Mitäs me polyamoristit — onko ihminen oikeasti yksiavioinen laji?
Jani Kaaro
2/23/2024
Deon Black, Unsplash / Rapport
Lukijoiden tuella
Helsingin Sanomien tiedetoimittaja Annikka Mutanen kirjoitti hiljattain kolumnin Ihminen on yksiavioinen eläin, mikä aiheutti paljon porua sosiaalisessa mediassa.
Ärtymystä aiheuttivat monet asiat: kuten perusväite siitä, että ihminen on monogaaminen ja esimerkiksi se, että jutussa nostettiin monogamian symboliksi laulujoutsen, joka on paljon vähemmän monogaaminen kuin yleensä ajatellaan. Lisäksi monet huomauttivat, että monogamian vastakohta, polygamia, ei tarkoita samaa kuin polyamoria, mikä oli inspiroinut Mutasen kolumnin.
Koska polyamoriaa käsitellään mediassa tämän tästä ja se kiinnostaa ihmisiä, miksi emme koettaisi vastata kysymykseen, onko ihminen monogaaminen vai polygaaminen. Mitä biologia ja antropologia ihmisen pariutumisjärjestelmistä ylipäänsä sanovat? Biologialla ja antropologialla nimittäin on aiheeseen paljon sanottavaa, mutta lopullista tuomiota ei kannata odottaa.
Monogamia tarkoittaa pariutumisjärjestelmää, jossa koiras ja naaras muodostavat parisiteen vain keskenään, kun taas polygamiassa koiras tai naaras pariutuu samanaikaisesti kahden tai useamman vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Polygamia jakautuu polygyniaan (koiraalla monta naarasta) polyandriaan (naaralla monta koirasta) ja polygynandriaan (kummallakin sukupuolella monia kumppaneita samanaikaisesti). Promiskuiteettisessa järjestelmässä koiraat ja naaraat eivät muodosta parisiteitä lainkaan, vaan parittelevat ilman sitoumuksia.
Jos katsomme nisäkkäitä, ja aprikoimme ovatko ne mono- vai polygaamisia, vastaus on useimmiten helppo. Polygaamiset koiraat taistelevat naaraista toisia koiraita vastaan, joten koiraat ovat käytännössä aina suurempia, lihaksikkaampia ja aggressiivisempia kuin naaraat.
Hyvä esimerkki on merinorsu, jonka koiraat painavat yli kaksituhatta kiloa, mutta naaraat vain 400-800 kiloa. Polygaamisten lajien koirailla on lisäksi kiihkeämpi aineenvaihdunta ja lyhyempi elinikä kuin naarailla, ja tyypillisesti polygaamiset koiraat eivät osallistu millään tavalla jälkeläisistä huolehtimiseen.
Kilpailu naaraista tapahtuu myös siittiöiden tasolla siten, että polygaamisilla koirailla on yleensä ruumiinkokoon suhteutettuna suuret kivekset sekä tehokas spermantuotanto.
Monogaamiset eläimet ovat toista maata. Monogaamisilla lajeilla koiras ja naaras ovat samankokoisia ja usein niin samanäköisiäkin, että niitä on vaikea erottaa toisistaan. Monogaamiset koiraat myös osallistuvat usein jälkeläisten hoitoon, joskus jopa enemmän kuin naaras. Myös niiden kivekset ovat pienemmät ja spermantuotanto heikompaa kuin polygynisilla lajeilla.
Jos mono- ja polygaamisten lajien erottaminen on näin helppoa, kumpaan ryhmään nämä ominaisuudet vievät ihmisen? Vastaus on: ei kunnolla kumpaankaan. Oman lajimme miehet ovat noin 10 prosenttia pidempiä ja 20 prosenttia painavampia kuin naiset, ja miesten elinikä on keskimäärin kuusi prosenttia lyhyempi kuin naisilla.
Nämä erot ovat liian pieniä, jotta meidät voisi luokitella polygaamisiksi, mutta liian suuria, että olisimme eittämättä monogaamisiakaan. Olemme siis jotakin tältä väliltä.
Jos mono- ja polygaamisten lajien erottaminen on näin helppoa, kumpaan ryhmään nämä ominaisuudet vievät ihmisen? Vastaus on: ei kunnolla kumpaankaan.
Koska monia otti Annikka Mutasen kolumnissa päähän laulujoutsenen käyttö monogamian symbolina, vilkaistaan vähän myös lintujen pariutumista. Suurin osa linnuista nimittäin on monogaamisia, mutta tässä on erotettava sosiaalinen ja seksuaalinen monogamia toisistaan.
Monogaamiset linnut ovat nimittäin useimmiten sosiaalisesti monogaamisia, eli pari pysyy yhdessä ja pitää huolta poikasista yhden pesimiskauden ajan, mutta ne eivät ole seksuaalisesti monogaamisia. Se tarkoittaa, että tilaisuuden tullen sekä koiraat että naaraat tekevät syrjähyppyjä, ja syrjähyppyjen seurauksena yhdessä pesässä on usein kahden tai useamman koiraan siittämiä munia tai poikasia.
