Jani Kaaro | Kaikkien aikojen heitteillejättö

Kaikkien aikojen heitteillejättö

Surku tätä yhteiskuntaa, joka salli Rinnekodin ajaa kehitysvammaisten terveyspalvelut alas. Eikä kukaan sanonut yhtä poikkipuolista sanaa.

Jani Kaaro

10/18/2019

Lukijoiden tuella

Vanhan sanonnan mukaan yhteiskunnan sivistystaso mitataan siinä miten se kohtelee lapsia, vanhuksia, vammaisia ja sairaita. Siksi sydäntä on kylmännyt seurata viime vuosien tapahtumia Rinnekodissa, Suomen suurimmassa kehitysvamma-alan toimijassa.

Vuonna 1927 perustettu Rinnekoti-Säätiö on ollut ainutlaatuinen kehitysvamma-alan osaamiskeskus. Kehitysvammaiset ovat saaneet siellä lääketieteellistä hoitoa, terapiaa ja kuntotutusta. Lääketieteellinen asiantuntemus on ollut korkealaatuista, ja sekä säätiössä että sen ohessa toimineessa Norio-keskuksessa on tehty kehitysvammaisuuteen liittyvää tutkimusta.

Kehitysvammaisten itsensä kannalta tärkeintä on ollut se, että he ovat päässeet osaksi monien eri asiantuntijoiden muodostamaa tiimiä. Terveyden näkökulmasta se on suunnilleen parasta, mitä mikään hyvinvointivaltio voi kehitysvammaisille tarjota – olkoonkin, että tässä tapauksessa sen tarjosi idealistisesti motivoitunut Rinnekoti ja sen taustavaikuttaja, Diakonissalaitos.

Mitään näistä terveyspalveluista ei enää ole jäljellä. Muutama vuosi sitten Rinnekodissa alkoivat puhaltaa uudet tuulet,  ja uusi johto alkoi ajaa kehitysvammaisten terveyspalveluita alas.

Vielä muutama vuosi sitten säätiössä oli työssä kymmenkunta erikoislääkäriä, useita eri alojen terapeutteja, oma laboratorio, lääkekeskus ja röntgenosasto. Kaikki nämä lopetettiin yksitellen jo vuosi tai kaksi sitten. Viime kesänä lopetettiin hammashuolto ja poliklinikka,  kaksi viimeistä osastoa, jotka edustivat kehitysvammaisuuteen liittyvää lääketieteellistä erikoisosaamista.

Mitä tämä alasajo tarkoittaa kehitysvammaisille? Sadat kehitysvammaiset, jotka ovat saaneet osakseen monialaista hoitoa Rinnekodissa, heitettiin julkisen sektorin harteille. Teen soittokierroksen kontakteilleni – Rinnekodin  entisille lääkäreille ja vammaisuuteen perehtyneille sosiaalityöntekijöille ja kysyn, onko liioittelua laittaa otsikoksi ”Kaikkien aikojen heitteillejättö”. Heidän vastauksensa on: ”Liioittelua se ei ainakaan ole.”

Heitteillejättö kuvaa tilannetta, koska julkisella sektorilla ei ole sellaista kehitysvamma-alan osaamista, jota Rinnekodissa oli. Millään kunnalla ei myöskään ole valmiuksia perustaa sellaisia monialaisia tiimejä, jotka Rinnekodissa hoitivat vammaisia. Kunnat joutuvat toteuttamaan nämä palvelut ostopalveluina – ja otaksuttavasti kilpailuttamaan ne – jolloin palveluntarjoajat ovat erillään eivätkä yhteydessä keskenään kuten Rinnekodissa.

Termiä heitteillejättö voi perustella myös sillä, miten toiminnan lopettaminen toteutettiin. Juhannuksen tienoissa Rinnekodin poliklinikalle soittaneet asiakkaat saivat kuulla nauhoitetun viestin: ”Ottakaa yhteyttä kotipaikkakuntanne terveyskeskukseen:” Koska kyseessä on valtava muutos kunnille, luulisi, että kuntia olisi informoitu ajoissa ja annettu niille sopeutumisaikaa.

Kunnille tieto tuli niin puskista, etteivät kaikki tiedä vielä edes sitä, millaisista asiakasmääristä on kysymys. Soitan Espoon kuntaan ja kysyn, kuinka paljon Rinnekodista siirtyy pelkästään hammashuollon potilaita kunnalle. Noin sata, on vastaus, mutta tarkemmat tiedot saadaan vasta marraskuussa.

Entä mitä tapahtuu sitä odotellessa, että kunnat saavat omat palvelunsa pystyyn ja  yksityiset toimijat tulevat jakamaan kakkua? Mitä tapahtuu kuntoutuksille? Mitä tapahtuu terapioille? Kela on tiettävästi jatkanut kuntoutuksia automaattisesti muutamalla kuukaudella, että uudet kuntoutussuunnitelmat saadaan tehtyä. Vuosia kestäneet hoitosuhteet ovat kuitenkin katkenneet eivätkä pienet kunnat kykene tarjomaan tilalle mitään vastaavaa. Kerran hajotettua ja hajaannutettua osaamista on vaikea rakentaa uudelleen.

Raportoin toukokuussa käsittämättömästä tapauksesta, jossa Rinnekoti oli keskeyttänyt lääkärin laatimat kuntoutussuunnitelmat vaikeasti vammaisten lasten yksikössä, koska kunnilta ei oltu saatu maksusitoumusta. Kuntoutusuunnitelmat laatinut lääkäri valitti Rinnekodin toiminnasta aluehallintovirastoon, koska katsoi potilasturvallisuuden vaarantuneen.  Rinnekoti puolestaan teki oman valituksensa lastenlääkäristä, koska tämä oli ottanut kantaa lasten kuntoutukseen ja hoitoon.

