Säkenöivästä voimasta: kuinka psykedeelejä voisi käyttää lääkkeenä?
Jani Kaaro
11/2/2016
Lukijoiden tuella
Koehenkilöt vietiin kodinomaisesti sisustettuun rauhalliseen huoneeseen. Siellä he panivat pitkäkseen sängylle, laittoivat silmälaput silmilleen ja saivat annoksen hallusinogeenista psilosybiiniä. Kukin koehenkilöistä toimi omana kontrollinaan, eli toisessa sessiossa he saivat lumelääkkeeksi niasiinia, joka aiheuttaa fysiologisia reaktioita, mutta ei hallusinaatioita.
Grobin koe sai paljon mediahuomiota. Olihan kyseessä huumeeksi luokiteltu laiton aine, joka herätti voimakkaamman mielikuvan hippikulttuurista kuin lääketieteestä. New York Times haastatteli kokeeseen osallistunutta 55-vuotiasta Pam Sakudaa, jonka syöpä oli edennyt terminaalivaiheeseen. Artikkelissa hän kertoi kokemuksestaan näin:
”Tunsin miten tunteet sisälläni kasvoivat...kuin möykky....Aloin itkeä, kaikki tuntui hyvin keskitetyltä...ja sitten se alkoi hajaantua ja aloin nähdä sen toisella tavalla...Ymmärsin, miten kaikki negatiiviset tunteet ja syyllisyys estivät minua elämästä ja nauttimasta jäljellä olevasta ajastani.”
Johns Hopkinsin yliopistossa on ollut käynnissä samanlainen tutkimus samankaltaisella potilasaineistolla. Tässä käytettiin kuitenkin suurempaa psilosybiiniannosta kuin Grobin tutkimuksessa. Yksi osanottajista oli 48-vuotias leukemiapotilas Laurie Reamer. Hän oli ollut hoidoissa ja parantunut, mutta hänen päivänsä täytti jatkuva ahdistus ja neuroottinen itsetarkkailu sen varalta, että syöpä uusiutuisi.
Reamer kertoo, että psilosybiinin vaikutuksen alla hänen mielensä jakautui sarjaksi erilaisia huoneita, joissa hän saattoi vaellella vapaasti. Yhdessä huoneessa hän koki isän surun, jota tämä tunsi kuullessaan tyttärensä leukemiasta. Toisessa huoneessa oli hänen äitinsä suru ja kolmannessa hänen lastensa suru. Uusissa huoneissa hän näki itsensä äitinsä, isänsä ja lastensa silmin.
Sveitsissä kuolemanpelon hoitoon on kokeiltu toista psykedeeliä, LSD:tä. Sveitsiläistutkimus sai suurta huomiota, sillä kyseessä oli ensimmäinen lääketieteellinen tutkimus LSD:llä 40 vuoteen. New York Times raportoi myös tästä tutkimuksesta ja haastatteli siihen 50-vuotiasta itävaltalaispotilasta, Peteriä, joka vielä oli elossa. Hänen mystinen kokemuksensa oli…
"Pääosin ahdistusta muistoista, joita en ollut muistanut vuosikymmeniin. Kaikki nämä tunteet, mielipaha, tämä kuoleman pelko. Muistan, että minulla oli kylmä pitkän aikaa. Palelin, vaikka hikoilin. Se oli henkistä kylmyyttä, muisto laiminlyönnistä.”
Tutkimusta johtanut psykiatri Peter Gasser kertoo toisesta miespotilaasta, joka oli LSD:n vaikutuksen alaisena kokenut lentävänsä kuin lintu yhä korkeammalle. Kun hän oli päässyt riittävän korkealle, hän tapasi kuolleen isänsä. Mies oli hautonut vuosia katkeruutta isäänsä kohtaan, mutta tripin aikana katkeruus oli poissa, ja hän kykeni kohtaamaan isänsä ilman negatiivisia tunteita. Isä oli nyökännyt pojalleen, ikään kuin sanoakseen, voit tulla.