Sivujuonteena mainittakoon, että jos olette koskaan miettineet, miksi linnut aloittavat laulunsa varhain aamulla, sekin liittyy ainakin osaksi syrjähyppyihin. Mitä varhemmin koiras laulun aloittaa, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on saada vieras naaras pikavisiitille luokseen — samalla kun sen oma naaras vielä nukkuu, tai on vaihtoehtoisesti tekemässä omaa pikavisiittiään toisen koiraan luokse.
Max Planck -instituutin tutkijat osoittivat muutama vuosi sitten talitiaisilla, miten tärkeää syrjähyppyjen aikaa aamuvarhainen linnuille on. He laittoivat osalle koiraista ihon alle melatoniiniampullin, minkä ansiosta ne nukkuivat kymmenen minuuttia pidempään kuin koiraat kontrolliryhmässä.
Tuon kymmenen minuutin aikana ehti tapahtua paljon. Kun tutkijat tekivät kaikille talitiaisten poikasille isyystestin, kontrolliryhmän poikasista vain noin kymmenen prosenttia kuului vieraalle koiraalle, mutta melatoniiniryhmän poikasista lähes puolet oli laitettu alkuun vieraan koiraan siittiöillä.
Palataan ihmiseen. Voisiko vastaus pariutumisjärjestelmämme alkuperään löytyä geeneistä? Naisilla on kaksi X-kromosomia, joten he siirtävät jälkeläisilleen aina yhden X-kromosomin. Miehet taas siirtävät jälkeläisilleen joko X- tai Y-kromosomin. Lisäksi molemmat sukupuolet siirtävät jälkeläisilleen saman määrän autosomeja, eli kromosomeja, jotka eivät ole sukupuolispesifejä.
Tämä tarkoittaa, että vertaamalla geneettisiä eroja X-kromosomien ja autosomien välillä on mahdollista päätellä, kuinka suuri osa tietyn väestön miehistä vs. naisista saivat jälkeläisiä, ja tästä voi päätellä jotakin väestön pariutumisjärjestelmästä tuhansia vuosia taaksepäin. Jos suhdeluku on esimerkiksi 1:1, silloin yhtä suuri osa miehistä ja naisista saivat jälkeläisiä, joten yhteisö on oletettavasti ollut monogaaminen.
Arizonan yliopiston tutkijat sovelsivat tätä tekniikkaa kuudelle väestöryhmälle eri puolilta maailmaa ja saivat tuloksen, joka tuki vahvasti polygyniaa, eli huomattavasti pienempi osa miehistä kuin naisista sai geeninsä eteenpäin. Voiko tämän perusteella siis turvallisesti päätellä, että olemme olleet polygyninen laji? Ei voi, kahdesta syystä.
Ensimmäinen on se, että tulokset kertovat vain siitä, että tietyt koiraat saivat geeninsä eteenpäin, ei siitä, kuinka monen kumppanin kanssa naaraat harrastivat seksiä. Esimerkiksi simpansseilla (jotka eivät ole polygynisia) naaraat suosivat lisääntymiskumppanina korkea-arvoisia koiraita, mutta muutoin harrastavat seksiä myös muiden koiraiden kanssa.
Toiseksi tutkimus avaa näkymän vain muutama tuhat vuotta taaksepäin, jolloin olimme jo hylänneet metsästäjä-keräilijäin elämäntavan ja siirtyneet maanviljelijöiksi. Maanviljely tuotti ylijäämää ja ylijäämä tuotti eliitin, ja eliitin jäsenet puolestaan kykenivät pitämään useita vaimoja. Kenties polygynia onkin maanviljelykulttuurin tuote? Jos näin on, mitä olivat sitten metsästäjä-keräilijät?
Maanviljely tuotti ylijäämää ja ylijäämä tuotti eliitin, ja eliitin jäsenet puolestaan kykenivät pitämään useita vaimoja. Kenties polygynia onkin maanviljelykulttuurin tuote? Jos näin on, mitä olivat sitten metsästäjä-keräilijät?
Kun puhutaan ihmisyhteisöistä maanviljelykulttuurin ulkopuolella, pariutumisjärjestelmät ovat moninaisia.
Jutun asiasanat:
polyamoria
biologia
seksuaalisuus
Jani Kaaro
2/23/2024
Lue Jani Kaaron jutut ennen muita
Jani Kaaro on palkittu tiedetoimittaja, jonka oivaltavat artikkelit herättävät ajatuksia ja laajaa huomiota.
Tue Kaaron journalistista työtä tilaamalla hänen tiedekolumninsa. Pääset lukemaan ne ennen muita ja mahdollistat juttusarjan jatkumisen.
Suoraan — ilman välikäsiä.
3,90 €
5,90 €
10,00 €
Päätä kuukausimaksusi summa itse. Voit keskeyttää tilauksesi milloin tahansa tai tilata koko Rapportin
Hyväksyn tietosuojaselosteen ja käyttöehdot
