Eliitti on ongelma
Jani Kaaro
6/21/2023
Kuva: Dinielle De Veyr
Lukijoiden tuella
Kun tulevaisuuden arkeologit joskus kaivavat amerikkalaisia hautausmaita auki ja mittaavat luurankojen strategisia mittoja, mitä he voivatkaan päätellä amerikkalaisten elämästä 1900-luvun alusta tähän päivään. Amerikkalaisten keskimääräinen pituus nousi melko tasaisesti 1900-luvun alusta aina 1970-luvulle asti, mutta hidastui sitten, jäi paikoilleen ja on joidenkin ryhmien osalta – etenkin mustien naisten kohdalla – kääntynyt selvään laskuun.
Samoin jos arkeologit voisivat määrittää luurankojen tarkan iän, he saattaisivat huomata, että väestön eliniässä tapahtui muutos 2000-luvulla. Amerikkalaisten elinajanodote oli vuosikymmenet nousujohteinen, mutta pysähtyi vuonna 2010. Viime vuonna terveysviranomaiset vahvistivat, että väestön elinajanodote oli laskenut kahtena vuotena peräkkäin ja se on nyt alempi kuin Kuubassa. Samoin vuonna 2021 Yhdysvaltain äitikuolleisuus nousi kaikkien aikojen ennätykseen, ja myös lapsikuolleisuus – joka tähän asti on ollut aina laskusuuntainen – on kääntynyt nousuun.
Historioitsija Peter Turchin käyttää näistä muutoksista nimitystä immiseration, joka suomeksi kääntynee kurjistumiseksi. Yhdysvalloissa kurjistuminen on edennyt niin pitkälle, että se vaikuttaa jo biologisiin parametreihin, kuten pituuteen ja elinajanodotteeseen. Historioitsijana Turchin kuitenkin näkee kurjistumisen takana kaavan, joka on toistunut historiassa monta kertaa – ja tämänkaltaista kurjistumista on hänen mukaansa totuttu näkemään ennen vallankumouksia, sisällissotia tai muita poliittisia mullistuksia. Turchinin mukaan sama kurjistumisen kaava toistuu Ranskan vallankumouksesta Amerikan sisällissotaan ja Taiping-kapinasta Stuartin Englannin levottomuuksiin.
Turchinin ehdottama kurjistumisen kaava ei kuitenkaan ole sellainen kuin voisi kuvitella. Siis sellainen, jossa kurjuuteen kyllästynyt köyhälistö saa tarpeekseen ja ottaa vallan omiin käsiinsä. Ei, Turchinin aineisto kertoo, että vallankumouksissa keskeisessä roolissa on eliitti, jolla ei enää ole etenemismahdollisuuksia, ja tämä eliitti käyttää kansaa päästäkseen omiin tavoitteisiinsa. Turchinin mukaan Yhdysvallat on nyt hyvin lähellä tätä pistettä, ja siitä pian enemmän.
Ensin on syytä tarkastella kuka Peter Turchin oikein on? Onko hän uskottava ja miksi useat arvostetut sanoma- ja aikakauslehdet Guardianista The Atlanticiin ovat antaneet hänelle palstatilaa. Turchin on nimittäin outolintu. Hän on alunperin Venäjältä, mutta muutti vanhempiensa mukana Yhdysvaltoihin vuonna 1977. Turchinista tuli hyönteistieteilijä ja ekologi, joka työskenteli populaatioita kuvaavien matemaattisten mallien parissa.
Myöhemmin Turchin vaihtoi alan historiaan, mutta otti matemaattiset mallit mukanaan. Hän edustaa ”datahistoriaa”, jossa kerätään valtava määrä historiallista aineistoa ja syötetään ne matemaattisiin malleihin. Malleissa voidaan testata erilaisia historiallisia teorioita ja ennustaa erilaisten skenaarioiden todennäköisyyksiä. Turchin kutsuu tätä lähestymistapaa cliodynamiikaksi, ja se on saanut historioitsijoilta varautuneen vastaanoton. Suuri osa historiantutkijoista kun ajattelee, ettei historiaa voi typistää matemaattisiin malleihin.
Miksi Turchinia sitten kuunnellaan? Palatkaamme suunnilleen vuoteen 2010. Voi olla vaikea kuvitella, mutta maailma oli tuolloin melko rauhallinen paikka. Barack Obama oli juuri valittu Yhdysvaltain presidentiksi eikä Suomessakaan ollut vielä tullut jytkyä. Steven Pinker julkaisi vuonna 2011 kirjan Better Angels of Our Nature, jossa osoitettiin, että väkivalta väheni maailmassa ja olimme matkalla kohti rauhallisempaa maailmaa. Samana vuonna Turchin kuitenkin julkaisi tiedelehti Naturessa artikkelin, jonka mukaan myrskypilvet lähestyvät ja lähivuodet tulevat näkemään poliittista levottomuutta, mielenosoituksia, ehkä jopa väkivaltaa. Tämän hän perusteli historiallisella aineistolla. Eikä mennyt kuin muutama vuosi niin Donald Trump oli Yhdysvaltain 45. presidentti ja läntinen maailma enemmän tai vähemmän poliittisessa kaaoksessa oikeistopolitiikan vahvistuessa.
