyynnön oli tehnyt hänen tyttärensä, Maria, joka asui perheensä kanssa toisella paikkakunnalla. Jos Marian väitteet pitävät paikkansa, Eero on todennäköisesti pahin Suomessa koskaan elänyt sadisti. Marian mukaan Eero oli:
- Masturboinut toistuvasti Marian suuhun kun tämä oli lapsi
- Yrittänyt tappaa Marian polttamalla tämän nuotiossa.
- Koettanut hukuttaa Marian kotona kylpyammeeseen
- Raiskannut Marian lukuisia kertoja brutaalisti työvälineillään.
- Koettanut tappaa Marian ampumalla, mutta ei ollut osunut.
Eero sanoo kuunnelleensa väitteiden listaa kuin ne tulisivat jostakin toisesta todellisuudesta. Jälkikäteen hän muistelee, mikä oli hänen päällimmäinen tunteensa. ”Kun syytetään, tuntuu syylliseltä”, hän sanoo. ”Tiesin, etten ole tehnyt mitään tuollaista, mutta samalla ajattelin, että jotainhan minun on ollut pakko tehdä väärin, kun oma tytär sanoo jotain noin kauheaa.”
Kun Eero pääsi kotiin, hän soitti Marialle. Eero sanoo, että Maria huusi ja raivosi puhelimessa. Eeron mukaan Maria oli sanonut, että isä ei enää koskaan tulisi näkemään häntä eikä hänen lapsiaan.
Hanna sanoo olleensa pöyristynyt Marian väitteistä. ”Tiesin heti, etteivät ne ole totta." Kun Maria oli pieni, Eero oli rakentanut omaa yritystä, joka parhaimmillaan työllisti sata ihmistä ja huonoinakin aikoina useita kymmeniä. ”Eero oli aina töissä. Minä olin kotona lasten kanssa. Mistä Eero olisi löytänyt aikaa tuollaisiin tekoihin, niin etten minä olisi tiennyt?” Eerolla ja Hannalla on kahdeksan lasta.
Eero ja Hanna kertovat miettineensä, mistä Maria oli voinut saada näin hirvittäviä asioita päähänsä. He eivät keksineet mitään vastausta, mutta Sonja ja Iris keksivät. He olivat puhuneet toisten sisarusten kanssa. He olivat kuulleet, että Maria oli alkanut käydä kehoterapeutilla. Sen jälkeen Maria oli muuttunut, ja hän oli jo joillekin sisaruksilleen varovaisesti puhunut, että lapsuudessa oli tapahtunut jotakin kamalaa. Marian paljastuksen jälkeen sisarukset alkoivat valita puoliaan. Jotkut asettuivat Marian puolelle, vaikka heillä itsellään ei ollut samanlaisia muistoja. Suurin osa asettui isän puolelle.
Eräänä aamuna, kun Eero, Hanna, Sonja ja Iris istuivat aamiaispöydässä, tyttäret halusivat puhua. He sanoivat, että he haluavat mennä samalle terapeutille. Jos Maria alkoi muistamaan terapiassa tuollaisia asioita, tytöt halusivat tietää, onko heilläkin sellaisia muistoja.
"Sanoin, että menkää vain. Mutta minä annan teille äänityslaitteen mukaan. Haluan tietää mitä siellä oikein tapahtuu", Eero muistelee.
Sonja ja Iris pääsivät nopeasti kehoterapeutin vastaanotolle. Tämän jälkeen myös kaksi muuta Eeron tuttua kävi kehoterapeutin luona nauhuri mukanaan. Se, mitä näiltä nauhoilta paljastuu, on ällistyttävä kurkistus terapeutin suljettujen ovien taakse.
Kehoterapeutti selittää, että terapiassa hierotaan vartaloa ja etsitään siitä erilaisia kipupisteitä. Jos kipupisteitä löytyy, ne ovat merkki siitä, että menneisyydessä on tapahtunut jotakin negatiivista. Tuo negatiivinen asia on jäänyt traumaksi lihasmuistiin, ja kipu aiheutuu traumasta.
Koska kivun aiheuttaja on trauma, terapia tähtää trauman poistamiseen. Tämä onnistuu, kun terapeutti toistuvasti hieroo kipeää kohtaa ja kehottaa potilasta palaamaan kipeään muistoon. Kun kipeä muisto vähitellen palaa mieleen, se voidaan elää uudelleen, ja potilaan paranemisprosessi voi alkaa. Terapeutti selittää, että kaikki sairaudet voivat johtua traumaattisista kokemuksista. ”Kaikki sairaudet ovat tunnepatoutumia.”
Hoidossa terapeutti pyytää potilasta riisuutumaan pikkuhoususilleen ja panemaan pitkäkseen hierontapöydälle. Sitten terapeutti alkaa käydä järjestelmällisesti tämän vartaloa läpi:
”Jotakin sitä ihminen pitää sisällään, mitä on kokenut, mikä on painunut unholaan, mikä kuitenkin sieltä pikkuhiljaa nousee... Et muista niitä asioita, mutta ne ovat menneet kehoosi...” ”Jos lähetään hoitoa tekemään, sieltä se totuus paljastuu. Yhtäkkiä alkaa vaan muistamaan asioita, joista ei ole koskaan puhunut kenellekään.”
”Jos se kipu on täällä vasemmalla puolella, se (ongelma) tulee äidin puolelta. Jos se on oikealla puolella, se tulee isän puolelta.”
Yhtä vapaaehtoista hoitaessaan terapeutti alkaa lähestyä ongelman ydintä heti ensimmäisellä käynnillä:
”Vaikuttaa siltä, että kannat jotakin syyllisyyttä tai ahdistusta jostakin, mikä on tapahtunut kun olet ollut yhdeksänvuotias... Kun ihminen alkaa muistaa, ei sen, mitä hän muistaa, tarvitse välttämättä olla mitään seksuaalista tai raiskausta...Mutta se mitä ihminen muistaa ei voi olla fantasiaa, sillä keho kertoo totuuden.”
Kun vapaaehtoinen kysyy, voiko asia liittyä hänen parisuhteeseensa, terapeutti korjaa:
”Ei sen tarvitse olla oma mies. Se voi olla vaikka isä, se muisto jää sinne ihmisen kehoon. Joskus se voi olla nainenkin, kun sen kohteen löytää, se vapauttaa ”
”Pelkkä katsekin voi olla hyväksikäyttöä. Lapsi ei koskaan tulkitse näitä asioita väärin.”
Kun vapaaehtoinen sanoo, ettei hän tunne oikein mitään, terapeutti vastaa:
”Et vain ole vielä valmis purkamaan sitä pois.”
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun
Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