Kuntoutus ja terapiat – esimerkiksi fysioterapia – ovat vammaisille erittäin tärkeitä. Kuntoutuksen keskeytyminen voi pahentaa potilaan terveydentilaa nopeastikin, ja terapioiden keskeytyminen saa potilaan taantumaan. Niinpä aluehallintovirasto asettui lääkärin puolelle: lääkärin määräämästä kuntoutussuunnitelmasta ei saa poiketa vaikka maksusitoumusta joudutaankin odottamaan?

Olen seurannut RInnekodin tilannetta kesästä 2016 lähtien. Silloin Rinnekodin työntekijät soittelivat toimittajille ja koettivat saada jotakuta kiinnostumaan kaaoksesta, johon Rinnekoti oli ajautunut. Lääkärit olivat irtisanoutuneet yksi toisensa jälkeen eikä ketään saatu viihtymään talossa pitkään. Johtoryhmän jäseniä irtisanottiin yksitellen. Rahaa laitettiin valtavasti näennäisiin muutoksiin (uusi logo, uudet tietokoneet, uusi puhelinjärjestelmä) samalla kun talossa huhuttiin, että säätiön talous on ajautunut vaikeuksiin.

Mutta millainen pähkinä Rinnekoti olikaan omatekoiselle tutkivalle journalistille? Tiedon saaminen oli erittäin työlästä. Ketään ei saanut puhumaan vaikka olisi hunajalla houkutellut. Syynä oli vaitiolosopimus, jonka työntekijät olivat joutuneet allekirjoittamaan. Kun sain vaitiolosopimuksen käsiini, näytin sitä asianajajalle, joka laati vaitiolosopimuksia työkseen. Hänen mukaansa vaitiolosopimus oli tyypillinen yritykselle, jolla on tuotekehittelyä ja yrityssalaisuuksia. Mutta idealistinen säätiö, jonka tehtävä on pitää huolta kehitysvammaisista? Siitä näkökulmasta vaitiolosopimus oli absurdi.

Mutta eikö tuollainen vaitiolosopimus kerro missä ajassa elämme? Tältä se näyttää kun bisnestyypit tulevat hoitamaan soteyrityksiä. Bisnestyyppien mielestä Rinnekoti on varmasti malliesimerkki luovasta tuhosta ja siitä, miten vanhasta ja jäykästä säätiömuotoisesta organisaatiosta saneerataan ketterä ja taloudellisesti timmi yksikkö – jonka voi vaikka myydä parin vuoden päästä Humanalle. Onneksi on julkinen sektori, jonka niskaan voi sälyttää sen, mitä itse ei haluta hoitaa – oli se sitten laman kaataman pankin miljardivelat tai kehitysvammaisten terveydenhoito.

Monien kansojen kertomaperinteestä löytyy tarina keppikerjäläisestä, joka on oikeasti kuningas. Ihmiset kohtelevat kerjäläistä välinpitämättömästi tai vihamielisesti, mutta on yksi köyhä tyttö tai poika, joka kohtelee kerjäläistä kuin ystäväänsä. Kun kerjäläinen paljastuu kuninkaaksi, tuo yksi ystävällinen sielu saa suunnattoman palkinnon.

Tuo tarina kertoo tämän yksinkertaisen totuuden:  Yhteiskunnan sivistystaso voidaan mitata sillä, kuinka täynnä on kerjäläisen kuppi. Kun kerjäläisen kuppi on täynnä, yhteiskunnassa on niin paljon hyvää tahtoa, että kaikilla on siellä hyvä olla, ja kerjäläinenkin voi joskus olla kuningas.

Jos kehitysvammaiset ovat tämän päivän keppikerjäläisiä, siinä tapauksessa Rinnekodin alasajo on kuin joku barbaari olisi tyhjentänyt koko kolehtihaavin. Surku tätä yhteiskuntaa, joka antoi sen tapahtua. Surku tätä yhteiskuntaa, joka ei tunnista kuninkaita valepuvussa. Joskus mietin vain sitä, että jospa en silloin pari vuotta sitten olisi ollut niin yksin. Jospa toimittajien parvet muistilehtiöineen ja salamavaloineen olisivat pörränneet Rinnekodissa ja kyselleet, mitä hittoa täällä tapahtuu. Aiotteko te todella lopettaa kehitysvammaisten terveyspalvelut? Mikä on aikataulu? Onko kuntia informoitu? Mitä tämä merkitsee kehitysvammaisille ja heidän omaisilleen.

Kaikki tapahtui piilossa suuren yleisön silmiltä.
 
Juttu kirjoitettiin alun perin Yleisradion verkkosivujen kolumniksi. Yle ei voinut julkaista juttua, koska siitä puuttui molemminpuolinen kuuluminen.

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään

Lue juttu loppuun

Valitse itse ohitatko maksumuurin vai tuetko toimittajan työtä

Hyväksyn tietosuojaselosteen ja käyttöehdot

Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Saat oivaltavat tiedekolumnit sähköpostiisi ennen muita
Päätät tilausmaksusi itse, alk. vain 3,90 € / kk
Mahdollistat tiedekolumnien jatkumisen
Tuet Jani Kaaron journalistista työtä

Pääset heti lukemaan jutun loppuun
Et saa tiedekolumneja sähköpostiisi ennen muita
Et tue Jani Kaaron journalistista työtä
Et mahdollista tiedekolumnien jatkumista
Ohitat maksumuurin ja kirjaudut sisään ilmaiskäyttäjänä

Lukijoiden tuella

"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.

Kiitos sinulle!"

Jani Kaaro