Se mullistava hometutkimus
Jani Kaaro
5/21/2017
Lukijoiden tuella
Helmikuussa monilla tiedotusvälineillä oli suuria uutisia koskien koulujen homeongelmia. Suomalaiset tutkijat olivat osoittaneet ensimmäisen kerran, että luokkahuoneen pölyn myrkyllisyys oli suorassa suhteessa opettajien oireiluun. Helsingin Sanomien mukaan tutkimus oli mullistava. Yleisradio meni vielä pidemmälle ja otsikoi, että tutkimus oli historiallinen.
Jos koskaan on mennyt uutisointi pieleen, niin tässä se meni. Jopa niin paljon, että tutkimusryhmä julkaisi uutisten perään oman tiedotteensa, jossa se sanoutui irti mediassa esitetyistä väitteistä. Itse tutkimuksestakaan ei mullistavia väitteitä löydy; siinä todetaan vain, että tulokset ovat lupaavia, mutta lisää tutkimusta tarvitaan.
Suurelle yleisölle uutisoinnista muodostui sellainen kuva, että opettajien oireiden syy on nyt tieteellisesti todistettu: oireilu johtuu mikrobien tuottamista myrkyistä eikä ole korvien välissä, kuten niin usein on saatu kuulla. Moni tutkija ei kuitenkaan ollut tutkimuksen perusteella valmis allekirjoittamaan tätäkään väitettä.
Katsotaanpa tarkemmin itse tutkimusta. Environmental Reseach -sarjassa julkaistussa tutkimuksessa viidestätoista helsinkiläisestä koulusta otettiin pöly- ja mikrobinäytteitä. Yhdet näytteet otettiin pyyhkimällä pölyä pinnoilta. Toiset saatiin laittamalla malja keräämään sisäilmassa leijuvia mikrobeja. Myöhemmin näytteet uutettiin, ja uutetta laitettiin astiaan, jossa oli eläviä sian siittiöitä. Jos näytteet olivat myrkyllisiä, siittiöiden liike hidastui, ja mitä pienempi määrä uutetta aiheutti liikkeen loppumisen puolella siittiöistä, sitä myrkyllisempi oli uutos.
Kun tutkijat analysoivat näytteitä tällä tavalla, he huomasivat, että joissakin kouluissa näytteet olivat myrkyllisempiä kuin toisissa. Myrkyllisyyden perusteella koulut voitiin jakaa kolmeen viiden koulun ryhmään: vähiten toksiset, eniten toksiset ja niiden välissä viisi koulua, jotka putosivat näiden kahden ryhmän väliin.
Myrkyllisyystietoja verrattiin opettajille tehtyyn terveystietokyselyyn. Siinä opettajat vastasivat seikkaperäisiin kysymyksiin, jotka koskivat heidän terveyttään. Terveyskysely kattoi neurologiset oireet, hengitystieoireet, iho-oireet, kipuilun, hormonihäiriöt, unihäiriöt, psyyken ongelmat ja monia muita.
Tulokset osoittivat, että mitä myrkyllisempiä luokkahuoneen näytteet olivat, sitä enemmän opettajilla oli tiettyjä oireita – mutta ei kaikkia. Myrkyllisyyden mukana lisääntyviä oireita olivat silmäoireet, kurkkuoireet, yskä, niveloireet, astma ja yleinen sairauden tuntu.
Seuraavilla oireilla ei kuitenkaan ollut yhteyttä näytteiden myrkyllisyyteen: psyyken ongelmat, hormonihäiriöt ja ruoansulatuskanavan ongelmat. Hieman yllättäen myrkyllisyydellä ei ollut myöskään yhteyttä päänsärkyyn, atopiaan tai allergiseen nuhaan. Mielenkiintoisesti antibiootteja käyttivät eniten opettajat, jotka työskentelivät vähiten toksisissa tiloissa.
Palataan ajassa muutama vuosi taaksepäin. Vaikka media uutisoi tutkimuksesta tänä vuonna, tulokset olivat valmistuneet jo vuonna 2012. Tutkimuksen oli tilannut Helsingin kaupungin kiinteistövirasto. Sen suorittajiksi valittiin Helsingin yliopiston Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos, jota edusti mikrobiologi, professori Mirja Salkinoja-Salonen. Toinen suorittaja oli oululainen sisäilmatutkimuksiin erikoistunut yritys Inspec Sec.
Kun loppuraportti vuonna 2012 julkaistiin, ne herättivät mediahuomiota jo silloin. Helsingin Sanomat uutisoi, että kouluilma on jo terveysvaara. Samalla kuultiin myös vaatimuksia, joiden mukaan Salkinoja-Salosen menetelmä olisi otettava viranomaiskäyttöön: sen avulla saataisiin selville, mitkä kiinteistöt ovat terveydelle vaarallisia ja mitkä eivät. Vaikka tuolloin ei puhuttu mullistavasta tutkimuksesta, vuoden 2012 ja vuoden 2017 uutisointi koskivat samoja tuloksia, joskin jälkimmäisessä ne oli yksityiskohtaisemmin analysoitu. Toimittajat eivät tätä ilmeisesti huomanneet, koska yhteyttä ei missään mainittu.
