Miksi tykkään hanhista?
✪TähtijuttuSe, että hanhet tulevat kaupunkiin, kertoo aikojen muuttumisesta.
Jani Kaaro
31.5.2022
Lukijoiden tuella
On aikoja, jolloin on tunnustettava rakkautensa. Olen tehnyt niin kerran aikaisemmin, kun kirjoitin Ylen sivuille kolumnin Kauniita sanoja rakkaista lehmistä. Nyt haluan kirjoittaa saman hanhista. Hanhista on tullut minulle tärkeitä. Rakastan niitä; niiden outoutta, niiden vaikeutta ja niiden jääräpäistä välinpitämättömyyttä meistä ihmisistä.
Ensin on kuitenkin sanottava, että ymmärrän kaikkia, jotka eivät pidä hanhista. Ymmärrän maanviljeljöitä, jotka haluavat ne pois pelloiltaan; ymmärrän ihmisiä, joita harmittaa kun nurmikko on niin täynnä ulostetta, ettei siihen voi käydä piknikille; ymmärrän niitäkin, jotka ovat järkyttyneitä kun poikasiaan suojeleva hanhiemo hyökkää kimppuun. Mutta se onkin juuri tämä vaikeus, mikä minua tässä kiehtoo.
Sillä mietipä hetki, millaisia eläimiä on kaupungissa. Siili lyllertää iltahämärissä pusikon piiloon. Rusakot loikkivat nukkumalähiöiden nurmikoilla. Jossakin kaupunkien valoissa vilahtaa citykettu. Samoissa valoissa pyörähtävät lepakot yöperhosjahdissa. Tällaisia ovat kaupunkien eläimet; ne ilahduttavat mieltä, elävöittävät maisemaa, virkistävät elämäämme. Nyt ne ovat tässä, kohta muualla, ne eivät aiheuta vahinkoa eivätkä pahaa mieltä.
Hanhet ovat toista maata. Ne tulevat sadoittain ja joskus tuhansittain. Ne valtaavat rannat ja puistot. Ne töräyttelevät honk honkkiaan väsymättä kuin paikalle olisi ilmestynyt kruisailevaa nuorisoa. Ne ovat laiskoja väistämään. Ne paskovat paikat täyteen. Ja ne voivat hyökkiä kimppuun, tuosta vain, pikkuiset höyhenpallerot.
Ne eivät näytä piittaavan sinusta pätkän vertaa. Mutta sepä juuri tekee hanhista mahtavia. Ne eivät ole osa harmitonta luontoa. Ne ovat osa harmittavaa luontoa. Ne vaativat meitä sopeutumaan, kasvattamaan sietokykyämme, muuttamaan toimintatapojamme.
Entä sitten me ihmiset? Joskus voi ihailla meitä itseämmekin. Jos haluaisimme ”hanhiongelmasta” eroon, se olisi helppoa. Sen kun ampuisimme hanhet sitä mukaa kun ne keväällä ilmestyvät pelloille ja puistoihin. Kun hanhet huomaisivat, että tuonne ei ole turvallista mennä, ne lakkaisivat tulemasta. Me emme kuitenkaan toimi näin. Itse asiassa, hanhet tulevat kaupunkeihin nimenomaisesti siksi, että siellä on turvallista. Turvallista siellä on, koska me koetamme sopeutua.
Katsotaanpa esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan.
1900-luvun alussa kanadanhanhi oli metsästetty Yhdysvalloissa ja Kanadassa miltei olemattomiin. Vielä 1950-luvulla kanadanhanhi oli niin harvinainen, että amerikkalainen lintuharrastaja sai olla onnellinen jos sen onnistui näkemään. Sitten lajia alettiin elvyttämään siirtoistutuksin, ja tämä onkin luonnonsuojelun menestystarina vailla vertaa. Tänä päivänä kanadanhanhia on monissa Pohjois-Amerikan kaupungeissa niin paljon, että monet kokevat ne pelkkinä kiusankappaleina.
Mutta katsotaanpa millaisia keinoja kanadanhanhien kontrolloimiseksi on siellä keksitty.
• Voit ostaa nestemäistä hanhikarkotetta, jota levitetään sadettajan mukana puisto- tai golfnurmikolle. Karkote saa ruohon maistumaan pahalta eivätkä hanhet halua syödä sitä.
• Voit ostaa pellolle laserin, jonka voimakkaat säteet karkottavat hanhet pois. Vaihtoehtoisesti voit asentaa pellolle strobovalokojeen.
• Ääniin perustuvia karkotteita löytyy joka lähtöön: ilmahälytyksestä pamahduksiin ja lehtipuhaltimeen.
• Voit pelotella hanhia ilmapalloilla ja elävän tuntuisilla variksenpelättimillä.
• Voit levittää pellolle tai nurmikolle hanhien ehkäisypillereitä ettei syntyisi lisää hanhia.
• Chicagossa hanhia on koetettu torjua istuttamalla niiden elinalueille kyhmyjoutsenia, jotka ovat pesimäaikana aggressiivisia hanhia kohtaan.
