The Dancer hurmaa kauniilla kuvilla ja tanssilla – Tositapahtumiin perustuva draama kertoo Loïe Fullerin tiestä aikansa ikoniksi
✪TähtijuttuRanskalainen näyttelijämuusikko Soko esittää modernin tanssin pioneeria Loïe Fulleria, joka loi serpentiinitanssin. Stéphanie Di Giuston eheä esikoisohjaus vie katsojan 1800-luvun lopun Chicagoon, New Yorkiin ja Pariisiin.
Elisa Helenius
12.5.2017
Lukijoiden tuella
The Dancer (La Danseuse)
Ranska, Belgia, Tšekki 2016
Kielet: ranska ja englanti
Laji: elämäkerta, draama
Ohjaaja: Stéphanie Di Giusto
Näyttelijät: Soko, Gaspard Ulliel, Mélanie Thierry, Lily-Rose Depp
Kesto: 1h 48 min.
Ikäraja: 12
The Dancer on elokuva kaikille kauneuden rakastajille. Tositapahtumiin perustava tarina kertoo yhdysvaltalaisen tanssija Loïe Fullerin (1862–1928) värikkäästä elämästä. Taiteilijanimellä esiintynyt Fuller oli modernin tanssin edelläkävijä ja teatterivalojen kehittäjä. Hän loi sensaatiomaisen serpentiinitanssin, joka on ikuistettu muun muassa Lumièren veljesten varhaisiin elokuviin ja Henri de Toulouse-Lautrecin maalauksiin.
Tarina alkaa, kun 25-vuotias Marie Louise Fuller asuu Chicagon takamailla rakkaan isänsä kanssa ja esiintyy Buffalo Billin villinlännenshow’ssa. Elokuvan alkupuolen karski ja maskuliininen ympäristö toimii hyvin kontrastina tulevalle eteeriselle tanssimaailmalle.
Fuller matkustaa asumaan äitinsä luokse raittiusseuran asuntolaan New Yorkiin ja pyrkii töihin vaudevilleteatteriin. Poikatyttö haluaa jonain päivänä oopperan tanssijaksi, vaikkei hänellä ole klassista tanssijan koulutusta ja ikääkin alkaa jo olla ammattitanssijan uraa ajatellen. Kokemattomalle nuorella naiselle New York on yhtä aikaa pelottava ja kiehtova paikka.
Kommelluksen kautta Fuller keksii tanssia hameenhelmat hulmutun, ja teatteriyleisö ensiksi hämmentyy ja sitten hullaantuu. Fuller inspiroituu tästä ja alkaa kehittää uutta tanssityyliä, jossa yhdistyvät silkki, peilit ja värivalot. Kun matkijat New Yorkissa yrittävät varastaa hänen tanssityylinsä, hän matkustaa Pariisiin hakemaan patenttia ja valloittaa siellä esiintymislavat. Pikkuhiljaa Fullerista tulee vallankumouksellinen aikakautensa symboli.
Ranskalaisen Stéphanie Di Giuston esikoisohjaus on kypsä ja sujuva. Elokuvan epämääräinen ja mielikuvitukseton nimi ihmetyttää, vaikka liittyy selvästi elokuvien ja romaanien trendiin luoda mainosteksteihin sopiva yhden sanan nimi. Harva nykyihminen taas tietää Loïe Fulleria, joten siksi hänen nimeään ei kenties ole uskallettu laittaa elokuvan nimeksi houkuttelemaan yleisöä.