Viranomaiset eivät heti lämmenneet Salkinoja-Salosen testille. Syynä oli se, että sosiaali- ja terveysministeriö oli aloittanut Toxtest-tutkimushankkeen, jossa nimenomaisesti etsittiin sellaista mittaria, jota Salkinoja-Salonen oli esitellyt. Hankkeessa arvioitiin kymmenkunta erilaista menetelmää, mukana Salkinoja-Salosen metodi. Valitettavasti kaikki tutkimushankkeessa testatut menetelmät epäonnistuivat kokeissa. Menetelmät antoivat vääriä positiivisia ja vääriä negatiivisia tuloksia, eli ne merkkasivat terveitä taloja hometaloiksi ja hometaloja terveiksi taloiksi.
Asiasta nousi myrsky, kun Salkinoja-Salonen ja Turun yliopiston lehtori Esa-Matti Lilius eivät olleet samaa mieltä tutkijapaneelin kanssa. Riitaa käsiteltiin mediassakin. Riidan anatomia on monimutkainen, mutta yksinkertaistaen sanottuna se koski Toxtestin tutkijoiden käyttämiä näytteenottomenetelmiä. Salkinoja-Salosen mukaan näillä menetelmillä hänen metodinsa ei toimi.
Erimielisyyksien vuoksi ministeriö teki poikkeuksellisen ratkaisun ja antoi tulokset ulkopuolisten asiantuntijoiden selvitettäväksi. Asiantuntijat olivat farmakologian professori Olavi Pelkonen ja biometrian professori Esa Läärä, molemmat Oulun yliopistosta. He asettuivat samalle kannalle kuin tutkijapaneeli: mikään menetelmistä ei kyennyt luotettavasti erottamaan terveitä rakennuksia homerakennuksista.
Toxtest onkin se käännekohta, jossa Salkinoja-Salonen ja virallista linjaa edustavat tutkijat lähtivät eri teille. Salkinoja-Salonen jatkoi oman menetelmänsä kanssa, mutta toisilla tutkijoilla ei ollut siihen enää luottoa.
Pattitilanne on se, että kun muut tutkijat katsovat helsinkiläiskoulujen tutkimusta, he näkevät siinä menetelmän, joka epäonnistui Toxtestissä. Salkinoja-Salosen mukaan tutkimuksessa taas käytettiin menetelmiä, joita Toxtestissäkin olisi pitänyt käyttää, mutta ei käytetty. Toxtestin asiantuntijat eivät allekirjoita tätä väitettä, ja siksi riita on jäänyt päälle.
Toinen asia, minkä media jätti kertomatta, olivat tutkimuksen sidonnaisuudet. Salkinoja-Salosen toksisuustesti on kehitetty yhteistyössä Inspector Secin kanssa, ja heillä on yksi yhteinen sisäilmatutkimukseen liittyvä patentti. Inspector Sec käyttää toksisuustestiä omassa liiketoiminnassaan. THL:n Anne Hyvärinen sanoo, että Inspector Sec vaikuttaa käyttävän testiä vastuullisesti, eli vain yhtenä osana rakennuksen kokonaistutkimusta. Inspector Secin toimitusjohtaja Risto Salin vahvistaa, että nimenomaisesti näin testiä käytetään.
Jos katsoo tutkimuksen tekijälistaa, Inspector Secilla on siinä merkittävä edustus. Tutkijaryhmässä on seitsemän jäsentä, joista neljä on ilmoittanut sidonnaisuutensa. Kaikkien sidonnaisuudet ovat Inspector Seciin päin. Janne T. Salin ja Pekka J. Salin ovat Risto Salinin sukulaisia, ja he kumpikin omistavat kolme prosenttia yrityksen osakkeista. Tuomas Holma on saanut pienen konsultointipalkkion Inspector Secilta. Katriina Nelo puolestaan on Inspector Secin laboratoriopäällikkö.
Salkinoja-Salonen ei ole ilmoittanut omalta kohdaltaan sidonnaisuuksia, koska ei ole saanut Inspector Secilta suoria palkkioita, mutta hänen yhteistyönsä Inspector Secin kanssa on kiistatonta. Näin ollen tutkimuksen tutkijoista vain kaksi, Hannu Syrjälä ja Pasi Ohtonen, molemmat Oulun yliopistosta, eivät olleet sidoksissa Inspector Seciin.
Yksityisen puolen osallistumisessa akateemiseen tutkimukseen ei tietenkään ole mitään väärää. Akateemisissa julkaisuissa on omat käytäntönsä sille, miten tulosten analysointi pidetään riippumattomana, vaikka sen taustalla olisi kaupallisia intressejä. Perinteisesti media on sidonnaisuudet kuitenkin ilmoittanut, jos on vaivautunut lukemaan tutkimuksen.
