Synninpäästökauppaa - miten pankkiireista tuli luonnonsuojelijoita
Luonnonsuojelun varhaiset pioneerit olisivat varmasti ihmeissään selatessaan tätä listaa: metsäpäästäinen 17 euroa, käpytikka 34 euroa, kalatiira 84 euroa, harmaahaikara 841 euroa ja saimaannorppa 9755 euroa.
Jani Kaaro
11/2/2016
Lukijoiden tuella
Heidän hämmästystään tuskin lieventäisi se tieto, että luvut ovat Ympäristöministeriön antamia ohjehintoja Suomessa rauhoitetuille lajeille, vaan päinvastoin, pahentaisi sitä. ”Mitä maailmalle oikein on tapahtunut”, he kysyisivät toisiltaan. ”Eikö eläimillä ollut arvo? Ei hintaa!”
Vielä hämmästyneempiä he saattaisivat olla, jos he pääsisivät kuuntelemaan neuvotteluja jonkin sademetsän suojelusta. Omana aikanaan he puhuivat luonnon rakastamisesta: luonto oli heille jotakin majesteetillista ja kesytöntä, sielua elävöittävää ja mieltä virkistävää, ja tärkeää ja hienoa itsessään. Nyt he kuitenkin näkisivät teknokraattien laskevan kuinka paljon metsä tuottaa päästöoikeuksia metsän suojeluun sijoittaneille teollisuuslaitoksille. He kuulisivat arvioita ekosysteemipalvelujen rahallisesta arvosta ja biodiversiteettiyksiköistä. He näkisivät, että tätä uutta luonnonsuojelua johtavat pankkiirit ja heidän visionsa luonnosta arvopaperikauppana.
Ekosysteemipalvelun käsite on ollut tärkeä etappi prosessissa, jossa luonnonsuojelun kansainväliset mekanismit ovat siirtyneet yhä enemmän talousteknokraattien käsiin. Käsitteen ideana on, että luonto tuottaa ihmisille palveluita, kuten viljelykasvien pölytystä, tulvasuojelua, puhdasta vettä ja henkistä virkistäytymistä, ja kaikelle tälle voidaan laskea taloudellinen arvo. Käsite itse on täysin luonnonsuojelun hengen mukainen. Sen tarkoituksena oli havahduttaa ihmiset näkemään, miten valtava merkitys ekosysteemeillä ihmiselle on, ja miten paljon ihmiset konkreettisesti menettivät ekosysteemejä tuhoamalla.
Sitten ekosysteemipalvelut valjastettiin kuitenkin syvemmälle talouden rattaisiin. Jos ekosysteemipalvelut kerran sisälsivät näin paljon rahassa mitattavaa arvoa, eikö niillä voisi myös tehdä rahaa? Valtiot ja kansainväliset luonnonsuojelujärjestöt ottivat ideasta kopin. Sen jälkeen on luotu mekanismeja, joissa luontoa voi saastuttaa tai tuhota yhdessä kohteessa, jos saastutuksen tai tuhon korvaa toisessa kohteessa. Mekanismit edellyttävät, että luonto pilkotaan abstrakteiksi yksiköiksi, joilla voidaan käydä arvopaperikauppaa. Arvopaperikauppa taas vaatii pörssejä, meklareita ja pankkiireja, joiden käsiin luonnon suojelu ja tuhoaminen – luonnon kohtalo, toisin sanoen – yhä useammin siirtyy.
Olikohan tämä kuitenkaan kovin hyvä idea? Ja jos idea onkin hyvä, millainen on ollut käytäntö? Nyt kun näistä mekanismeista alkaa olla usean vuoden kokemus, voimme saada siihen vastauksia.
