Hallitusohjelmassa on esitetty kiintoisa ehdotus vauvatileistä. Sen mukaan valtio tarjoaisi jokaiselle vastasyntyneelle siemenrahaa kolmesataa euroa, joka olisi sijoitettava vastasyntyneelle avattavalle osakesäästötilille. Aloite on peräisin Työ- ja elinkeinoministeriön raportista vuodelta 2021, mutta sitä on lobannut erityisesti Finanssiala ry. Jos aloite toteutuu, sen toivotaan tekevän sijoittamisesta suomalaisille arkipäiväistä ja edistävän näin kansalliskapitalismia.
Ajatus ei ole huono, mutta se voisi olla paljon parempi. Yhdysvalloissa on nimittäin ehdotettu samankaltaista järjestelmää, mutta tavalla, joka monien kommentaattoreiden mukaan purisi tehokkaasti eriarvoisuuteen. Ehdotus tunnetaan nimellä ”baby bonds”, jonka voisi suomentaa vauvaobligaatioksi. Sen takana on kaksi taloustieteilijää: Darrick Hamilton New School -yliopistosta ja William A. Darity Jr. Duken yliopistosta. Molemmat ovat mustia, joten heidän voi olettaa tietävän köyhien mustien taloudellisista haasteista enemmän kuin valkoiset taloustieteilijät.
Vaikka sana ”bond” viittaa velkakirjaan tai obligaatioon, Hamiltonin ja Darityn ehdotus on oikeammin trusti, eli toisen henkilön eduksi hallittua varallisuutta. Se toimisi siten, että jokaiselle vastasyntyneelle amerikkalaiselle avataan tili tai trusti, jonne valtio sijoittaa ensimmäisenä vuonna tuhat dollaria. Tämän jälkeen valtio sijoittaa tilille joka vuosi enintään 2000 dollaria siten, että köyhimpien perheiden lapset saavat koko summan ja rikkaiden perheiden lapset vähemmän. Sijoituksissa huomioidaan myös inflaatio.
Kun lapset täyttävät 18 vuotta, köyhimpien perheiden lasten tilillä on vähintään 34 000 dollaria, mutta tosiasiallisesti jopa 45 000–50 000 dollaria. Rikkaiden perheiden lapsille kertyy vain muutama tonni. Rahat ovat nyt nuoren aikuisen käytettävissä, mutta vain kohteisiin, jotka lisäävät hänen omaa varallisuuttaan, kuten omaan kotiin, koulutukseen tai startup-rahaksi omaan yritykseen.
Hamiltonin ja Darityn mukaan järjestelmä tasoittaisi eriarvoisuutta tehokkaasti, sillä se purisi sinne missä eriarvoisuus todellisuudessa on – ei tuloeroissa, ei koulutuksessa, eikä kenenkään laiskuudessa, vaan varallisuudessa. Tarkemmin ottaen sukupolvelta toiselle siirtyvässä varallisuudessa. Kannattaa muistaa, että Yhdysvalloissa rikkain 10 prosenttia omistaa 70 prosenttia maan varallisuudesta, kun taas 50 prosenttia tuloluokan pohjalla omistaa vain kaksi prosenttia.