Olisiko tästä pattitilanteesta sitten ulospääsyä? Tieteessä mikään ei ole todistettu ennen kuin toinen tutkimusryhmä on toistanut tutkimuksen ja saanut samat tulokset. Tässä tuntuu olevan ongelman ydin. Salkinoja-Salonen ja hometutkijat ajautuivat niin eri linjoille, että hänen menetelmäänsä ei ole toistettu uudessa tutkimuksessa.
Salin lämpenee ajatukselle uudesta objektiivisesta testistä, eräänlaisesta Toxtestin uusinnasta. Salkinoja-Salonen taas katsoo, että koska helsinkiläiskouluja koskeva tutkimus on nyt julkinen ja metodit kuvattu avoimesti, toiset tutkijat voisivat toistaa sen.
Osa tutkijoista on kuitenkin sitä mieltä, että toksiinien mittaaminen ja korrelaation etsiminen terveysoireisiin ei vie tutkimusta eteenpäin. Vaikka siansiittiömenetelmällä havaittaisiin, että huoneistossa on toksiinia, se ei heidän mielestään kerro mitään tosielämän tilanteesta.
Lisäksi Salkinoja-Salosen menetelmässä on heidän mielestään ongelmakohtia, jotka lisäävät virhetulkintojen mahdollisuutta.
Yksi on se, että terveysoireet perustuvat ihmisten itseraportointiin, mikä on monissa tutkimuksissa havaittu erittäin epäluotettavaksi keinoksi kerätä ihmisten terveystietoja.
Toinen on, että keräysmaljalla saadut näytteet eivät välttämättä heijasta huoneiston todellista mikrobikirjoa. Kun keräysmaljat suljetaan ja jätetään hautumaan 4-6 viikoksi, mikrobit alkavat taistella elintilasta, ja on enemmän tai vähemmän sattumanvaraista, millainen mikrobiyhdistelmä maljalla on sitten kun keräysmaljat avataan.
Kolmas ongelma on se, ettei sian siittiöiden reaktioilla tarvitse olla mitään yhteyttä siihen, miten kokonaiset organismit oireilevat. Matka siittiöistä ihmisen poskiontelotulehdukseen tai mihin tahansa oireisiin on pitkä ja epävarma; niin on myös matka laboratoriosta potilaaseen.
Toisten tutkijoiden mielestä tutkimuksen kannalta olisi hedelmällisempää tutkia ihmisiä itseään. Työterveyslaitoksella Harri Aleniuksen ryhmä on esimerkiksi selvittänyt, onko kosteusvauriosta oireilevien ja oireettomien geeniaktiivisuudessa eroja, jotka voisivat selittää, miksi toiset sairastavat ja toiset eivät. Sairaudessa geeniaktiivisuus muuttuu, esimerkiksi tulehdussolut ovat aktiivisempia, joten sen pitäisi kertoa jotakin siitä, mitä oireilevissa ihmisissä tapahtuu.
Koehenkilöinä on ollut opettajia kosteusvaurioisista kouluista ja terveistä kouluista. Molemmista kouluista on valittu sekä oireilevia että oireettomia opettajia. Toistaiseksi julkaisemattomat tulokset osoittavat, että kymmenientuhansien tutkittujen geenien joukosta ei löytynyt tilastollisesti merkitseviä eroja oireilevien ja oireettomien välillä.
Homeongelma on siis tutkimuksellisesti varsin hankala kimppu. Jos yksi ryhmä havaitsee, että huoneilman myrkyt korreloivat oireiden kanssa, mutta toinen ryhmä ei löydä merkitseviä eroja geeniaktiivisuudessa oireilevien ja oireettomien välillä, ristiiriita on ilmeinen. Onko toinen ryhmä enemmän oikeassa kuin toinen? Vai tarvitaanko vielä jokin kolmas tutkimusasetelma, joka toisi ratkaisun.
Huomionarvoista kaikessa tässä on, että homeongelma on lähes tyylipuhtaasti suomalainen ongelma. Missään ei käydä homekeskustelua sellaisella intensiteetilllä kuin Suomessa: ei edes Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa, vaikka näiden maiden olosuhteet ja rakennuskanta tuskin poikkeavat meikäläisistä niin suuresti, ettei heillä olisi samanlaisia ongelmia.
Environmental Researchissa julkaistu tutkimus on ollut julkinen jo useita kuukausia, mutta sitä ei ole siteerattu vielä kertaakaan. Se kertoo karua kieltä siitä, että homeongelma herättää tuskin lainkaan kiinnostusta maamme rajojen ulkopuolella.
Se tarkoittaa myös sitä, ettei ulkomailta tule ketään gurua, joka ongelmamme voisi ratkaista. Meidän on itse tehtävä se.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun
Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
