Elisa Helenius | The Square on hieno satiiri kulttuurielitismistä ja tekopyhyydestä

The Square on hieno satiiri kulttuurielitismistä ja tekopyhyydestä

"Meillä kaikilla on samat oikeudet ja velvollisuudet", toteaa kantaaottava taideteos ”The Square” samannimisessä elokuvassa. Museokävijät nyökkäilevät hyväksyvästi teokselle, mutta eivät ole valmiita auttamaan toisiaan, kun "apinamies" alkaa riehua taidemuseon juhlaillallisella.

Elisa Helenius

11/17/2017

The Square on hieno satiiri kulttuurielitismistä ja tekopyhyydestä

The Square
Ruotsi, Saksa, Ranska, Tanska 2017
Laji: draama, komedia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Ruben Östlund
Näyttelijät: Claes Bang, Elisabeth Moss, Dominic West
Pituus: 2 h 22 min. 
K12
Ensi-ilta: 17.11.2017 
 
Nykytaiteen museon arvostettu kuraattori Christian (tanskalainen Claes Bang) kävelee aamulla Tukholman keskustassa matkalla työpaikalleen nykytaiteenmuseoon, kun hän kuulee avunhuutoja. Hänen ohitsee juoksee hädissään oleva nuori nainen, jota mies jahtaa. Nainen takertuu toiseen ohikulkijaan, joka puoliväkisin vetää vastahakoisen Christianin mukaan tilanteeseen. Yhdessä Christian ja toinen mies saavat tilanteen rauhoitettua. Christian on tyytyväinen itseensä kun auttoi, kunnes työpaikallaan huomaa, että häneltä on varastettu lompakko, puhelin, rannekello ja jopa kalvosinnapit. 
The Square on täynnä tämän kaltaisia erikoisia tilanteita, joissa pohditaan muiden auttamista ja ohikatsomista. Ruotsia kuvataan usein lintukodoksi, mutta ohjaaja ja käsikirjoittaja Ruben Östlund näyttää, että esimerkiksi Tukholman kadut ovat täynnä kerjäläisiä, joiden ohitse parempiosaiset nopeasti pyyhältävät. Kun Christian hävittää kauppakeskuksessa kaksi esiteini-ikäistä tytärtään, eikä hänellä ole puhelinta, kukaan ei halua auttaa häntä, paitsi lopulta koditon kerjäläinen. 
Elokuva tuo esiin myös sen, ettei kukaan yleensä riennä auttamaan, kun jonkun kimppuun käydään, paitsi kun lopulta muutkin ryntäävät auttamaan. Tämä hiljaa pois päin katsominen on erityisen hämmentävää tilanteissa, joissa sivustakatsojia on suuri enemmistö, niin että yksinäinen hyökkääjä olisi helppo taltuttaa joukolla. The Square on ajankohtainen nyt Me too -kampanjan jälkimainingeissa kuvatessaan väliintulon tärkeyttä ahdistelutilanteissa. 
﻿
Christianin omat periaatteet ovat ylevät, ja hänen järjestämänsä uusi näyttely ”The Square” on kantaaottava tilataideteos, jossa yleisö haastetaan auttamaan lähimmäistään. Kuitenkin kun hän itse joutuu varkauden uhriksi, ajaa hänen oma kostonhimonsa ja tökerö käytöksensä hänet nolojen tilanteiden kierteeseen.
Lisäksi Christian päätyy kohtelemaan pelimiesmäisen nuivasti viehättävää mutta hieman erikoista toimittajaa Annea (Mad Men'stä ja The Handmaid’s Tale'sta tuttu Elisabeth Moss). Christianin syöksykierrettä pahentaa museon PR-toimiston mainoskampanja, joka ylittää hyvän maun rajat ja ajaa museon kriisiin. 
The Square näyttää piinaavan tarkkanäköisesti lukuisia sosiaalisesti kömpelöitä ja myötähäpeää herättäviä tilanteita, joissa ihmiset kohtelevat toisiaan törpösti tai käyttäytyvät oudosti. Elokuva perustuu moniin tosielämän erikoisiin tapauksiin ja nykytaidemaailman ilmiöihin, mikä tekee elokuvasta todenmakuisen ja persoonallisen.
Elokuvassa on esimerkiksi viittaus venäläisen taiteilijan, "apinamiehen" Oleg Kulikin todelliseen, pelottavan eläimelliseen esitykseen taidenäyttelyn avajaisissa Tukholmassa.  Taulua maalaava apina taas on silmänvinkkaus Pierre Brassau -nimiselle avantgarde-artistille, jonka teokset oli maalannut apina (pilan takana olivat galleristi ja toimittaja). Elokuvan juoni vaikuttaa paikoittain absurdilta, jos näitä viittauksia ei tiedä. 
Välillä oikeisiin uutisiin perustuvat vitsit ja taidepohdinnat ovat jo turhan kuluneita, kuten muuttuuko käsilaukku taiteeksi, jos sen jättää taidegallerian nurkkaan, nykytaiteen esittäminen hassuina neliöinä, tai kun taidemuseon siivooja vahingossa muuttaa roskakasan näköisiä taideteoksia. Yli kaksituntista elokuvaa rasittaa myös sirpalemainen juonirakenne, joka haroo ehkä vähän liian moneen suuntaan. 
The Square kutkuttaa varmasti nykytaiteen ystävien mieltä. Taideteosten vaikeaselkoisuudelle irvailu on aika väsynyttä mutta hetkittäin hersyvää. Elokuva tarjoaa nokkelaa huumoria eikä aliarvioi katsojan käsityskykyä.