Miten kiero lehtimies muutti maailman paremmaksi
✪TähtijuttuHuijata ei saa, mutta tässä tapauksessa sillä saatiin aikaiseksi paljon hyvää.
Jani Kaaro
28.3.2022
Lukijoiden tuella
Ankeat ajat vaativat inspiroivia tarinoita. Niinpä kerron seuraavassa tositarinan siitä, millä tavalla englantilaiset aktivistit onnistuivat 1800-luvun lopulla nostamaan seksuaalisen suostumuksen suojaikärajan 12 vuodesta 16 vuoteen. Se vaati hieman huijausta ja jopa tuon ajan mittapuiden mukaan varsin epäeettistä journalismia.
Aloitetaan tarina kuitenkin vuodesta 2009, jolloin elokuvaohjaaja Roman Polanski pidätettiin Zürichissa, Sveitsissä. Kuten tiedetään, Yhdysvaltain poliisiviranomaiset pidättivät Polanskin vuonna 1977 epäiltynä 13-vuotiaan tytön raiskauksesta, minkä Polanski on myös tunnustanut. Polanski kuitenkin pakeni maasta ennen oikeudenkäyntiä ja on siitä lähtien pakoillut Yhdysvaltain poliisia Ranskassa. Kun sveitsiläiset ottivat Polanskin kiinni, vaikutti siltä, että hän vihdoin päätyisi Yhdysvaltoihin oikeuden eteen. Noin vuoden pohdinnan jälkeen Sveitsin viranomaiset tulivat siihen tulokseen, ettei Polanskia luovuteta Yhdysvaltoihin.
Polanskin tapaus on kuohuttanut maailmaa ja jakanut ihmisiä Polanskin puolelle ja häntä vastaan. Vuosien myötä Polanskin puolustajia on kuitenkin ollut yhä vähemmän; suurin osa ihmisistä yksinkertaisesti ajattelee, että alaikäisen lapsen raiskaaminen on törkeää ja on erityisen törkeää, että joku voi selvitä siitä ilman rangaistusta. Se tosiasia, että koko Polanski-tapaus on ylipäänsä olemassa, on kuitenkin mahtava osoitus siitä, että ajat oikeasti muuttuvat. Jos Polanski olisi elänyt 1800-luvulla missä tahansa Euroopan maassa, hänellä olisi ollut paljon vähemmän pelättävää seksistä 13-vuotiaan kanssa. Useimmissa Euroopan maissa – Suomi mukaan lukien – tyttöjen suojaikäraja oli 12 vuotta. Tämä juttu kertoo siitä, miten tämä asiantila muutettiin.
1800-luku Euroopassa oli aikaa, jolloin lapsiprostituoidut myivät itseään kadulla ja bordelleissa. Miehet käyttivät heitä surutta hyväkseen, ja heidän ainoita puolustajiaan olivat nouseva naisasialiike sekä kussakin maassa toimivat raittiusjärjestöt ja jotkut uskonnolliset yhteisöt. Englannissa sosiaaliset uudistajat olivat erittäin aktiivisia. Suojaikärajan nostamiseksi julkaistiin tuhansittain kirjoja, pamfletteja ja vetoomuksia, ja sen puolesta järjestettiin lukematon määrä julkisia kokouksia ja mielenosoituksia. Vuonna 1875 Englannin parlamentti nosti suojaikärajan 12 vuodesta 13 vuoteen – senkin valtavan taistelun jälkeen – mutta siihen uudistukset tuntuivat jäävän. Niinpä erään idealistisen lehtimiehen päässä alkoi kehittyä juoni.
Lehtimies oli nimeltään William Thomas Stead, ja hän julkaisi artikkeleita omassa Pall Mall Gazettessaan. Stead oli havahtunut tyttöjen säälimättömään hyväksikäyttöön tavattuaan kaksi tyttöä – iältään neljä ja seitsemän – jotka olivat joutuneet kärsimään toistuvista raiskauksista muodikkaassa lontoolaisessa bordellissa. Koska tytöt olivat hyvin nuoria, heidän todistuksensa ei kelvannut oikeudessa, joten miehet olivat turvassa lain kouralta. Stead päätti omistaa lehtensä hyväksikäyttäjien paljastamiselle ja tuomitsemiselle.
Stead liittoutui yhteen kuulun naisasianaisen, Josephine Butlerin sekä Pelastusarmeijan johtajan Catherine Boothin kanssa. Yhdessä he keräsivät todistusaineistoa lapsiin ja nuoriin tyttöihin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja uskoivat, että parlamentti toimisi sen pohjalta. Vuonna 1885 – kymmenen vuotta siitä kun suojaikäraja oli nostettu 13 vuoteen – oli ilmeistä, ettei asia edennyt parlamentissa mihinkään. Niinpä Stead päätti lavastaa niin törkeän tapauksen, että parlamentin oli pakko tehdä jotakin.