Teoksessa Secular Cycles Turchin ja hänen kollegansa Sergei Nefadov tarkastelevat, miten yhteiskunnat nousivat ja kaatuivat Euroopassa keskiajalla, ja havaitsivat sen pohjalta toistuvan syklin. Sykli alkaa kun ihmisiä on vähän ja resursseja paljon. Talonpojille riittää maata, maa tuottaa ruokaa ja ihmiset lisääntyvät. Kun lapsia syntyy, maa on jaettava yhä pienempiin osiin, kunnes siitä ei enää ole jaettavaa. Osa ihmisistä päätyy kaupunkeihin, jossa he etsivät työtä. Kun työnhakijoita tulee yhä enemmän, työnantajat voivat vetää palkat niin alas, ettei sillä elä, ja ihmisten elämä kurjistuu.
Samankaltaista kaavaa noudattaa myös eliitin elämä. Eliitillä tarkoitetaan tässä ihmisiä, joilla on sosiaalista valtaa. Syklin alussa heitä on vähän, joten he voivat kerätä itselleen suhteettoman suuren vallan ja omaisuuden. Mutta eliittikin lisääntyy, ja lisääntyy lopulta niin paljon, ettei kaikille eliitin jäsenille riitä heidän arvolleen sopivaa asemaa. He voivat hakeutua yliopistoihin ja hyväksyä asemansa pienempänä eliittinä tai koettaa päästä suuremman eliitin suojelukseen, mutta ennen pitkää kaikki tiet ovat ummessa.
Seuraa vallankumous, sotia ja verenvuodatusta. Sen jälkeen ihmisiä on taas vähän ja sykli voi alkaa alusta.
Mutta mennään siihen kiehtovaan hetkeen, ennen kuin tilanne kriisiytyy täydeksi konfliktiksi. Turchinin mukaan tilanne voi tällöin näyttää ulospäin yhteiskunnalliselta kulta-ajalta. Kaupungit ovat täynnä työvoimaa, eliitin opiskelijat jonottavat yliopistoihin ja korkea eliitti rahoittaa katedraaleja ja muita muistomerkkejä. Sisältäpäin katsoen köyhälistöstä kuitenkin otetaan irti kaikki mitä saadaan eikä nousevalla eliitillä ole kunnollisia etenemismahdollisuuksia. Sekä köyhälistö että osa eliitistä kurjistuu.
Tämä on Turchinin mukaan tilanne Yhdysvalloissa nyt – tilanne ennen konfliktia.
Turchinin mukaan on olemassa kahdenlaista eliittiä. Niitä, jotka ajattelevat vain itseään ja etääntyvät yhteiskunnallisesta todellisuudesta. Ja niitä, jotka koettavat kohentaa yhteiskunnallisia oloja siten, että elämä on kaikille helpompaa. Kumpaa eliittiä sinun yhteiskunnassasi on – se voi olla ero vallankumouksen ja levollisempien aikojen välillä.
Yhdysvalloissa eliitti ja tavallinen kansa ovat ajautuneet yhä kauemmas toisistaan. Vuonna 1983 Yhdysvalloissa oli 66 000 kotitaloutta, jonka omaisuus oli vähintään 10 miljoonaa dollaria. Vuonna 2019 yli 10 miljoonan dollarin kotitalouksia oli 693 000. Samalla ajanjaksolla tavallisten amerikkalaisten tulot ja varallisuus ovat laskeneet. Yhdysvalloissa ei siis pidä puhua rikkaasta 1 prosentista, vaan rikkaasta 10 prosentista. Amerikkalaisista 10 prosentilla menee paremmin kuin koskaan ja he ovat rikkaampia kuin koskaan – ja suuri osa näistä rikkaista on demokraatteja. Kun amerikkalaisten tuppukylien asukkaat ajattelevat demokraatteja, he näkevät heissä todellisuudesta irtautuneen eliitin eivätkä äänestä heitä.
Eliitti on nyt vain paisunut niin suureksi, ettei eliitin lapsilla ole pitkään aikaan ollut minne mennä. Amerikkalaiset ovat maksaneet itsensä kipeäksi saadakseen lapsensa hyviin yliopistoihin – mikä on varmin tapa nousta eliittiin – mutta huomattava osa yliopiston käyneistä päätyy keskiluokkaisiin työpaikkoihin, koska parempia paikkoja ei ole. Autoja on enemmän kuin parkkipaikkoja. Tämä lähtötilanne ruokkii Turchinin mukaan vuoden 2010 jälkeen noussutta poliittista levottomuutta.
