Tove-elokuva hurmaa energiallaan ja on avoimesti queer
Vihdoinkin yksi Suomen tunnetuimmista taiteilijoista, Tove Jansson, on saanut oman elokuvansa.
Elisa Helenius
9/25/2020
Oli jo aikakin, että Tove Jansson (1914–2001) saa oman elokuvansa. Draama ei ole kuvitettu Wikipedia-artikkeli taiteilijan koko elämästä, vaan keskittyy ennen kaikkea toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin, jolloin kolmekymppinen Tove löytää todellisen seksuaalisuutensa ja alkaa pikkuhiljaa saada nimeä taiteilijana.
Tove on lumoava elokuva eikä yhtään pönöttävä suurnaiskuvaus. Jansson muistetaan juuri leikkisästä luonteestaan ja boheemeista juhlistaan, joten on hienoa, että tämä keveys välittyy myös elokuvan tunnelmasta. Elokuvassa tuodaan esiin myös Toven monipuolisuus taiteilijana: pilapiirtäjänä, taidemaalarina, sarjakuvien tekijänä ja kirjailijana.
Suomenruotsalainen Jansson puhui mieluiten vain ruotsia, joten elokuvakin on ruotsinkielinen. Suuri kiitos aitoudesta kuuluu ohjaaja Zaida Bergrothille (Marian paratiisi, Miami, Skavabölen pojat) ja käsikirjoittaja Eeva Putrolle, joka lisäksi esittää elokuvassa Toven iloluontoista ystävää, radiotoimittaja Maya Vannia. Alma Pöysti, 39, loistaa ensimmäisessä pääroolissaan pitkässä elokuvassa, ja myös muut näyttelijät tekevät hyvää työtä.
On voimaannuttavaa ja piristävää nähdä kerrankin suomalainen elokuva, jossa historiallisen queer-naisen seksuaalisuutta ja rakkauselämää ei ole häivytetty taka-alalle. Rakkaussuhteet miehiin ja naisiin olivat keskeinen asia Janssonin elämässä ja heijastuivat myös hänen taiteeseensa. Tovessa keskeistä on Janssonin (Pöysti) seksuaalisen identiteetin löytäminen ja ensimmäinen naissuhde, jonka hän koki naimisissa olevan teatterijohtaja Vivica Bandlerin (Krista Kosonen) kanssa.
Tämä rakkaus on syvempää kuin Toven aiemmin kokemat, mutta hän ei saa voimakkaille tunteilleen yhtä paljon vastakaikua kevytkenkäisestä ja lopulta enemmän kaapissa olevasta Bandlerista. Homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos vuoteen 1971 asti, ja senkin jälkeen vielä sairausluokituksessa vuoteen 1981 asti. Elokuvassa tuodaankin esiin queer-naisten valtaväestön osalta kohtaama halveksunta ja ymmärtämättömyys.
Draamassa käydään läpi lisäksi Toven pitkä suhde vapaamieliseen kansanedustaja ja toimittaja Atos Wirtaseen (ruotsalainen näyttelijä Shanti Roney), joka oli myös naimisissa heidän suhteensa alkaessa. Elokuvan loppupuolella Tove tapaa tulevan pitkäaikaisen elämänkumppaninsa, taidegraafikko Tuulikki Pietilän (Joanna Haartti). Elokuvaan on tuotu myös vähemmän tuttuja puolia Tovesta, kuten hänen haaveensa taiteilijayhteisöstä ulkomailla ja seikkailut Pariisissa (Pariisi-kohtaukset jouduttiin kuvaamaan Turussa).
Toinen keskeinen teema elokuvassa on Tove Janssonin taiteilijuuden kehitys. On hyvä, ettei elokuva keskity vain Janssonin rakkaussuhteisiin, vaan näyttää hänet myös kunnianhimoisena taiteilijana, joka kohtasi aluksi paljon esteitä urallaan. Kuvanveistäjäisä Viktor 'Faffan' Jansson (Robert Enckell) ei ymmärrä tyttärensä kiinnostusta nykytaiteeseen eikä tämän epäsovinnaista elämäntyyliä. Tove ei kuitenkaan taivu isän toiveisiin, vaan seuraa sitkeästi omaa tietään, ja isäkin on salaa ylpeä tyttärensä menestyksestä.
Elokuvassa on hyvin tuotu esiin se, kuinka muumien hahmot ja seikkailut saivat vaikutteita Janssonin omasta elämästä ja hänelle tärkeistä ihmisistä. Jansson halusi tulla vakavasti otettavaksi taidemaalariksi, mutta yllättäen muumit toivatkin hänelle kansainvälistä kuuluisuutta ja taloudellista riippumattomuutta.
Elisa Helenius
9/25/2020
Kommentit (0)
Kommenttia ei voi muokata jälkikäteen.
Puheenaiheet
Tilaa maksuton Puheenaiheet-uutiskirjeemme
Haluan tarkkoja näkökulmia, ajattelemaan houkuttelevia juttuja ja tuoreimmat kuulumiset Rapportilta.