Rapport

VASTAA RAPPORT-KYSELYYN – VOITA MUSEOKORTTI! >

Siis jäätelö onkin terveellistä?

Mukava uutinen kesän kynnyksellä, mutta uskooko kukaan?

Avatar

Jani Kaaro

4/25/2023

Siis jäätelö onkin terveellistä?

Kuva: Irene Kredenets / Unsplash, muokkaus: Rapport

Lukijoiden tuella

Jos sinun pitäisi koostaa ruokavalio, joka suojaa sydänsairauksilta ja tyypin 2 diabetekselta, kuuluisiko siihen jäätelö? No tuskin. Sehän olisi järjenvastaista, sillä jäätelössä on paljon kovaa rasvaa ja sokeria ja se lihottaa –  kaikki riskitekijöitä näille kansansairauksillemme. 
Siksipä yhdysvaltalaisen aikakauslehden, The Atlanticin, julkaisema juttu, jonka mukaan jäätelö voikin suojata ihmisiä lihomisen liitännäissairauksilta, on saanut niin terveydestä kiinnostuneet maallikot kuin ravitsemustieteiljätkin kohottelemaan kulmiaan. Juttu on kuitenkin erittäin kiinnostava.
The Atlanticin mukaan tutkimuksissa on havaittu jo vuosikymmeniä sitten, että jäätelöllä vaikuttaa olevan salaperäinen suojaava vaikutus kardiometaboliseen terveyteen. Tutkijat ovat analysoineet aineistojaan yhä uudestaan eri tavoilla saadakseen havainnon katoamaan, mutta havainto on osoittautunut sitkeäksi.  Koska kukaan itseään kunnioittava ravitsemustieteilijä ei voi julkisesti sanoa, että jäätelö suojaa tyypin 2 diabetekselta ja sydänsairauksilta, havainto on aina jätetty pois lehdistötiedotteista, ja se on piilotettu näkyviltä taulukoihin tai graafeihin. 
The Atlanticin juttu alkaa kertomuksella Harvardin yliopiston tutkijasta nimeltä Andres Ardisson Korat, joka väitteli vuonna 2018 maitotuotteiden yhteydestä tyypin 2 diabeteksen ja sydänsairauksien riskiin. Väitös koostui kolmenlaisesta aineistosta: Nurses Health Study, Nurses Health Study II ja Health Professionals Follow-Up Study. 
Näihin väestötutkimuksiin on kerätty ihmisiä jo 1970-luvulta lähtien ja niissä on ollut mukana satojatuhansia ihmisiä. Vuosien varrella niiden pohjalta on selvitetty kaikenlaisia epidemiologisia kysymyksiä ravitsemuksen päihteiden käytön, tupakoinnin ja liikunnan yhteydestä terveyteen. 
Kun Korat sai aineistonsa analyysin valmiiksi, se osoitti – ehkä odotetustikin – että maitotuotteet eivät vaikuttaneet diabeteksen tai sydänsairauksien riskiin, mutta joukossa oli outo havainto, joka suorastaan hyppäsi silmään: jäätelö vaikutti suojaavan näiltä sairauksilta. Se tarkoitti, että jos ihmiset raportoivat syövänsä säännöllisesti jäätelöä, heillä oli muita pienempi riski saada sydänkohtauksia, aivohalvauksia ja muita metabolian häiriöistä johtuvia ongelmia. 

Epidemiologinen tutkimus on toki täynnä outoja löytöjä, mutta jos kyseessä oli outo löytö, se oli tullut esiin jo monta kertaa aiemminkin. Ensimmäinen on ollut Harvardin yliopiston apulaisprofessorin Mark Pereiran tutkimus 20 vuotta aiemmin, jossa oli katsottu 5000 ihmisen aineistolla maitotuotteiden vaikutusta lihavuuteen ja diabetekseen. 
Maitotuotteiden terveysvaikutusten tutkimus oli tuolloin vielä nuorta, joten maitotuotteiden sisältämän kovan rasvan vuoksi oletettiin, että terveysvaikutukset olisivat negatiiviset. Kun tulokset tulivat, ne osoittivat, että maitotuotteet miltei kautta linjan vaikuttivat estävän insuliiniresistenssin kehittymistä ylipainoisille ihmisille. Tutkimus sai aikoinaan paljon mediahuomiota, mutta yksi asia jätettiin mainitsematta: Kaikista eniten insuliniresistenssin riskiä pienensi jäätelö. Sen vaikutus oli 2,5 kertaa suurempi kuin pelkällä maidolla. 
The Atlanticin haastattelema Pereira muistaa tapauksen hyvin. Hän kertoo, että aineisto käytiin huolella läpi, mutta jäätelön vaikutusta ei saatu katoamaan. 
Seuraavaksi samoissa ongelmissa oltiin vuonna 2005. Harvardin yliopiston tutkijat analysoivat maitotuotteiden ja diabeteksen yhteyttä huomattavasti suuremmalla aineistolla kuin Pereiran tutkimuksessa oli tehty. Tällä kerralla he päättelivät, että vain vähärasvaiset tai rasvattomat maitotuotteet pienensivät diabetesriskiä. Joukossa oli jälleen kuitenkin yksi poikkeus: jäätelö. Se pienensi riskiä yhtä paljon kuin vähärasvainen tai rasvaton maito. Jäätelö jätettiin mainitsematta, mutta se oli piilotettu taulukkoon. 

Jutun asiasanat:

jäätelö
tiede
terveys

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään

Lue juttu loppuun

Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä

  • Pääset heti lukemaan jutun loppuun

  • Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita

  • Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk

  • Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen

  • Tuet Jani Kaaron journalistista työtä

  • Pääset heti lukemaan jutun loppuun

  • Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita

  • Et tue Jani Kaaron journalistista työtä

  • Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista

  • Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä

Lukijoiden tuella

"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.

Kiitos sinulle!"

Jani Kaaro

Jani Kaaro

Näin jutusta puhutaan

Kommentit (0)

Puheenaiheet

Tilaa maksuton Puheenaiheet-uutiskirjeemme

Haluan tarkkoja näkökulmia, ajattelemaan houkuttelevia juttuja ja tuoreimmat kuulumiset Rapportilta.

Tietosuojaselosteemme.
Rapport — hyviä juttuja. Lukijat, tekijät, aiheet ja rahoittajat kohtaavat uudella tavalla.