Mummosi seinällä oleva taulu on katoavaa kulttuurihistoriaa – ilmakuvaajat dokumentoivat henkensä kaupalla sitä Suomea, jonka muut unohtivat
Jose Riikonen
4/14/2023
Valokuvat: Suomen Ilmakuva Oy / Keijo Kääriäinen, Julius Jansson
Tämä juttu on Aiherahoitettu artikkeli.
Kuva on otettu Keuruulla vuonna 1964. Siinä näkyy idyllisen oloinen maatila, pirtteineen, latoineen, peltoineen ja ulkorakennuksineen.
Toinen kuva Keuruulta on päivätty vuodelle 1979. Siinä ei ole peltoja, vaan metsää, joka näyttää kurottautuvan lähes vallattomasti kohti maalaistaloa.
Vanhoista ilmakuvista – sellaisista, joka löytyy suurella todennäköisyydellä sinunkin mummosi seinältä taulun muodossa – sen näkee: maaseutu muuttuu. Joissain paikoissa se kuolee, kun väestö muuttaa kaupunkeihin, ja joissain paikoissa se vielä sinnittelee.
Kuten vaikkapa Sulkavalla:
Tätä ilmakuvaajat ovat dokumentoineet 1950-luvulta saakka henkensä uhalla. Ketään muuta maaseudun kuvallinen dokumentointi ei ole oikein kiinnostanut.
Eivät lentäjät tietenkään hyvää hyvyyttään maaseutua dokumentoineet. Se oli takavuosina kannattava bisnes, joka vaati kovan vatsan ja venyvän virtsarakon.
”Jos moottori sammui ilmassa, ei se ollut kiva juttu”
Suomalaisen ilmakuvaamisen pioneerin Keijo Kääriäisen ensimmäinen lento tapahtui vuonna 1939. Kone oli itse rakennettu väkerrelmä, joka nostettiin ilmoille jäältä.
Kyse oli vielä siinä vaiheessa silkasta ilmailuharrastuksesta, joka katkesi, kun toinen maailmansota syttyi.
Sodan jälkeen Kääriäinen perusti Vuokralento Oy:n, jonka avulla hän pääsi tekemään ilmakuvauskeikkaa ruotsalaiselle yritykselle.
Ruotsalaisyritys meni konkurssiin, ja Kääriäiselle jäi lentokone tyhjän pantiksi. Hän aloitti ilmakuvaamisen Suomessa, ensin pienimuotoisemmin, kunnes ilmakuvista tuli yllättäen erittäin suosittuja. Ihmisiä kiinnosti kovasti, miltä heidän maatilansa tai asuntonsa pihapiireineen näytti ilmasta käsin.
1950-luvulla kilpailevia ilmakuvafirmoja oli kolme. Kääriäisen lisäksi toimintaa harjoittivat Koistisen veljekset sekä Maaseudun ilmakuvaus Oy.
Ilmakuvia pidettiin etenkin takavuosina suuressa arvossa, sanoo Suomen Ilmakuva Oy:n Tom-Peter Johansson.
”Se kuva laitettiin usein siihen hääkuvan vierelle. Ilmakuvataulut olivat kalliita, ne saattoivat maksaa kuukauden tai kahdenkin palkan verran.”
Hinta oli perusteltu, sillä lentäminen oli kallista, raskasta – ja potentiaalisesti vaarallista.
Yksi tärkeimmistä kriteereistä kuvaajalle oli se, että hän oli kovavatsainen.
”Jos moottori sammui ilmassa, ei se ollut kiva juttu”, Johansson sanoo. Näin tapahtui silloin tällöin, mutta vakavat onnettomuudet olivat harvinaisia, mitä nyt hallittuja pakkolaskuja piti välillä tehdä.
Ilmakuvauskoneissa tehtiin töitä pareittain, eli lennolla oli mukana lentäjä sekä valokuvaaja. Yksi tärkeimmistä kriteereistä kuvaajalle oli se, että hän oli kovavatsainen.
Kiikkerässä ja pienessä Cessna-koneessa meno oli nimittäin hurjaa kuin huvipuistolaitteessa.
Kun kone liisi matalalla – jossain sadan ja kahdensadan metrin välillä – g-voimat tuntuivat munaskuissa asti, ja heikompivatsainen ihminen joutui luopumaan aamiaisestaan.
”Olin itse kerran kyydissä, ja lennon jälkeen kuvaaja sanoi, että jopa oli rauhallinen lento. En ollut yhtään samaa mieltä”, Johansson sanoo ja nauraa.
Jutun asiasanat:
drone
lentäminen
maaseutu
Jose Riikonen
4/14/2023
Näin jutusta puhutaan
