"Haluatko lukea koko artikkelin?"

”Sisältö on vain tilaajille. Hanki lukuoikeudet, alkaen 12,90 e/kk”. Kun tämä muistutus ilmestyy näytölle, moni suunnistaa YLEn verkkosivuille siinä toivossa, että artikkelin voisi lukea sieltä maksutta. Nämä ajat voivat kuitenkin pian olla ohi, jos kaupallista mediaa edustava Medialiitto saa tavoitteensa läpi. Medialiiton tavoite on, että YLE ei saisi jatkossa julkaista tekstimuotoisia juttuja lainkaan, jos ne eivät liity suoraan YLEn radio- ja televisio-ohjelmiin, ja niistäkin YLE saisi julkaista vain lyhyen tekstimuotoisen referaatin. Asiaa ajava lakimuutos on jo ehtinyt olla lausuntokierroksella. Taustalla on kantelu, jonka Medialiitto teki vuonna 2017 EU:n komissiolle. Kantelun mukaan YLEn saama valtionrahoitus saa koskea vain perinteistä yleisradiotoimintaa, mutta ei tekstipohjaista journalistista verkkosisältöä. Jälkimmäisen tuottaminen valtionavun turvin on Medialiiton mukaan EU:n valtiontukisäännösten vastaista. Kilpailu vääristyy, kun YLE saa tekstimuotoiseen journalismiin valtion tukea ja kaupallinen media ei. Medialiitto osoitti kantelunsa EU:n komission kilpailupääosastolle, ja siellä asia tulkittiin Medialiiton eduksi. EU:n komission pääkilpailuosaston mukaan ”pääsääntöisesti tekstimuotoinen journalistinen sisältö ei ole yleisradiotoimintaa, jos sillä ei ole liityntää Yleisradion julkaisemaan liikkuvaan kuvaan tai audioon”, kertoo lainmuutosta valmistellut peruspalveluyksikön johtaja Sini Wiren liikenne- ja viestintäministeriöstä. Kantelu tuli vireille jo vuonna 2017, joten sitä on käsitelty ministeriössä Anne Bernerin ja Sanna Marinin aikana. Vuonna 2019 komissio päätti, että se edellyttää asiasta lakimuutosta, joten sen ajaminen ajoittuu Timo Harakan kaudelle. Lakimuutosehdotuksesta on annettu yli 80 lausuntoa, joihin voi tutustua lausuntopalvelussa. Niistä ilmenee, että kaupallisen median edustajat ja YLEn perinteiset ”viholliset” pitävät lakimuutosta tarpeellisena. Lakimuutoksesta annettu kritiikki on kuitenkin tutustumisen arvoista, ja on outoa, ettei siitä käydä laajempaa kansalaiskeskustelua. Lakimuutosehdotus koskettaa suurta yleisöä merkittävällä tavalla, mutta asiaa ajetaan melkoisessa hiljaisuudessa. Hankkeen käsittelyn poikkeuksellisin piirre ei kuitenkaan ole se, että sitä ajetaan kaikessa hiljaisuudessa, vaan että sitä ajetaan jopa salaisuuksien verhon takana. Esityksen keskeiset perustelut on nimittäin julistettu salaisiksi, mikä on oikeusvaltioperiaatteiden vastaista. Monet lausunnonantajat ovat nurisseet tästä. Jotta lausunnonantajat olisivat voineet antaa perustellun lausunnon, heillä olisi pitänyt olla käytettävissään kaikki esityksen perustana oleva tieto, mitä heillä ei tässä tapauksessa ollut. Sen sijaan kantelun tehneellä Medialiitolla todennäköisesti oli tietoa, jota ei ollut muiden lausunnonantajien käytettävissä. Helsingin Sanomat kirjoitti lakiesityksestä kesäkuussa 2020 näin:   ”Alan sisäiseen keskusteluun rajauksesta saatiin vihdoin ulkopuolinen kanta. EU:n komissio totesi kantelun perusteella, että Yle on mennyt sanoma- ja aikakauslehtimäisessä sisällössä eurooppalaisittain ja pohjoismaisessakin vertailussa poikkeuksellisen pitkälle”.   