KUOLEMANPELKO LIEVENEE
Psykedeelit voivat todella toimia kuoleman kenraaliharjoituksena. Psykedeelien vaikutuksen alla ihmiset jättävät kehonsa ja tietoisuutensa. He kokevat siirtyvänsä väliaikaisesti johonkin täysin tuntemattomaan ulottuvuuteen, jossa he kohtaavat ja muistavat monia asioita elämästään. Lisäksi jotkut kokevat, että heidän elämänsä ja kuolemansa on vain yksi etappi jossakin paljon suuremmassa prosessissa.
Tutkijat, jotka istuivat potilaidensa seurana koko hoidon ajan, kertovat, että monet potilaista itkivät ja kiemurtelivat. Kun sessio oli ohi, jotakin oli kuitenkin tapahtunut. Potilaiden ahdistus oli vähentynyt ja se pysyi alhaisena. Reamerin kuolemanpelkoa lievitti kokemusta seurannut voimakas tunne siitä, että kuolema ei ole loppu, vaan tapa siirtyä eteenpäin. Peter sanoi, että hän on ollut hoidon jälkeen tunteellisempi kuin ennen. Se ei ole ollut helppoa, kun ottaa huomioon hänen tilanteensa vakavuuden. ”On kuitenkin parempi elää kuin vain olla elossa”, hän sanoo.
Nämä tutkimukset eivät ole ainoita, jotka puhuvat psykedeelien käyttökelpoisuudesta vakavan sairauden tai kuoleman aiheuttamassa ahdistuksessa. 1950- ja 1960 -luvuilla tutkijat Stanislav Grof, Eric Kast, Sidney Cohen ja Walter Pahnke antoivat kaikkiaan sadoille terminaalivaiheen syöpäpotilaille LSD:tä ja raportoivat samankaltaisista tuloksista.
Psykedeelien voisi siis tässä yhteydessä sanoa olevan lähellä proof of concept -vaihetta. Siinä lääkkeen tai hoitomenetelmän on osoitettu vastaavan aiottua käyttötarkoitustaan, eli tässä tapauksessa vähentävän kuolemaan liittyvää ahdistusta. Valitettavasti nämä vanhat tutkimukset eivät täytä moderneja standardeja – eli niitä ei ollut satunnaistettu tai sokkoutettu – minkä vuoksi tutkimuksia tehdään nyt uudestaan.
PSYKEDEELIEN UUSINTAKIERROS
Psykedeelien tutkimus on virkistynyt viime vuosina siitä limbosta, johon YK:n psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus sen jätti vuonna 1971. Siihen asti psykedeelejä oli tutkittu lääketieteessä paljon, ja niitä käytettiin laajalti esimerkiksi alkoholismin ja mielenterveysongelmien hoidossa. YK:n sopimuksen myötä psykedeeleistä tuli laittomia, ja kaikki tutkimus ja hoito psykedeeleillä päättyi viimeistään siihen.
Psykedeelien puolustajien mielestä psykedeelien lisääminen psykotrooppisten aineita koskevaan yleissopimukseen oli alun alkaenkin virhe. Sopimuksen mukaan aine voidaan lisätä listalle jos se a) aiheuttaa riippuvuutta ja b) on tarpeeksi näyttöä siitä, että ainetta väärinkäytetään tai todennäköisesti tullaan väärinkäyttämään siten, että se muodostaa kansanterveydellisen tai sosiaalisen ongelman. Norjalainen psykedeelien tutkija ja puolestapuhuja Teri Krebs sanoo, että psykedeelit eivät ole koskaan täyttäneet kumpaakaan kriteeriä.
Tieteellisen kirjallisuuden ja tilastotietojen valossa on helppo ymmärtää, mitä Krebs tarkoittaa. Ensinnäkin, tiedeyhteisössä vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että psykedeelit eivät aiheuta riippuvuutta.