Kiertoretki luonnonsuojelubisnekseen on hyvä aloittaa kompensaatiojärjestelmistä suurimmasta ja kauneimmasta, eli Euroopan kasvihuonekaasujen päästökaupasta. EU:n päästökauppa toimii siten, että EU määrää kasvihuonekaasujen päästöille katon ja kukin jäsenmaa asettaa tämän katon perusteella omat kansalliset päästörajansa. Kansallisten päästörajojen perusteella teollisuuslaitoksille myönnetään tietty määrä päästöoikeuksia (krediittejä), ja jos teollisuuslaitos haluaa ylittää tämän rajan, sen on ostettava uusia krediittejä markkinoilta. Näitä krediittejä voivat myydä esimerkiksi toiset teollisuuslaitokset, jotka ovat alittaneet omat päästörajansa. Päästökaupassa on lisäksi mukana Clean Development -mekanismi (CDM), jonka kautta yritys voi rahoittaa kasvihuonekaasuja vähentäviä toimenpiteitä kehitysmaissa, ja saada tätä vastaan lisää päästöoikeuksia.
Ajatus päästökaupan taustalla on intuitiivisesti järkevä: Jos saastuttaminen tietyn päästörajan yli maksaa, yrityksellä on kannustin investoida teknologioihin, jotka pitävät päästöt rajan alapuolella. Jos yritys tässä onnistuu, se voi jopa hyötyä taloudellisesti, koska sille jää ylimääräisiä krediittejä, joita se voi myydä eteenpäin.
Katsotaan ensin EU:n päästökaupan isoa kuvaa. Kun päästökauppa EU:ssa kymmenen vuotta sitten aloitettiin, sitä kritisoitiin ankarasti päästöoikeuksien liian alhaisista hinnoista. Hinnat olivat kuitenkin alhaiset hyvästä syystä. Jos krediittien hinta olisi nostettu korkeaksi, yritykset olisivat siirtäneet tappionsa asiakkaiden maksettavaksi. Tämä olisi aiheuttanut tyytymättömyyttä ja protestimielialaa päästökauppaa vastaan ja se olisi voinut tyrehtyä alkuunsa. Lopputulos kuitenkin oli, ettei yrityksillä ollut erityistä kannustinta alittaa päästörajojaan, koska päästöoikeuksia sai ostaa niin halvalla. Päästötkään eivät vähentyneet.
Kun toinen vaihe alkoi, krediittien hintaa nostettiin, mutta arvostelijoiden mukaan ei taaskaan riittävästi. Tässä vaiheessa oli mukana myös muuta epäonnea. Eurooppa oli taloustaantumassa ja monet teollisuuslaitokset olivat supistaneet tuotantoaan. Tämän vuoksi monille yrityksille jäi käteen ylimääräisiä päästöoikeuksia, ja niistä kertyi markkinoille ylitarjontaa. Päästöt eivät vieläkään vähentyneet.
Kolmas vaihe alkoi vuonna 2013, jolloin kauppaan otettiin mukaan huutokauppamekanismi. Toisin sanoen krediittejä voitiin nyt myydä ja ostaa huutokaupassa, jolloin krediittien hinnan ajateltiin asettuvan markkinaehtoisesti. Huutokauppa läksi kuitenkin takkuillen käyntiin: markkinoilla oli niin paljon ylimääräisiä krediittejä, että huutokauppa jouduttiin perumaan lähes välittömästi. Näiden alkuvaikeuksien jälkeen päästökauppa on kuitenkin petrannut juoksuaan: päästöt ovat hieman vähentyneet talouden kasvusta huolimatta, ja kauppa on alkanut tuottaa valtioillekin rahaa. Esimerkiksi viime vuonna Suomi nettosi päästökaupasta lähes sata miljoonaa euroa.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun
Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä
Hyväksyn tietosuojaselosteen ja käyttöehdot
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
Kommentit (0)
Puheenaiheet
Tilaa maksuton Puheenaiheet-uutiskirjeemme
Haluan tarkkoja näkökulmia, ajattelemaan houkuttelevia juttuja ja tuoreimmat kuulumiset Rapportilta.