Teurastuksia — eli miten eläin pitäisi tappaa?
Kirves. Pulttipistooli. Murskaaminen. Häkä. Miten tappaa eläin oikein?
Kirsi Haapamatti
22.9.2017
Pitelen kukkoa kaksin käsin sylissäni, pakotan sen räpyttelemään pyrkivät siivet suppuun. Painan kukkoa vartaloani vasten. Se rauhoittuu ja lopettaa kaakattamisen. Pujotan villasukan kukon päähän ja tunnen sen vartalon rentoutuvan hieman. On hämärää. Villasukan risan kantapään läpi näen kukon kellertävän silmän katsovan suoraan minuun.
Lasken eläimen pölkylle – yhä pitäen kiinni sen vartalosta – kaula puuta vasten. Vesuri heilahtaa tehokkaasti. Kukon pää irtoaa. Kaulantyngästä pirskahtelee verta. En päästä irti kukon torsosta. Sen lihakset sätkivät voimakkaasti. Irronnutta päätä koristava komea heltta loistaa otsalampun valossa kuin liekki lapsen piirroksessa.
Vielä äsken syötin kukolle herneitä kädestäni.
—
Lippalakkipäinen mies taluttaa hevosen kuljetusvaunusta. Hevonen katselee ympärilleen. Punaisen rakennuksen pihamaalla on muitakin hevosia ja miehiä. Hevonen jännittää kaulaansa. Sen sieraimet laajenevat, mutta se pysyy rauhallisena. Miehen ilme hevosen vieressä on tutkimaton.
Toinen mies, valkoasuinen ja suikka päässään, tulee ulos rakennuksesta ja ottaa riimunnarun käteensä. Miehet vaihtavat muutaman vaisun sanan. Hevonen vastustelee vain hetken ja lähtee kulkemaan valkoasuisen perässä. Kymmenen sekunnin kuluttua luoti lävistää sen aivot. Samassa hevosen jalkaan kiedotaan ketju, joka nostaa sen katonrajaan. Mies vetää viillon hevosen kurkkuun. Veri alkaa valua betonilattiaa pitkin kohti viemäriä.
Valkoasuinen tuo hevosen riimun ja narun lippalakkipäiselle. Valkoasuinen ottaa seuraavan hevosen narun käteensä.
—
Seitsemän sikaa kulkee käytävää pitkin suuressa hallissa. Ilmastointikoneen ääni on humiseva. Siat ovat hiljaa. Pieni vesisuihkautus sikojen takana ajaa ne eteenpäin käytävää pitkin. Sikojen sorkat kopisevat. Joku röhkäisee pienesti. Seinä aukeaa ja siat katoavat sinne. Äänettömien sekuntien päästä seinä aukeaa jälleen. Siat ovat kuolleet. *
Paras tapa kuolla
Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja Tuulikki Viilo kirjoitti viime viikolla (14.9.2017) tuotantoeläinten teurastuskäytännöistä. Jutussa tuotiin esiin erityisesti sikojen teurastusmenetelmä, hiilidioksidilla tainnuttaminen. Sen on ruotsalaistutkimuksessa todettu olevan aika ankea tapa kuolla. Hiilidioksidi aiheuttaa tukehtumisen tunteen. Kuolema ei välttämättä ole kovin nopea. Juttu viritti tervetullutta keskustelua tärkeästä aiheesta.
Maatalousaiheista kirjoittavana toimittajana olen päässyt käymään erilaisissa teurastamoissa. Olen nähnyt myös hiilidioksiditainnutusprosessin käytännössä. Se näytti rauhalliselta ja hiljaiselta, sikojen jatkuvassa virrassa ja hiilidioksidikonttiin katoamisessa oli melkein jotain meditatiivista. En toki päässyt näkemään hiilidioksidikammion sisään. Ulkopuoliselle tarkkailijalle koko totuus ei voinut paljastua.
Kammiota muuten kutsutaan hiilidioksidikehdoksi.
Hiilidioksidin määrää säätelemällä kuoleman kivuttomuutta voidaan kuulemma vähentää. Lihatalot tutkivat teurastusmenetelmiä jatkuvasti. Tavoitteena on kivuttomuus ja stressittömyys, mutta toki myös tehokkuus ja taloudellisuus. Hiilidioksidin vaihtoehtona parempi olisi argonkaasu, mutta se on kallista, Viilonkin jutussa kerrotaan.
Olen nähnyt sian teurastuksen myös toisella menetelmällä. Sähkötainnutuksessa sian ohimoille asetetaan anturit. Sähkö tainnuttaa sian. Ennen tappamista sika kiljuu. Se ei ehkä näe lajitoverin kohtaloa, sillä jonon seuraava odottaa kulman takana, mutta täytyyhän sen älykkäänä eläimenä ymmärtää homman juju. Minäkin kiljuisin. **
Olen osallistunut tappamiseen myös itse, kuten tämän jutun alussa kerron. Minulla on pieni maatiaiskanaparvi, jonka kukkoja on välillä vähennettävä. En syö muuta lihaa kuin omien kukkojeni, ja sitäkin äärimmäisen harvoin. Haluan olla esimerkkihenkilö hokemassa: jokaisen lihansyöjän pitäisi itse pystyä tappamaan syömänsä eläin.
En tiedä, mikä teurastustapa on paras. Sanat teurastaminen ja paras eivät oikein tunnu sopivan samaan virkkeeseen. Pienillä tiloilla tilateurastaminen on varmasti silti pienin paha, sillä näin vältytään stressaavilta kuljetusmatkoilta. Suuremmassa mittakaavassa teurastamot kasvavat jatkuvasti. Eläimiä kuljetetaan pitkiä matkoja kohti kuolemanleiriään.
Itken jokaisen kukkoteurastuksen yhteydessä. Pyytelen kukolta anteeksi. Psyykkaan itseäni toimenpiteeseen ajattelemalla, että kukko on saanut elää hyvän ja kukoksi erityisen pitkän elämän. Haen sen orrelta illalla, kun se on jo nukkumassa.
Teurastusmenetelmistä keskusteleminen on tärkeää niin kauan kuin meillä on lihansyöntiä. Vielä tärkeämpää on sen varmistaminen, että eläimen elämä ennen tappamista on elämisen arvoinen. On tärkeää, että mediassa kirjoitetaan tuotantoeläinten elämästä ja kuolemasta. Meitä ihmisiä vartenhan molemmat on valjastettu.
Hyvä tietää -linkki: Tuotantoeläinten eri lopetustavat Eviran mukaan.
Kuvassa on 8-vuotiaaksi elänyt maatiaiskukko Mustafa. Se kuoli vanhuuteen.
* * Lisätään tähän, että sika vain taintuu niin hiilidioksiditainnutuksessa kuin sähkölläkin - kuolema varmistetaan vielä pistämällä/viiltämällä kaulavaltimo.
Kirsi Haapamatti
22.9.2017
