Jani Kaaro | Kun viisivuotias paistia laittoi — eli milloin lakkasimme luottamasta omiin lapsiimme

Kun viisivuotias paistia laittoi — eli milloin lakkasimme luottamasta omiin lapsiimme

Ovatko muutokset lasten kasvatuksessa tehneet nuorista ahdistuneita?

Jani Kaaro

11/9/2023

Kun viisivuotias paistia laittoi — eli milloin lakkasimme luottamasta omiin lapsiimme

Kuva: Annie Spratt / Unsplash – Kuvanmuokkaus: Rapport

Lukijoiden tuella

Mediassa keskustellaan aika ajoin siitä, miksi niin monet pitävät kauhuelokuvista. En tiedä vastausta, mutta näin Halloweenin aikana olen havahtunut siihen, että myös lapset pitävät kauhuelokuvista – vaikka he eivät olisi koskaan sellaista nähneetkään. 
Omat kaksoseni ovat 10-vuotiaita ja he toivovat harva se päivä, että he saisivat katsoa jonkin kauhuelokuvan. Kun itse olin tuossa iässä, koulun välitunneilla kuunneltiin isojen poikien juttuja kauheista kauhuelokuvista, joiden näytöksissä jotkut olivat pyörtyneet, ja jos mahdollisuus vain avautui, niitä katsottiin salaa. 
Kauhuelokuvia katsotaan tietenkin siksi, että se on jännää, ja se on saanut minut ajattelemaan, miten tärkeä kokemus on jännittää jotakin ja miten tärkeää se on lapsille. 
Lapset tuntuvat kulkevan aina ja kaikkialla jännitystä kohti. Missä vain on kiviä, he haluavat hyppiä kiveltä toiselle. Missä vain on kiipeilypuu, heidän on kokeiltava miten korkealle he uskaltavat kiivetä. Missä vain on oja, pian kilpaillaan siitä kuka uskaltaa hypätä yli leveimmästä kohdasta. Jos olet ollut lapsena omenavarkaissa, tiedät miten jännää se oli. 
Sama jännitys kuuluu leikkiin. Muistatko esimerkiksi kun olit kuurupiilossa löytänyt hyvän paikan ja jännitit, milloin sinut löydetään? Entä hipassa – tunnetko hipaisun selässäsi ja sinusta itsestäsi tulee hippa. 12 tikkua laudalla ja kirkonrotta vasta jännittäviä pelejä olivatkin. Lapsuus on tärkeältä osalta tämän jännityksen hakemista.
﻿
Jännittävät leikit ovat tietenkin hauskoja, mutta ne palvelevat myös lapsen kehitystä. En tarkoita vain sitä, että puissa kiipeily ja ojien yli hyppely kehittää motorisia taitoja, vaan se treenaa myös mieltä. Jos sinun täytyy tehdä jotakin jännittävää, josta et ole varma ja jossa voit epäonnistua ja joka voi olla myös vaarallista –  kuten ojaan putoaminen – se herättää ahdistusta. Kun lapsi kuitenkin toistuvasti asettaa itsensä tällaiseen tilanteeseen, hän oppii sietämään ja käsittelemään ahdistuksen tunteita, epävarmuutta ja myös omaa epäonnistumistaan. Tällä reseptillä kasvaa yleensä resilienttejä nuoria. 
Koska nuorten tuntema ahdistus on lisääntynyt samanaikaisesti kuin lasten omaehtoinen aika ja pihaleikit ovat vähentyneet, ei ole kaukaa haettua ehdottaa että näillä kahdella asialla on enemmän tai vähemmän suoraviivainen yhteys.  Jos lapset eivät saa treenata ”jännityksenhallintaansa” luonnollisissa tilanteissa ikäistensä kanssa, he voivat myöhemmin reagoida elämän moninaisiin haasteisiin ahdistumalla. Tämä voi olla resepti, tai ainakin yksi aineosa, nuorten ahdistusepidemiassa. 
﻿
"Yhdeksänvuotias osaa kulkea julkisissa liikennevälineissä, laittaa laastarin ja käyttää tervettä järkeä odottamattomissa tilanteissa."Todellinen muutos 

Jutun asiasanat:

kasvatus

tiedekolumni

nuoret

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään

Lue juttu loppuun

Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä

Hyväksyn tietosuojaselosteen ja käyttöehdot

Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä

Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä

Lukijoiden tuella

"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.

Kiitos sinulle!"

Jani Kaaro