Ennen rotuhygieenikot halusivat kontrolloida kansan lisääntymistä – nyt sitä ei sanota ääneen
Kuka on osa yhteiskuntaa? Kenet hyväksymme, kenestä haluamme päästä eroon? 1800-luvun lopulla kysymyksestä syntyi rotuhygieeninen liike ja yhä edelleen kysymys on läsnä kulttuurissamme.
Sonja Karlsson
3.5.2017
2010-luvun Suomessa hyväksymme erilaisuutta kohtalaisesti, toiset enemmän kuin toiset. Täydelliseen vapauteen olla erilainen on silti vielä aimo harppaus matkaa jäljellä. Sen tietää omakohtaisesti jokainen, jonka ulkonäkö, seksuaalisuus tai sukupuoli-identiteetti poikkeaa lihaa syövästä, valkoisesta heteromiehestä.
Runsas vuosisata sitten hyväksynnän alue oli vielä kapeampi. 1800-luvun lopulla havahtuivat useat lääketieteen asiantuntijat ja terveyden auktoriteetit yhteiskunnan huolestuttavaan tilaan. Alkaneen kaupungistumisen seurauksena sairaudet, rikollisuus ja monet muut ongelmat alkoivat näkyä katukuvassa aiempaa selvemmin.
Ongelmien syyksi valikoitui monien mielissä degeneraatio. Sillä tarkoitettiin taantumusta, ihmiskunnan kehitystä kohti huonompaa. Teoria degeneraatiosta ei ollut missään vaiheessa selkeä kokonaisuus. Sillä voitiin selittää lähes mikä tahansa sosiaalinen, moraalinen, fyysinen tai psyykkinen ilmiö.
Degeneroituneet olivat syyllisiä rikollisuuteen ja huonoihin elämäntapoihin. He olivat alkoholisteja, prostituoituja ja kulkureita. He olivat psyykkisesti sairastuneita, vammaisia ja työkyvyttömiä. He olivat ihmisiä, jotka olivat hyödyttömiä teolliselle yhteiskunnalle. He eivät olleet tehokkaita ja kurinalaisia, he eivät olleet sopeutuneet teollisen yhteiskunnan kansalaisuuteen.
DEGENERAATIO LEVIÄÄ KAIKKIALLE
Degeneraation uskottiin olevan periytyvää. Vielä 1800-luvulla perinnöllisyystiede oli melko kehittymätön tieteenala. Vuosisadan puolivälissä itävaltalainen munkki Gregor Mendel oli julkaissut artikkelin, jossa hän kuvaili hernekasveilla tekemiään risteytyksiä. Mendel oli huomannut, että osa ominaisuuksista periytyi resessiivisesti, osa dominantisti. Munkin koetulokset unohtuivat lähes neljäksi vuosikymmeneksi, kunnes ne löydettiin uudelleen vuonna 1900.
Sonja Karlsson
3.5.2017
