Kun kukaan ei luota keneenkään — vain yhteinen vihollinen voisi yhdistää kyläläiset
Jani Kaaro
4/11/2024
Kuva: Calvin Ma, Rapport
Lukijoiden tuella
Kuuntele juttu tästä.
0:00
0:00
Luottamus on moniselitteistä. Viime vuosina media on kertonut toistuvasti kuinka suomalaisten luottamus poliittisiin päättäjiin, terveydenhuoltoon, poliisiin ja muihin yhteiskunnan instituutioihin on laskenut.
Juhlapuheissa korostetaan, että luottamus on liima, joka pitää yhteiskunnan koossa, ja kysytään, mitä voisimme tehdä lisätäksemme kansalaisten luottamusta yhteiskunnan instituutioihin.
Samanaikaisesti yhteiskuntaan on noussut toisenlaisia luottamuksen muotoja, joita olisi ollut vaikea kuvitella muutama vuosikymmen sitten. Hyvä esimerkki on Airbnb, jossa ihmiset avaavat kotinsa ventovieraille maksua vastaan ja vieläpä antautuvat ventovieraiden arvosteltavaksi.
Myös deittisovelluksissa monet paljastavat ventovieraalle kaikenlaisia intiimejä asioita omasta elämästään tai peräti kutsuvat ventovieraan kaiken nettietiketin vastaisesti ensitreffeille kotiinsa tietämättä tästä paljon mitään.
Luottamuksesta voi puhua ylätasolla paljon kaunista ja romanttista, mutta käsittelen tässä romanialaisen antropologin, Radu Umbresin, teosta Living With Distrust. Kyseessä on harvinainen ruohonjuuritason katsaus elämään pienessä romanialaisessa kyläyhteisössä, jossa ihmiset eivät luota toisiinsa. Umbresin työ herättää kiinnostavia kysymyksiä luottamuksen merkityksestä yleisemminkin.
Ensiksikin, onkohan agraariyhteiskunnassa koskaan edes ollut mitään kulta-aikaa, jolloin ihmiset ovat luottaneet toisiinsa enemmän kuin nyt? Vai onko elämä näissä yhteisöissä aina ollut enemmän tai vähemmän ahdasmielistä, nurkkakuntaista ja pikkumaista kyräilyä?
Toiseksi, vaikka luottamuksen sanotaan olevan yhteiskunnan liima, on hämmästyttävää, miten ”harmonisesti” homogeeninen kyläyhteisö kykenee toimimaan vaikka luottamusta ihmisten välillä ei olekaan.
Umbresin kuvaamassa kylässä kaikki tuntuu toimivan Adam Smithin näkymättömän käden periaatteella, jossa ainoa motiivi tehdä yhtään mitään on oman edun tavoittelu.
Radu Umbres kertoo aiheen tulleen hänelle tilaamatta. Hänen piti haastatella romanialaisia siirtotyöläisiä Ateenassa, mutta juuri kun kaikki oli valmista kenttätyön aloittamiseksi, alkoikin koronapandemia ja Umbres jäi tyhjän päälle. Koska hänen romanialaiset yhteyshenkilönsä alkoivat palata kotiseudulleen, Umbres päätti seurata heitä.
Näin hän päätyi yhteyshenkilön kanssa kylään, joka kulkee kirjassa fiktiivisellä nimellä Sateni. Yhteyshenkilö perusti kotikylässään pienen rakennusalan yrityksen ja palkkasi Umbresin siihen töihin. Hän vietti kylässä kaksi vuotta ja tarkkaili ulkopuolisena kylän elämää.
Kun Umbres muutti kylään, kysymys luottamuksesta nousi välittömästi esiin. Yhteyshenkilö esitteli Umbresin perheelleen ja sanoi, ettei tämän pitäisi luottaa keneenkään perheen ulkopuolella.
Kaikki kyläläiset olivat pahansuopia ja vain odottivat sopivaa tilaisuutta käyttää häntä hyväksi. Myöhemmin Umbres tajusi, ettei kyse ollut vain hänen isäntäperheensä asenteesta.
Kaikki kylässä ajattelivat samalla tavalla. Kylän modus operandi oli kaikkien sota kaikkia vastaan.