Stead pani sanan liikkeelle, että hän etsi nuorta tyttöä ”palvelukseen”. Pian sellainen tarjoutuikin: 13-vuotias nuohoojan tytär, Eliza Armstrong. Armstrong houkuteltiin Steadin kätyrin luokse, jossa hänet huumattiin kloroformilla, tarkistettiin, että hän on neitsyt, ja siirrettiin uuteen paikkaan. Stead ilmestyi uuteen piilopaikkaan valepuvussa ja käyttäytyi uhkaavasti, jolloin Armstrong alkoi huutaa. Nyt huoneeseen ryntäsi Steadin kätyri, joka ”pelasti” tytön ja muka ajoi Steadin tiehensä. Tämän jälkeen Armstrong kuljetettiin salaa Pariisin, missä sikäläisen Pelastusarmeijan väki piti hänestä huolta. Kyseessä oli aito sieppaus – vain Stead ja hänen kätyrinsä tiesivät mistä oli kysymys – mutta Armstrongia ei vahingoitettu sieppauksen aikana ja kotiin palatessaan hän oli edelleen neitsyt.
Nyt Steadilla oli hallussaan juttu, joka muuttaisi kaiken. Jo pari viikkoa hän oli varoitellut lukijoitaan, että jotakin järisyttävää oli tulossa. Hän varoitti hellämielisiä ja ”viattomuuden mielikuvitusmaailmassa eläviä” lukijoitaan että näiden ei kannata avata hänen lehteään, jos he haluavat säästää itseään pahemman luokan järkytykseltä. Tämän jälkeen hän julkaisi Armstrongin tapauksen tositarinana sarjassa, jonka nimi oli ”A Maiden Tribute of Modern Babylon”. Siinä hän kertoi seksuaalisesta infernosta, mikä nuoria tyttöjä odotti Lontoon kaduilla: Miten helppoa Lontoossa on ostaa nuori nainen, miten helppoa käyttää tätä seksuaalisesti hyväkseen ja miten helppoa lähettää tämä ulkomaille pois kielimästä. Kirjoituksissaan Stead – aina kunnon propagandisti – liioitteli ja valehteli minkä ehti, mutta sitä ihmiset halusivat lukea.
Steadin bluffi onnistui – mestarillisesti. Kun sarjan kolmas osa julkaistiin, Gazetten ulkopuolella syntyi mellakoita ihmisten kamppaillessa viimeisistä numeroista. Henkilökunnan oli siirrettävä kaapit ja laatikostot toimituksen oven eteen, ettei mellakoiva väkijoukko pääsisi sisään. Vaikka monet lehtikioskit kieltäytyivät myymästä lehteä ja lehdenmyyjäpoikia pidätettiin, Steadin tempauksesta tuli vuosisadan journalistinen sensaatio. Kun sarja julkaistiin myöhemmin pamflettina, se myi lähes puolitoista miljoonaa kopiota.
Entä mitä tapahtui suojaikärajalle? Se nostettiin 16 ikävuoteen hyvin nopeasti sarjan viimeisen osan ilmestyttyä. Tätä varmastikin edesauttoi Pelastusarmeijan lobbaustyö. Se luovutti keskellä Steadin nostattamaa kohua parlamentille suojaikärajan nostoa suosittelevan addressikäärön; käärö oli neljä kilometriä pitkä ja siinä oli 393 000 nimeä. Varmuuden varalta – ettei keneltäkään jäisi huomaamatta – nimet tuotiin parlamenttiin valkoisten hevosten vetämällä vaunulla, jota säesti 50-jäseninen torvisoittokunta, ja jonka perässä marssi satoja Pelastusarmeijan upseereita.
Kun suojaikärajan nosto oli kirjoitettu lakiin, Steadin bluffi paljastui. Eliza Armstrongin vanhemmat tajusivat, että heitä oli käytetty hyväksi, ja kun asia tuli julkiseksi, suuri yleisö tajusi, että heitä oli vedetty höplästä. Steadista tuli hylkiö. Ihmiset kokoontuivat hänen kotinsa ulkopuolelle ja he hirttivät teatraalisesti häntä esittäviä nukkeja. Koska Stead oli syyllistynyt sieppaukseen, hänet tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi vankilaan. ”Olette häpeäksi journalismille”, totesi tuomari, joka tuomitsi Steadin vankilaan.
Niin tai näin, kohu Steadin ympärillä laantui aikanaan ja hänestä tuli sankari Yhdysvalloissa, jossa myös käytiin keskustelua suojaikärajan nostamisesta. Steadin bluffia seuranneena vuosikymmenenä peräti 35 Yhdysvaltain osavaltiota päätti nostaa omaa suojaikärajaansa.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Tilaa Jani Kaaron tiedekolumnit ja muut Rapportin tähtijutut
Tilaajana saat kaikki Tähtijutut ja lukuoikeuden juttuarkistoomme.
Tilaajana myös tuet tekijöitä — Rapportin tilausmaksuista enemmistö menee aina suoraan tekijöille.
Voit peruuttaa tilauksesi milloin tahansa
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
