Synninpäästökauppaa - miten pankkiireista tuli luonnonsuojelijoita
Jani Kaaro
11/2/2016
Lukijoiden tuella
Heidän hämmästystään tuskin lieventäisi se tieto, että luvut ovat Ympäristöministeriön antamia ohjehintoja Suomessa rauhoitetuille lajeille, vaan päinvastoin, pahentaisi sitä. ”Mitä maailmalle oikein on tapahtunut”, he kysyisivät toisiltaan. ”Eikö eläimillä ollut arvo? Ei hintaa!”
Vielä hämmästyneempiä he saattaisivat olla, jos he pääsisivät kuuntelemaan neuvotteluja jonkin sademetsän suojelusta. Omana aikanaan he puhuivat luonnon rakastamisesta: luonto oli heille jotakin majesteetillista ja kesytöntä, sielua elävöittävää ja mieltä virkistävää, ja tärkeää ja hienoa itsessään. Nyt he kuitenkin näkisivät teknokraattien laskevan kuinka paljon metsä tuottaa päästöoikeuksia metsän suojeluun sijoittaneille teollisuuslaitoksille. He kuulisivat arvioita ekosysteemipalvelujen rahallisesta arvosta ja biodiversiteettiyksiköistä. He näkisivät, että tätä uutta luonnonsuojelua johtavat pankkiirit ja heidän visionsa luonnosta arvopaperikauppana.
Ekosysteemipalvelun käsite on ollut tärkeä etappi prosessissa, jossa luonnonsuojelun kansainväliset mekanismit ovat siirtyneet yhä enemmän talousteknokraattien käsiin. Käsitteen ideana on, että luonto tuottaa ihmisille palveluita, kuten viljelykasvien pölytystä, tulvasuojelua, puhdasta vettä ja henkistä virkistäytymistä, ja kaikelle tälle voidaan laskea taloudellinen arvo. Käsite itse on täysin luonnonsuojelun hengen mukainen. Sen tarkoituksena oli havahduttaa ihmiset näkemään, miten valtava merkitys ekosysteemeillä ihmiselle on, ja miten paljon ihmiset konkreettisesti menettivät ekosysteemejä tuhoamalla.
Sitten ekosysteemipalvelut valjastettiin kuitenkin syvemmälle talouden rattaisiin. Jos ekosysteemipalvelut kerran sisälsivät näin paljon rahassa mitattavaa arvoa, eikö niillä voisi myös tehdä rahaa? Valtiot ja kansainväliset luonnonsuojelujärjestöt ottivat ideasta kopin. Sen jälkeen on luotu mekanismeja, joissa luontoa voi saastuttaa tai tuhota yhdessä kohteessa, jos saastutuksen tai tuhon korvaa toisessa kohteessa. Mekanismit edellyttävät, että luonto pilkotaan abstrakteiksi yksiköiksi, joilla voidaan käydä arvopaperikauppaa. Arvopaperikauppa taas vaatii pörssejä, meklareita ja pankkiireja, joiden käsiin luonnon suojelu ja tuhoaminen – luonnon kohtalo, toisin sanoen – yhä useammin siirtyy.
Olikohan tämä kuitenkaan kovin hyvä idea? Ja jos idea onkin hyvä, millainen on ollut käytäntö? Nyt kun näistä mekanismeista alkaa olla usean vuoden kokemus, voimme saada siihen vastauksia.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Haluatko jatkaa lukemista?
Tilaajana saat Jani Kaaron uusimmat jutut ja lukuoikeuden kymmeniin aiempiin artikkeleihin.
Tilaajana myös tuet Kaaroa — Rapportin tilausmaksuista enemmistö menee aina suoraan tekijälle.
Voit peruuttaa tilauksesi milloin tahansa
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