Joskus kuulee sanottavan, ettei mikään ole yhteiskunnalle niin vaarallista kuin suuri joukko toimettomia nuoria miehiä, joilla ei ole työtä. Turchinin versio tästä kuuluu: mikään ei ole niin vaarallista kuin suuri joukko eliitin jäseniä, joille ei löydy paikkaa eliitistä. Vaarallista siksi, että wannabe-eliitti haluaa eliittiin ja jos muuta keinoa ei ole, sen on syrjäytettävä vanha eliitti. Wannabe-eliitti osaa strategioida, verkostoitua, manipuloida ja käyttää mediaa hyväksi. Hyvä esimerkki on Steve Bannon. Hän kävi Harvardin ja rikastui investointipankkiirina, mutta hänellä ei ollut mitään pääsyä poliittiseen eliittiin – ennen kuin hän alkoi eliitin vastaiseksi.
Entä Yhdysvaltain kongressirakennuksen valtaus tammikuussa 2021? Chicagon yliopiston tutkijat analysoivat 193 pidätetyn valtaajan demografiset tiedot ja havaitsivat, että valtaukseen osallistujat eivät olleet sitä, mitä monet kuvittelivat. 89 prosentilla ei ollut mitään yhteyksiä äärioikeistoon tai nationalistisiin organisaatioihin. Päinvastoin 40 prosenttia pidätetyistä olivat yksityisyrittäjiä tai toimihenkilöitä: pienten yritysten toimitusjohtajia, kauppiaita, lääkäreitä, lakimiehiä, IT-asiantuntijoita ja kirjanpitäjiä. Edustavatko he sitä wannabe-eliittiä, joille korkea koulutus ei tuonut arvostettua työtä ja etenemismahdollisuuksia?
Ei siis ole sattumaa, että taloudellista eliittiä edustava Donald Trump on profiloitunut eliitin vastaisena. Hänen koko kabinettinsa muodostui rikkaista poliittisista ”nobodyista”, joilla ei ilman Trumpia olisi koskaan ollut mahdollisuutta poliittiseen eliittiin. Eikä ole ihme, että salaliittoteorioissa pyöritellään ajatusta salaperäisestä ”eliitistä”, joka johtaa maailmaa salaisissa kokouksissa. Yhdysvaltain politiikka on Game of Thrones meidän aikanamme.
Myös woken kulttuurisodat voi nähdä eliittien ylituotannon kautta – korkeasti koulutetut nuoret, joilla ei ole mahdollisuuksia löytää paikkaa vanhan eliitin riveistä, keskittyvät hekin vanhan eliitin ja sen vanhentuneiden rakenteiden arvostelemiseen. Jos materiaalista hyvää ja turvaa ei ole mahdollista saavuttaa, moraalinen ylemmyys on aina saavutettavissa.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Miten tilanteen kriisiytyminen voidaan estää? Tätä kysytään Turchinilta usein, mutta ratkaisut eivät kuulu hänen osaamisalueelleen. Lisäksi ratkaisut, joita hän ehdottaa, eivät herätä riemunkiljahduksia sen enempää vasemmalla kuin oikealla.
Turchinin ratkaisumalleissa lähtökohtana on, että eliitti on saatava pienemmäksi. Mutta miten menee oikeistolta läpi ehdotus eliitin raskaammasta verotuksesta tai vasemmistolta ehdotus, että korkeakoulupaikkojen määrää on vähennettävä, ellei opiskelijoille samalla synny vastaava määrä koulutusta vastaavia työpaikkoja. Eliitin ja tavallisen kansan välistä juopaa voisi kaventaa myös perustulolla. Turchinin listalla on myös maahanmuuton rajoittaminen, jolloin tavallisten amerikkalaisten palkat nousisivat.
Pieni eliitti ja tavallisella kansalla hyvät nousujohteiset palkat – siinä resepti, jolla lähestyvä pommi Turchinin mukaan voidaan ehkä purkaa.
Turchin muistuttaa, että Yhdysvallat on ollut samankaltaisessa tilanteessa 1920-luvun laman jälkeen. Silloin pelastukseksi tuli Rooseveltin New Deal, jolloin työntekijöille määrättiin minimipalkka, rikkaiden veroja nostettiin ja työntekijöille annettiin mahdollisuus järjestäytyä. Myös osa eliitistä ymmärsi, että kansan olojen kohentaminen oli heidänkin etunsa, eivätkä he asettuneet aggressiivisesti uudistusta vastustamaan. Turchinin mukaan mistään tällaisesta ei Yhdysvalloissa kuitenkaan ole merkkiäkään. Minimipalkka on pienentynyt, rikkaiden verotusta laskettu ja ammattiyhdistysliike surkeassa tilassa.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun
Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
