Yksi ihmisen kannalta tärkeimmistä ekosysteemipalveluista on hyönteisten tuottama kasvien pölytys. Yhdysvalloissa siitä on muodostunut viime vuosina valtavan mittaluokan karuselli, jossa miljardeja mehiläisiä siirretään valtavilla rekoilla ympäri maata – missä milloinkin pölytystä tarvitaan.
Karuselli alkaa joka vuosi helmikuun alussa Kalifornian Central Valleyssa. Täällä sijaitsee maailman manteliluotannon keskus. Kaikkialla laaksossa on mantelipuita siisteissä suorissa riveissä silmänkantamattomiin. Hieman ennen mantelipuiden kukintaa saapuvat nykyajan nomadeiksi muuttuneet mehiläistarhurit. Heitä on paljon: muutaman päivän sisällä laaksoon saapuu kaikkialta Yhdysvalloista yli 3000 rekkaa, jotka kuljettavat miljoonia mehiläispesiä, jotka sisältävät miljardeja mehiläisiä. Tarhurit purkavat mehiläispesänsä mantelipuiden katveeseen, ja odottavat, että mehiläiset saavat mantelipuut pölytettyä. Mantelinkukkia on niin paljon, että suuri osa jäisi pölyttämättä ilman muualta tuotujen mehiläisten apua. Mittakaava on silti tähtitieteellinen: mantelipuissa pörrää tuona lyhyenä aikana yli 30 miljardia mehiläistä, joiden raadannan tuloksena saadaan aikaan noin 700 miljardia yksittäistä mantelia.
Sen jälkeen kun mehiläistarhurit lähtivät mukaan pölytysbisnekseen, yhä suurempi osa heistä on saanut toimeentulonsa pölytyspalveluista ja yhä harvempi hunajantuotannosta. Pölytyspalveluissa pyörivä hinta on noin penni per mehiläinen. Jos kussakin pesässä on noin 20 000 mehiläistä, ja monella tarhurilla rekkakontillinen pesiä, saa hyvän kuvan, millaisissa summissa mantelien pölytyksessä liikutaan.
Bisnes pitää tarhurit kuitenkin liikkeessä. Kun muutaman viikon kukinta manteliviljelmillä on ohitse, pesät on pakattava ja siirryttävä uuteen kohteeseen. Jotkut suuntaavat Kalifornian kirsikka-, luumu- ja avokadoviljelmille. Toiset jatkavat Washingtonin osavaltion omena- ja kirsikkatarhoille. Kesällä mehiläistarhurit ajavat Etelä- ja Pohjois-Dakotan sinimailas-, auringonkukka- ja apilaviljelmille. Pölytettävää löytyy myös Teksasin kurpitsaviljelmillä ja Floridan appelsiini- ja mandariiniviljelmillä tai karpaloviljelmillä Wisconsinissa ja mustikkaviljelmillä Michiganissa ja Mainessa. Osa tarhureista sahaa itärannikkoa ylös ja alas sen mukaan, missä hedelmät ja vihannekset kukkivat. Talvehtimisajaksi monet suuntaavat mehiläistensä kanssa Yhdysvaltain eteläosiin.
Pölytyspalvelubisnes on luonut järjestelmän, jossa mehiläisiä siirrellään kuin siirtotyöläisiä tuhansien kilometrien päähän uusiin maisemiin ja tehtäviin. Mitä tämä merkitsee mehiläisille? Normaalisti mehiläiset vierailevat monien eri kasvilajien kukissa. Koska meden sisältämien mikroravinteiden määrä ja valikoima vaihtelee kasvilajin mukaan, näin ne saavat monipuolisen valikoiman mikroravinteita itselleen ja toukilleen. Pölytysbisneksessä mehiläiset kuitenkin vierailevat vain yhden kasvilajin kukissa kerrallaan, minkä on pelätty johtavan mikroravinteiden puutokseen.
Pölytysbisnes vaikuttaa myös mehiläisten torjunta-ainealtistukseen Normaalisti mehiläiset vierailevat paljon luonnonkukissa, joita ei ole käsitelty torjunta-aineilla. Pölytysbisneksessä niiden bisnes on kuitenkin viljelykasvit, jotka ovat usein saaneet torjunta-ainekäsittelyn. Näin ne voivat altistua keskimääräistä suuremmille torjunta-ainepitoisuuksille.
Pölytysbisneksen puitteissa mehiläispopulaatiot eri puolilta Yhdysvaltoja tapaavat, mikä luo hyvät olosuhteet virusten, punkkien ja muiden taudinaiheuttajien leviämiselle. Haasteen muodostaa myös sopeutuminen ravintotilanteen nopeaan muuttumiseen. Luonnonoloissa mehiläisten ravintotilanne pysyy enemmän tai vähemmän tasainena, mutta pölytysbisneksessä ravinnon määrä romahtaa äkisti. Kun mantelipuut ovat kukkineet, ravinto on loppu, ja mehiläiset joutuvat odottelemaan, että tarhuri purkaa ne seuraavassa kohteessa jälleen meden etsintään.
Kaikki nämä tekijät ovat saaneet monet tutkijat miettimään, voiko pölytysbisneksellä olla jotakin tekemistä mehiläisten viimeaikaisten joukkokuolemien kanssa.
Kuva: Creative Commons
