Autististen lasten määrä nelikymmenkertaistui Yhdysvalloissa 2000-luvulla. Samalla ADHD-tapaukset lisääntyivät yli neljäkymmentä prosenttia. Yhä useammalla lapsella oli kaksisuuntainen mielialahäiriö, jota ei aiemmin todettu lapsilla koskaan. Psykiatrian professori Allen Frances seurasi tilannetta huolestuneena. Hänellä oli aavistus häiriöepidemian syistä –ja huono omatunto.
Jos pitäisi valita mieleenpainuva terveyskeskustelu 2000-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä, hyvä ehdokas olisi autismi. Autismia on luultavasti ollut niin kauan kuin ihmisiäkin, mutta 2000-luvun alussa keskusteluun autismista ilmaantui pelon elementti. Autismi nimittäin vaikutti lisääntyvän, vastustamattomasti ja selittämättömästi. Vielä vuonna 2000 autismiin sairastui Yhdysvalloissa vain yksi lapsi sadastaviidestäkymmenestä. Vuonna 2008 määrä oli kuitenkin jo yksi 88:aa kohti, ja vuonna 2016 siihen sairastui yksi 68 lapsesta1,2. Suunta oli jokseenkin sama kaikkialla länsimaissa.
Mistä autismin lisääntyminen johtui? Mitä sellaista oli tapahtunut viime vuosikymmeninä, mikä aiheutti lukujen nopean kasvamisen?
Vuosien mittaan on kuultu monenlaisia hypoteeseja. Ehkä kyseessä ovat virukset? Tai ravinnon gluteiini ja kaseiini? Ehkä syy on äidin raskausaikana kokema stressi tai kilpirauhasongelma? Vai olisiko odottavien äitien testosteroni koholla? Voisivatko synnytyksessä käytettävät kipulääkkeet aiheuttaa autismia? Entä jos sairaus saakin alkunsa lasten vinoutuneesta mikrobiomista? Jospa kysymys on hormonihäiriköistä? Tai D-vitamiinin puutteesta? Ovatko autistiset lapset altistuneet raskasmetalleille? Mitä jos lapset sairastuvatkin rokotteista? Voisiko kyse olla rokotteiden aiheuttamasta autoimmuunireaktiosta? Tai rokotteiden lisäaineista, alumiinisuoloista tai tiomersaalista?
Kun keskustelu kävi yhä kovemmilla kierroksilla, Duken yliopiston psykiatrian professori Allen Frances seurasi sitä huolestuneena. Hänellä oli siihen ainakin kolme syytä.
Diagnostiset kriteerit ja tautitapaukset
Ensimmäinen syy Francesin huolestumiseen oli se, että autismikeskustelussa ei huomattu kahta muuta diagnoosia, joiden määrä oli lisääntynyt vielä autismiakin enemmän. Tarkkaavuushäiriö ADHD:n diagnoosit olivat lisääntyneet lapsilla kymmenessä vuodessa 42 prosentilla3. Diagnoosit olivat samoin lisääntyneet räjähdysmäisesti myös lasten kaksisuuntaisen mielialahäiriön kohdalla4 – jota ei aiemmin ajateltu esiintyvän lapsilla lainkaan.
Toinen syy Francesin huolestumiseen oli se, että hänellä oli paha aavistus siitä, mistä autismilukujen kasvaminen johtui. Vuonna 1994 oli ilmestynyt uusi versio amerikkalaisesta mielenterveyden häiriöiden luokitusjärjestelmästä, ja sitä oli tarkennettu vuonna 2000. Luokitus tunnetaan lyhenteellä DSM, joka tulee sanoista Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders. Frances uskoi, että uusi versio, nimeltään DSM-IV,oli muuttanut autismidiagnoosin kriteerit liian epämääräisiksi.
”DSM-IV:n kenttäkokeiden perusteella ennakoimme, että Aspergerin oireyhtymän lisäys aiheuttaisi autismidiagnoosien kolminkertaistumisen. Olin järkyttynyt, kun diagnoosit 40-kertaistuivat verrattuna aikaan ennen DSM-IV:n julkaisua. Tämä johtui paitsi löysistä kriteereistä, myös huolimattomista arvioinneista ja siitä, että lapset tarvitsivat diagnoosin saadakseen erityispalveluita kouluissa”, Frances sanoo.
Samanlainen kriteerien muutos johti sairaustapausten nopeaan lisääntymiseen myös ADHD:n ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön kohdalla.
Kolmas syy Francesin huolestumiseen oli henkilökohtainen. Amerikkalaisen Wired-lehden laajasta artikkelista5 saa sen kuvan, että Frances soimasi tapahtuneesta myös itseään.