• Monissa kaupungeissa hanhia estetään lisääntymästä tuhoamalla niiden munat, mutta hanhiystävällisesti. Munat voidaan poistaa ja laittaa tilalle samannäköisiä puumunia. Sikiöt voidaan myös tappaa ravistelemalla munia tai upottamalla ne maissiöljyyn, minkä jälkeen ne laitetaan takaisin.
• Hanhien elinympäristöä voidaan manipuloida esimerkiksi estämällä niiden pääsy veteen tai istuttamalla puistoihin pieniä pensaita. Hanhet tuntevat olonsa turvalliseksi vain avoimessa maastossa.
Näiden lisäksi kanadanhanhia myös tapetaan, Yhdysvalloissa noin 20 000 hanhea per vuosi, mutta se ei auta ”hanhiongelmaan”. Hanhet ovat hyviä lisääntymään ja menetys on nopeasti paikattu.
Mutta pitäisikö hanhien vain antaa olla? Ovatko tällaiset kontrollointikeinot turhuutta vai peräti julmuutta? Joidenkin mielestä ovat. Mutta jos hanhikanta kasvaa todella suureksi, niille tulee vaikeuksia löytää riittävästi ravintoa. Jos ne ovat aliravittuja, ne sairastuvat ja poikasten kuolleisuus kasvaa. Jos hanhikantaa siis edes jonkin verran kontrolloidaan, vältetään toisenlaista kärsimystä.
Vuosia sitten haastattelin Turun yliopiston tutkijaa, biologi Timo Vuorisaloa, joka tutki miksi ja miten eläimet tulevat kaupunkiin. En koskaan unohda mikä oli hänen tutkimuksensa ydinsanoma: ”Eläimet tulevat kaupunkiin, jos niiden annetaan tulla.” 1950-luvulla kaupunkiin eksyneet eläimet tapettiin samantien. Jos esimerkiksii kanahaukka eksyi johonkin kaupunkipuistikkoon, paikalla oli pian joukko pojankoltiaisia ritsoineen ja kanahaukka pian kuollut.
Se, että hanhet ovat tulleet kaupunkiin, ja että koetamme sopeutua niiden läsnäoloon, kertoo siis ennen kaikkea aikojen muuttumisesta. Ja koska ajat ovat muuttuneet, uskon, että eläimiä on tulossa kaupunkeihin lisää. Se taas tietää uudenlaisia konflikteja ihmisten ja eläinten välillä.
Villisiat ovat viime vuosina vallanneet monia Etelä-Euroopan kaupunkeja, ja paikoin hyökkäilleet ihmisten kimppuun. Viime vuonna esimerkiksi raportoitiin, että laulajatähti Shakira oli joutunut villisikojen ahdistelemaksi kävellessään puistossa Barcelonassa. Mutta mitä voivat villisiat tehdä kun kaupungit tunkeutuvat yhä syvemmälle niiden elinalueille ja niiden luontainen elinalue kutistuu?
Tukholmassa puolestaan on ihasteltu, ja hieman vihasteltukin, majavia, joita voi nähdä kaupungin keskustassa. Pääsääntöisesti majavien näkemistä pidetään ilahduttavana, mutta ne jyrsivät puistopuita ja ovat muutaman kerran nekin hyökänneet ihmisten kimppuun.
Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Seuraavassa vain henkilökohtainen mielipiteeni. Olen lapsesta asti halunnut elää eläinten keskellä. Olisin halunnut syntyä maatilalle, jossa on lehmiä, hevosia, lampaita, vuohia, kanoja ja ehkäpä ankkoja. Jos tällaista ei voi saada, mikä on seuraavaksi paras asia. Se on kävellä halki kaupungin puiston, missä hanhet kaakattavat ja paimentavat pörröisiä pienokaisiaan. Pidän niin tervetulleena tätä asennemuutosta, joka sallii eläinten tulla kaupunkiin.
Samalla tavalla kuin kaikki maaseudun asukkaat tietävät, että elämä kotieläinten kanssa ei ole helppoa, se ei aina ole helppoa kaupunkieläintenkään kanssa. Tärkeintä on kuitenkin, että me yritämme – yritämme elää keskenämme ja sopeutua toisiimme. Tiedän, tiedän, ilmasto lämpenee, biodiversiteetti katoaa ja ahdistus nousee – en silti voi olla ilahtumatta hanhista.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Tilaa Jani Kaaron tiedekolumnit ja muut Rapportin tähtijutut
Tilaajana saat kaikki Tähtijutut ja lukuoikeuden juttuarkistoomme.
Tilaajana myös tuet tekijöitä — Rapportin tilausmaksuista enemmistö menee aina suoraan tekijöille.
Voit peruuttaa tilauksesi milloin tahansa
"Pidätkö lukemastasi? Tiedekolumnini Rapportissa ovat mahdollisia vain teidän maksavien lukijoiden ansiosta, koska kirjoitan elääkseni.
Kiitos sinulle!"
Jani Kaaro