Toiseksi, jos psykedeelit aiheuttaisivat merkittäviä kansanterveydellisiä tai sosiaalisia ongelmia, niiden luulisi olevan näkyvimmillään Hollannissa. Siellä ihmiset ostavat vuosittain satojatuhansia annoksia psilosybiiniä laillisesti niin sanottujen ”tryffeleiden” muodossa, mutta terveysviranomaisten mukaan tämä ei ole johtanut vakaviin terveyshaittoihin eikä poliisi ole raportoinut psykedeeleihin liittyvistä järjestysongelmista. Yhdysvalloissa on arvioitu vuonna 2010 olleen 30 miljoonaa ihmistä, jotka käyttivät tai olivat joskus käyttäneet psykedeelejä, mutta vain 0,005 prosenttia ensiapukäynneistä on yhdistetty psykedeelien aiheuttamiin ongelmiin.
Asian kääntöpuolella on kaikki se potentiaali, mitä psykedeelit sisältävät erilaisten sairauksien hoidossa. Paitsi ahdistukseen, psykedeelejä on viime vuosina kokeiltu pienissä kliinisissä tutkimuksissa sarjoittaiseen päänsärkyyn, masennukseen, pakko-oireiseen häiriöön, alkoholismiin ja opiaatti- ja nikotiiniriippuvuuteen mielenkiintoisin tuloksin. Näiden kliinisten kokeiden ulkopuolella potilaiden on kuitenkin mahdotonta saada aineita laillisesti sairautensa hoitoon, sillä ne ovat laittomia ja lääkäritkin suhtautuvat niihin epäluuloisesti. Kysymys kuuluu: jos psykedeeli voisi merkittävästi edistää jonkin sairauden hoitoa, mutta hän ei voi saada sitä lääkäriltä, mitä se merkitsee potilaan ihmisoikeuksien kannalta?
JARKON DILEMMA
Tämä on kysymys, mitä Jarkko sanoo miettivänsä usein. Hän on lääkinnyt sairauttaan psykedeeleillä, koska se on käytännössä ainoa asia, mistä hän on saanut ratkaisevan avun oireisiinsa. Nyt hän sanoo kantavansa kaksoistaakkaa, joista ensimmäinen on itse sairaus ja toinen jatkuva kiinni jäämisen pelko ja sen oikeusseuraamukset.
Jarkko sanoo muistavansa, että teini-iässä hänen silmänsä tuntui joskus vihlovan. Se ei kuitenkaan valmistanut häntä mitenkään siihen, mitä oli tulossa. Kaksikymppisenä alkoivat hurjat päänsärkykohtaukset, joilla tuntui olevan oma tarkka aikataulunsa. Ne tulivat vain keväisin ja syksyisin, alkoivat aina kello yksi yöllä ja kestivät lähes sekunnilleen 45 minuuttia. Kohtauskaudet kestivät aina 2-3 kuukautta kerrallaan, ja tuona aikana kohtauksia tuli 4-5 kertaa viikossa.
”Pelotti mennä nukkumaan, kun tiesi, että taas ne tulevat”.
Jarkolta kesti noin kymmenen vuotta, että hän sai oikean diagnoosin: sarjoittainen päänsärky. Se tunnetaan myös nimellä itsemurhapäänsärky, mikä on Jarkon mielestä erittäin sopiva termi kuvaamaan sitä, miten voimakasta kipu on. Neurologit ovat melko yksimielisiä siitä, että sarjoittainen päänsärky on päänsäryistä pahin. Jarkko kuitenkin sanoo, että hänen tapauksensa on korkeintaan keskivaikea. Hän tietää tapauksia, joissa kohtauskaudet ovat pidempiä ja itse kohtauksia on useampia ja ne kestoltaan pidempiä.