Tampereen ja Helsingin yliopistojen yhteisessä lausunnossa todetaan, että tämä viittaa Sanoma Oyj:llä olleen asiasta tietoa, jota ei ollut muiden lausunnonantajien saatavilla. Sanoma Oyj on yksi Medialiiton tärkeimmistä jäsenistä. Toinen merkittävä kritiikki kohdistuu lakiesityksen käsittelyn kapeaan näkökulmaan. Tällä hetkellä lakimuutosta pohditaan lähinnä kilpailuoikeuden näkökulmasta. Suomi voisi kuitenkin halutessaan viedä lakimuutoksen EU:n komission viralliseen käsittelyyn, jolloin sitä tulkittaisiin laajemmin, esimerkiksi sananvapauden ja demokratian toteutumisen näkökulmasta. Wiren vahvistaa, että lakiesityksen käsittely kapeasta näkökulmasta on valittu linja. ”Suomen tavoitteena on muuttaa Yle-lakia niin, että se täyttää EU:n valtiontukisääntelyn vaatimukset, ilman että menettelyssä tarvitsisi edetä muodolliseen tutkintavaiheeseen”, hän kertoo sähköpostitse. Valitusta linjasta kertoo myös poikkeuksellinen käsittely Eduskunnassa. Yleisradiota koskevat asiat on tavattu valmistella parlamentaarisessa järjestyksessä, eli hallitus- ja oppositiorajat ylittäen, mutta tätä lakimuutosta on ainoastaan esitelty puolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajille. Viestintäoikeuden dosentti Riku Neuvonen epäilee omassa lausunnossaan tämän viittaavan siihen, että poliittinen päätös asiasta on jo tehty. Useat lausunnonantajat ilmaisevat huolensa lakimuutoksen vaikutuksesta sananvapauden toteutumiseen Suomessa. Kuten Medialiitto itsekin toteaa, Yleisradio julkaisee vuosittain yli 100 000 tekstimuotoista artikkelia verkkosivuillaan ja Uutisvahti-palvelun kautta. Kaupallinen media näkee tämän ongelmana, mutta useat lausunnonantajat katsovat, että YLEn palvelu on nimenomaisesti kansalaisten etu. Sen poistuminen merkitsisi yhden maan suurimman verkkomedian katoamista. Lakimuutos tietäisi kuoliniskua myös YLEn mahdollisuuksille julkaista tutkivaa journalismia verkossa. Hyvä esimerkki juttutyypistä, joka katoaisi kokonaan, on oheinen toimittaja Antti Koistisen tutkivan journalismin juttu sähköjen siirtohinnoista. Monimutkaisia asioita on paljon vaikeampi avata televisio- ja radio-ohjelmissa kuin tekstimuotoisessa jutussa, ja on itsestäänselvää, ettei oheista juttua voi avata lyhyessä tekstireferaatissa. Useissa lausunnoissa korostetaan, että on kokonaan toinen asia julkaista uutisia ja artikkeleita siltä pohjalta, että kyseessä on kansalaisille tarkoitettu lakisääteinen palvelu kuin siltä pohjalta, että halutaan kasvattaa median levikkiä ja houkutella mainostajia. Tästä näkökulmasta erityisen kiinnostava onkin mainostajia edustavan Marketing Finlandin lausunto. Mainostajat kysyvät, millä tavalla turvataan kansalaisten tiedonsaanti tapauksissa, joissa mainonnan määrä laskee ja se syö kaupallisen median resursseja julkaista laadukasta journalismia. Jos esimerkiksi koronavirustilanne jatkuu pitkään, se voi luoda tällaisen tilanteen. Entä miten turvataan kansalaisten tiedonsaanti harvaanasutuilla seuduilla, jossa ei ole kaupallisen median kannalta riittävästi lukijoita, ja jotka näin ollen eivät kiinnosta mainostajiakaan? Kaikki lausunnon antaneet vammaisjärjestöt vastustavat lakiesitystä paitsi sananvapauteen myös ihmisoikeuksiin vedoten. Esimerkiksi Kuuloliiton mukaan kuulovammaiset ovat riippuvaisia tekstimuotoisesta verkkosisällöstä, ja ”tekstipohjainen sisältö on ainoa kuulovammaisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen varmistava tapa tuottaa sisältöä ja tietoa.” Joissakin lausunnoissa kiinnitetään huomiota myös siihen tosiasiaan, että lakimuutosta ajetaan kevein perustein. Ei nimittäin ole näyttöä siitä, että nimenomaisesti YLEn tekstijournalismi heikentäisi kaupallisen median kannattavuutta. Suomen journalistiliiton lausunnossa todetaankin, että tämä myönnetään jopa