Pikku Tähti kuvaa Etelä-Korean laitonta adoptiobisnestä veijaritarinan kautta
✪TähtijuttuJapanilaisen Hirokazu Kore-edan uutuus on yhtä aikaa perhedraama, tie-elokuva ja melodramaattinen rikostarina.
Elisa Helenius
16.12.2022
Lukijoiden tuella
Japanilainen ohjaaja-käsikirjoittaja Hirokazu Kore-eda, 60, muistetaan palkitusta elokuvasta Shoplifters - perhesalaisuuksia (Japani 2018) ja myös draamoista Siskokset (Japani 2015) ja Fabiennen muistelmat (Ranska 2019). Uusimman elokuvansa Pikku tähti (Beurokeo / Broker) hän on kuvannut Etelä-Koreassa paikallisten tähtinäyttelijöiden voimin ja pureutunut maassa rehottavaan laittomaan adoptiobisnekseen. Kuten Kore-edan aiemmissakin elokuvissa, tässäkin keskiössä ovat perhesuhteet ja myös epätyypilliset, ei-biologisiin siteisiin perustuvat perheet.
Nuori äiti So-young vie lapsensa kirkon vauvaluukkuun. Sieltä vauvan nappaavat kuitenkin sympaattiset ja tunaroivat lurjukset Sang-hyun ja Dong-soo. He myyvät lapsia pariskunnille, jotka eivät voi Etelä-Koreassa turvautua viralliseen adoptioon kuten homoparit tai jotka eivät jaksa vuosia kestävää virallista adoptioprosessia.
Terveen poikavauvan voi ostaa Etelä-Koreassa 10 miljoonalla wonilla eli vähän alle kahdeksalla tuhannella eurolla ja tyttövauvan 8 miljoonalla wonilla eli noin kuudella tuhannella eurolla. Naisten heikompi yhteiskunnallinen asema näkyy karulla tavalla vauvojen hinnoittelussakin.
Kaupustelijoiden seuraan automatkalle liittyy katuva äiti ja myös orpokodista karannut mainio 8-vuotias poika. Matkan aikana porukka odotettavasti kiintyy vauvaan, Pikku tähteen. Joukkiota taas varjostavat kaksi naispuolista etsivää, Soo-jin ja Lee, jotka haluavat käräyttää niin vauvan myyjät kuin ostajaehdokkaat.
Elokuva on yhtä aikaa perhedraama, tie-elokuva ja melodramaattinen rikostarina. Länsimaalaiselle katsojalle elokuva on samalla kurkistus Etelä-Korean kiehtovaan kulttuuriin, jossa toisaalta lasten ja naisten asema ei ole vielä ihan niin hyvällä tolalla. Pikku tähden naisilla on tosin virkistävän kipakoita rooleja.
Vaikeassa tilanteessa lapsensa hylkääviä äitejä syyllistetään joka taholta – lasten isistä ei niin puhuta, vaikka he ovat yleensä hylänneet naisen ja vauvan. Vanhanaikainen yhteiskunta ei tarjoa epätoivoisille äideille apua lasten hoitamiseen, paitsi mahdollisuuden antaa lapsensa nimettömänä orpokotiin. Vauvaluukuilla estetään epätoivoisia äitejä murhaamasta vastasyntyneitä, ja niitä on ollut Euroopassakin jo keskiajalla luostarien yhteydessä. Korealaiseen erikoisuuteen kuuluu se, ettei orpokoti voi antaa lasta adoptoitavaksi, jos äiti on kirjoittanut lapulle, että palaa myöhemmin hakemaan lapsensa, vaikka harva äiti pystyy lopulta tekemään niin.
