Palkittu tiedetoimittaja Jani Kaaro kirjoittaa siitä, mitä tiede kertoo ihmisyydestä. Tarjoamme tämän jutun avoimena näytteenä. Vastaavia oivalluksia saat tilaamalla Rapportin Tähtijutut 9,90 €/kk tai 99 €/vuosi — saat pääsyn koko arkistoon ja viikoittain uutta luettavaa.
Kuvittele Saara. Saara ei ole koskaan tuntenut isäänsä. Äiti kasvatti hänet yksin tekemällä kahta työtä ja alakouluikäisenä Saara joutui usein menemään yksin nukkumaan. Kun Saara oli 16-vuotias, hän karkasi kotoa ja muutti asumaan poikaystävänsä luokse. Äiti rukoili häntä palaamaan, mutta poikaystävällä oli hänestä ote, joka oli vahvempi kuin rakkaus.
Mies, jota Saara kutsui poikaystäväkseen, oli hänen heroiinidiilerinsä. Hän oli yli kymmenen vuotta Saaraa vanhempi, väkivaltainen ja arvaamaton. He riitelivät paljon ja Saara pakeni joskus kadulle, missä hän pärjäsi muutaman päivän varastelemalla ja nukkumalla rappukäytävissä. Hän kuitenkin palasi aina miehen luokse, koska mieheltä sai ainetta.
Sitten Saara joutui vankilaan. Mies soitti Saaralle ja kertoi, että hänellä on uusi nainen. Samana iltana Saara yritti itsemurhaa. Se oli ensimmäinen kerta, myöhemmin tulisi toisia. Vankilassa hän koetti pyristellä eroon heroiinista ja oli välillä toiveikas, mutta vapauteen päästyään hän palasi aineisiin lähes saman tien. Sen jälkeen kun hän aloitti heroiinin, hän ei ole voinut olla ilman muutamaa päivää kauemmin. Ainoa ihminen, joka on koskaan välittänyt Saarasta, on hänen äitinsä, joka sairastaa syöpää. Saara inhoaa itseään ja elämäänsä.
Kuvitellaan edelleen, että näet Saaran. Kun tänään kävelet kaupungin varjoisemmissa osissa, hän värjöttelee ovisyvennyksessä. Hänen kasvonsa ovat kuluneet. Hän näyttää ikäistään kaksikymmentä vuotta vanhemmalta. Hän on nisti ja näyttää siltä.