lakiesityksen perusteluissa: ”Suomessa ja muissa Pohjoismaissa kaupallisten toimijoiden tavoittavuus ja saamat tilaajamaksut ovat tutkimusten mukaan korkealla tasolla julkisen palvelun vahvasta roolista huolimatta. Yleisradion verkkouutisia seuraavat jopa maksavat muita käyttäjäryhmiä todennäköisemmin verkkouutisista. Perusteluissa arvioidaankin, ettei esityksellä todennäköisesti ole suuria välittömiä vaikutuksia kaupallisen median sisällön tavoittavuuteen tai sen liikevaihtoon.” Jos kaupallinen media ei lakiesityksen omienkaan perustelujen mukaan tule muutoksesta hyötymään, miksi lakimuutosta sitten ajetaan? Kaupalliselle medialle kyse on pitkäaikaisesta projektista, kuten oheisesta kaksiosaisesta dokumentista ilmenee. Kyseessä ovat katkelmat Sanomalehtien liiton ei-julkisesta muistiosta vuodelta 2009. Syy muistion laatimiseen oli Yleisradion rahoituksesta tuolloin virinnyt keskustelu, joka johti siihen, että asiaa pohtimaan asetettiin parlamentaarinen työryhmä. Muistion tarkoituksena oli saada liiton jäsenlehdet ottamaan yksiäänisesti kantaa kansanedustaja Mika Lintilän vetämän työryhmän esityksiin. Muistion oli laatinut Sanomalehtien liiton silloinen johtaja Pasi Kivioja. Muistiosta ilmenee selvästi, että Sanomalehtien liitto halusi kirkastaa kaupallisen median kuvaa suuren yleisön silmissä: ”Keskustelu on tähän asti seurannut varsin pitkälle edellisten kierrosten kaavaa. Yleisradio maalailee itsestään kuvaa jalona ja pyyteettömänä toimijana, joka on liikkeellä kansalaisten ja isänmaan asialla. Toisella puolella on itsekäs kaupallinen media, joka haluaa marginalisoida Yleisradion, jotta pystyisi itse ansaitsemaan enemmän rahaa. Tämä on nähty syyksi siihen, että kaupallinen media vastustaa mm. Yleisradion aikomuksia jakaa yhä tehokkaammin omaa sisältöään ilmaiseksi uusia jakeluteitä käyttäen.” Tämän jälkeen käydään läpi, miten kaupallinen media voi antaa itsestään suurelle yleisölle myönteisemmän kuvan. Muistion mukaan tämä tapahtuu korostamalla kaupallisen median roolia suurena työllistäjänä ja moniarvoisena viestijänä. Samanaikaisesti on teroitettava, että YLE vääristää mediakilpailua jakamalla uutisiaan ilmaiseksi, YLE uhkaa maakunta- ja paikallislehtien työllisyyttä ja että YLEn toiminta on saatava linjaan Amsterdamin pöytäkirjan kanssa, mistä Medialiiton kantelussa nimenomaisesti on kysymys. Muistion katkelma loppuu sanoihin: ”Tavoiteltu käsitys on ilman valtion tukea toimiva itsenäinen media, joka tuo työpaikkoja Suomeen ja pitää yllä viestinnän moniarvoisuutta ja sananvapautta sekä rakentaa ja ylläpitää yhteisöjä omilla toimialueillaan.” Muistiota lukiessa on vaikea välttyä ajatukselta, että siinä kaupallinen media sopi sisäisesti, millä tavalla kaupallisesta mediasta, Yleisradiosta ja niiden keskinäisestä suhteesta heidän medioissaan kirjoitetaan. Jos tämä pitää paikkansa, se herättää kysymyksen, olemmeko saaneet kaupallisesta mediasta objektiivisen ja neutraalin kuvan näistä asioista, kuten journalismin sääntöihin kuuluisi. Nyt kun Medialiitto on päässyt tavoitteidensa kanssa näin pitkälle, kaupallisen median hiljaisuus on korviahuumaavaa. Kantelusta ja sen perusteluista on toki kerrottu, mutta laajat, tasapuoliset analyysit loistavat poissaolollaan, eikä media ole onnistunut herättämään asiasta mitään kansalaiskeskustelua – vaikka juuri kansalaisia asia koskee. Miksiköhän toimittajat, jotka yleensä älähtävät herkästi kaikesta, mikä haiskahtaa sananvapauden kaventamiselta, ovat nyt niin hiljaa?