Sarjoittaiseen päänsärkyyn on sekä lääke- että happihoitoa. Migreenilääkkeillä voidaan katkaista yksittäinen kohtaus, mutta pidempään käytettynä ne pidentävät kohtausjaksoja. Hapen hengittäminen happipullosta katkaisee myös kohtauksen. Estolääkkeet, joilla koetetaan estää kohtausjaksoja, toimivat vaihtelevasti.
Kun Jarkko oli kärsinyt kohtauksista jo lähes kaksikymmentä vuotta, nettiin alkoi syntyä keskustelupalstoja ja vertaistukea sarjoittaisesta päänsärystä kärsiville. Sieltä Jarkko luki, että jotkut olivat saaneet apua päänsärkyyn psykedeelisistä aineista. Keskustelupalstan kokemusten rohkaisemana Jarkko tilasi internetistä käärmeenyrtin (Turbina corymbosa) siemeniä ja kokeili niitä. Niiden sanottiin olevan hallusinogeenisiä, mutta Jarkko ei kokenut mitään sellaista. ”Tuli vain hieman paha olo, ihan kuin flunssa olisi tulossa.”
Paha olo kesti puoli tuntia ja sitten kaikki oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta jotakin oli tapahtunut. Päänsärky ei tullut sinä yönä. Eikä seuraavana. Eikä sitä seuraavana. Mitä ihmettä tämä oli, Jarkko mietti. Tämän kokeilun jälkeen hän sanoo tutustuneensa noin viiteenkymmeneen muuhun potilaaseen, jotka ovat saaneet merkittävän avun käärmeenyrtistä tai taikasienistä. Suuri osa heistä on päässyt päänsärystä eroon kokonaan.
Jarkko sanoo lääkitsevänsä itseään kerran kahdessa kuukaudessa. Tavallisimmin hän käyttää taikasieniä, sillä ne ovat hänen kohdallaan helpompia käyttää kuin siemenet. Hän sanoo, ettei ole kokenut ainoatakaan päänsärkykohtausta sen jälkeen, kun hän aloitti itselääkinnän psykedeeleillä. Hän on ollut päänsärytön yli kaksi vuotta.
Nyt Jarkko ja hänen kohtalotoverinsa keräävät rohkeutta lähestyäkseen jotakin neurologia kertoakseen kokemuksistaan. He toivoisivat, että joku suomalainen neurologi kokeilisi näitä aineita sarjoittaista päänsärkyä sairastaville potilailleen tai laittaisi pystyyn kliinisen pilottitutkimuksen. Mutta onko heillä onnistumisen mahdollisuuksia?
BYROKRATIAN KIEMUROITA
Jos lääkäri todella haluaa määrätä psilosybiiniä potilaalleen tai aloittaa kliinisen tutkimuksen psykedeeleillä, molemmat on mahdollista toteuttaa. Lääkärin on kuitenkin oltava valmis tekemään paljon pioneerityötä.
YK:n psykotrooppisia aineita koskevaan sopimukseen on kirjattu kaksi poikkeustapausta, joiden perusteella psykedeelejä saa käyttää: lääketieteellinen ja kulttuurinen käyttö. Nämä ehdot mahdollistavat sen, että lääkärit ja tutkijat voivat saada psykedeelejä joko potilaidensa käyttöön tai tutkimuksiin. Eri asia on, miten asiaa tulkitaan eri maissa.
Jos lääkäri määräisi psilosybiiniä sarjoittaista päänsärkyä sairastavalle potilaalleen, kyseessä olisi ennakkotapaus Suomessa. Lääkärin hakemus käsiteltäisiin Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEAssa, joka voi myöntää erityislupia lääkkeille, joilla ei ole myyntilupaa Suomessa. Tämä tapahtuisi siten, että lääkäri kirjoittaisi psilosybiinireseptin ja erityisperustelut tietylle apteekille, ja tämän jälkeen apteekki hakisi FIMEA:lta erityislupaa lääkkeen hankkimiseen. Psykedeelien kohdalla tarvittaisiin FIMEA:lta myös toinen lupa huumausaineen maahantuontia varten.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun
Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