Syvä epäluottamus näkyi myös kylän arkkitehtuurissa. Kylän perusyksikkö oli perhe, jonka symboli oli heidän kotitalonsa. Kotitalot oli kuitenkin suunniteltu siten, että ne paljastivat perheen elämästä mahdollisimman vähän.
Aidan sisällä oli turva, jossa ihmiset olivat ystäviensä keskellä. Aidan ulkopuolella he olivat jatkuvasti pahansuopien voimien uhkaamia.
Kylällä olikin sanonta, jonka mukaan mikään ei kerro perheestä yhtä paljon kuin aita. Jos perhe on kunniallinen, heillä on luja ja hyväkuntoinen aita. Jos perhe ei huolehtinut aidasta, heidän ei uskottu kykenevän huolehtimaan mistään muustakaan.
Aita ja kynnys olivat niin tärkeitä, että ne saivat miltei maagisen merkityksen; esimerkiksi kynnyksellä ei saanut istua tai syödä. Aidan sisällä oli turva, jossa ihmiset olivat ystäviensä keskellä. Aidan ulkopuolella he olivat jatkuvasti pahansuopien voimien uhkaamia.
Erityisen kiintoisaa on se, miten epäluottamus vaikutti tiedon jakamiseen. Tieto muista ihmisistä ja kylän asioista oli niin sanottu niukka resurssi. Koska ihmiset eivät luottaneet toisiinsa, he varjelivat visusti ja mustasukkaisesti sitä mitä muut ihmiset saivat heidän asioistaan tietää. Ihanteellisessa tilanteessa ei mitään.
Toisaalta jos he itse saivat tietoa muista ihmisistä, se oli erittäin arvokas resurssi, jota he saattoivat hyödyntää omaksi edukseen. Siksi kylässä harrastettiin varovaista juoruilua, jossa varottiin paljastamasta itsestä liikaa samalla kun yritettiin onkia tietoa toisista ihmisistä.
Pienikin tiedonmuru toisista ihmisistä johti välittömästi valtavaan spekulaatioon ja mielikuvituksellisiin tulkintoihin, jotka lähenivät salaliittoteorioita.
Jos edellä kerrottu kuulostaa siltä, että kyläläisillä oli sentään turvasatama omissa sukulaisissa, niin sekin oli vain pintaa. Kyläläisillä oli sanonta, jonka mukaan ”edes paholainen ei kuseta sinua yhtä pahasti kuin omat sukulaiset”.
Tämä tarkoittaa sitä, että koska ihmiset riisuivat sukulaisten seurassa puolustuksensa pois, sukulaiset pääsivät lähemmäksi sinua kuin muut ja saattoivat siten satuttaa sinua syvemmin.
Kyläläisillä oli sanonta, jonka mukaan ”edes paholainen ei kuseta sinua yhtä pahasti kuin omat sukulaiset”.
Umbres havaitsi, että monet perheet olivat sisäisesti erittäin riitaisia ja välirikot olivat yleisiä. Moni suku oli jakautunut kahteen kilpailevaan ryhmään, jotka eivät puhuneet toisilleen. Tavallisin syy näille riidoille oli perinnönjako. Arvokkain perintö oli maa, mutta sen jakaminen sisarusten kesken oli erittäin vaikeaa ja johti pitkäaikaisiin konflikteihin.
Koska sukulaisiinkaan ei voinut luottaa, jotkut – etenkin ihmiset, jotka koettivat saada poliittista vaikutusvaltaa – turvautuivat rituaaliseen sukulaisuuteen. Jos joku esimerkiksi pääsi luotettuna miehenä häiden järjestelijäksi tai lapsen kummiksi, tämä lisäsi henkilön vaikutusvaltaa yhteisössä.
Esimerkiksi pormestarinvaalien alla ehdokkaat koettivat uutterasti päästä rituaaliseen sukulaissuhteeseen kylän arvostettujen sukujen kanssa. Näihin rituaalisiin sukulaissuhteisiin kuuluva luottamus ei kuitenkaan ollut mitään sellaista mitä me ajattelemme ystävyydestä ja luottamuksesta; ne perustuivat aina molemminpuoliseen taloudelliseen hyötyyn.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Lue juttu loppuun
Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä
Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä
Lukijoiden tuella
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
