Koehenkilöt vietiin kodinomaisesti sisustettuun rauhalliseen huoneeseen. Siellä he panivat pitkäkseen sängylle, laittoivat silmälaput silmilleen ja saivat annoksen hallusinogeenista psilosybiiniä. Kukin koehenkilöistä toimi omana kontrollinaan, eli toisessa sessiossa he saivat lumelääkkeeksi niasiinia, joka aiheuttaa fysiologisia reaktioita, mutta ei hallusinaatioita.
Grobin koe sai paljon mediahuomiota. Olihan kyseessä huumeeksi luokiteltu laiton aine, joka herätti voimakkaamman mielikuvan hippikulttuurista kuin lääketieteestä. New York Times haastatteli kokeeseen osallistunutta 55-vuotiasta Pam Sakudaa, jonka syöpä oli edennyt terminaalivaiheeseen. Artikkelissa hän kertoi kokemuksestaan näin: ”Tunsin miten tunteet sisälläni kasvoivat...kuin möykky....Aloin itkeä, kaikki tuntui hyvin keskitetyltä...ja sitten se alkoi hajaantua ja aloin nähdä sen toisella tavalla...Ymmärsin, miten kaikki negatiiviset tunteet ja syyllisyys estivät minua elämästä ja nauttimasta jäljellä olevasta ajastani.”
Johns Hopkinsin yliopistossa on ollut käynnissä samanlainen tutkimus samankaltaisella potilasaineistolla. Tässä käytettiin kuitenkin suurempaa psilosybiiniannosta kuin Grobin tutkimuksessa. Yksi osanottajista oli 48-vuotias leukemiapotilas Laurie Reamer. Hän oli ollut hoidoissa ja parantunut, mutta hänen päivänsä täytti jatkuva ahdistus ja neuroottinen itsetarkkailu sen varalta, että syöpä uusiutuisi.
Reamer kertoo, että psilosybiinin vaikutuksen alla hänen mielensä jakautui sarjaksi erilaisia huoneita, joissa hän saattoi vaellella vapaasti. Yhdessä huoneessa hän koki isän surun, jota tämä tunsi kuullessaan tyttärensä leukemiasta. Toisessa huoneessa oli hänen äitinsä suru ja kolmannessa hänen lastensa suru. Uusissa huoneissa hän näki itsensä äitinsä, isänsä ja lastensa silmin.
Sveitsissä kuolemanpelon hoitoon on kokeiltu toista psykedeeliä, LSD:tä. Sveitsiläistutkimus sai suurta huomiota, sillä kyseessä oli ensimmäinen lääketieteellinen tutkimus LSD:llä 40 vuoteen. New York Times raportoi myös tästä tutkimuksesta ja haastatteli siihen 50-vuotiasta itävaltalaispotilasta, Peteriä, joka vielä oli elossa. Hänen mystinen kokemuksensa oli… "Pääosin ahdistusta muistoista, joita en ollut muistanut vuosikymmeniin. Kaikki nämä tunteet, mielipaha, tämä kuoleman pelko. Muistan, että minulla oli kylmä pitkän aikaa. Palelin, vaikka hikoilin. Se oli henkistä kylmyyttä, muisto laiminlyönnistä.”
Tutkimusta johtanut psykiatri Peter Gasser kertoo toisesta miespotilaasta, joka oli LSD:n vaikutuksen alaisena kokenut lentävänsä kuin lintu yhä korkeammalle. Kun hän oli päässyt riittävän korkealle, hän tapasi kuolleen isänsä. Mies oli hautonut vuosia katkeruutta isäänsä kohtaan, mutta tripin aikana katkeruus oli poissa, ja hän kykeni kohtaamaan isänsä ilman negatiivisia tunteita. Isä oli nyökännyt pojalleen, ikään kuin sanoakseen, voit tulla. KUOLEMANPELKO LIEVENEE
Psykedeelit voivat todella toimia kuoleman kenraaliharjoituksena. Psykedeelien vaikutuksen alla ihmiset jättävät kehonsa ja tietoisuutensa. He kokevat siirtyvänsä väliaikaisesti johonkin täysin tuntemattomaan ulottuvuuteen, jossa he kohtaavat ja muistavat monia asioita elämästään. Lisäksi jotkut kokevat, että heidän elämänsä ja kuolemansa on vain yksi etappi jossakin paljon suuremmassa prosessissa.
Tutkijat, jotka istuivat potilaidensa seurana koko hoidon ajan, kertovat, että monet potilaista itkivät ja kiemurtelivat. Kun sessio oli ohi, jotakin oli kuitenkin tapahtunut. Potilaiden ahdistus oli vähentynyt ja se pysyi alhaisena. Reamerin kuolemanpelkoa lievitti kokemusta seurannut voimakas tunne siitä, että kuolema ei ole loppu, vaan tapa siirtyä eteenpäin. Peter sanoi, että hän on ollut hoidon jälkeen tunteellisempi kuin ennen. Se ei ole ollut helppoa, kun ottaa huomioon hänen tilanteensa vakavuuden. ”On kuitenkin parempi elää kuin vain olla elossa”, hän sanoo.
