Lihansyöjä, tervetuloa liittolaiseksi
Eläinrakas lihansyöjä on se tyyppi, joka tulee veganisoimaan maailman.
Suvi Auvinen
24.6.2018
Jotkut vegaanit rakastavat sanoa tyhmiä ja paikkansapitämättömiä fraaseja lihansyöjistä. Yksi suosikki-inhokeistani on väittämä, ettei ihminen voi rakastaa eläimiä ja samalla syödä näitä. Voipas, tietysti voi.
Ihminen on monimutkainen eläin, joka ei aina (itseasiassa aika usein) toimi loogisesti ja kylmän rationaalisuuden puitteissa. Ihminen voi kokea hellyyden tunteita nähdessään videolta söpöjä tipuja tallustamassa nurmikolla, mutta syödä samana päivänä broileria tekemättä yhteyttä tipun ja lautasensa välille. Ilmiötä kutsutaan nimellä kognitiivinen dissonanssi, ja se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tietojemme ja asenteidemme välillä on ristiriita. Kun sekä markkinavoimat, yhteiskunnan yleinen narratiivi että perinne vielä tukevat tätä perspektiiviharkaa, voit hyvin rakastaa eläimiä, ja silti syödä näitä. Älä kuuntele ketään, joka väittää tietävänsä mitään tunteistasi sinua itseäsi paremmin. Toisten tunnekokemusten vähättely ja sen väittäminen, että tietää itse paremmin mitä toinen ajattelee ja kokee on suhteellisen mulkkua toimintaa, ja toivon että viimeisetkin vegaanit lakkaavat väittämästä tuntevansa lihansyöjien tunne-elämän.
Hyväksymällä sen, että yksilö voi rakastaa ja syödä eläimiä samanaikaisesti, päästään paljon oleellisempaan aiheeseen, eli siihen kuinka eläimet tarvitsevat lihansyöjät liittolaisikseen. Kauppojen räjähtänyt vegetarjonta ei johdu siitä, että ihmiset olisivat yhtäkkiä ryhtyneet joukolla vegaaneiksi. Vaikka ruokavalioiden yleisyyden mittaaminen onkin erittäin vaikea tehtävä, voidaan valistuneiden arvioiden mukaan sanoa vegaaneja olevan yhdestä kahteen prosenttia suomalaisista. Se määrä ei ole yhtään mitään markkinoiden kannalta, ei sellainen joukko johon kannattaisi juuri satsata tuotekehitys-, valmistus- ja markkinointieuroja.
Alkuvuodesta Taloustutkimuksen Ylelle suorittamassa kyselyssä väitteeseen “Minun pitää vähentää lihansyöntiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi” vastasi yli 1000 vastaajan poolista olevansa samaa mieltä väittämän kanssa 62 % vastaajista. Muutaman prosentin vegaaniväestön sijaan tämä on se joukko, jolle vegetuotteita kannattaa valmistaa. Kuten mikä tahansa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liike, myös eläinoikeuskamppailu tarvitsee liittolaisia. Siis niitä ihmisiä, jotka eivät ehkä elä kaikkien standardien ja oletusten mukaisesti, mutta jotka symppaavat liikettä riittävästi miettiäkseen omia tekojaan suhteessa siihen ainakin toisinaan.
Eläinoikeuksien kannalta on myös yhdentekevää, miksi ihmiset syövät vähemmän eläimiä. Ilmastosyistä llihansyöntiä välttävä ihminen toimii yhtä lailla edistäen eläinoikeuksia kuin eläinoikeusvegaani, sillä tämän tekojen seurauksena harvempi eläin kärsii ja kuolee turhaan. Eläinoikeusliike on historiallisesti uniikki sen suhteen, että se on ainoa liike, jossa sorretut itse eivät pysty ajamaan asiaansa. Kaikki eläinoikeuksia yhteiskunnassa ajavat tahot ovat parhaimmillaankin liittolaisia, sillä muunlajisina eläiminä me ihmiset emme voi todella tietää millaista on olla kana, lehmä tai sika ja ajaa asiaa oman etumme nimissä. Se ei saa silti vaikuttaa siihen, ettemme pitäisi asiaa omanamme, tärkeänä ja polttavana.
Koska kuka tahansa eläinoikeuksia ajava ihminen on vain kamppailun liittolainen, meidän tulee pitää kynnys liittolaisuuteen mahdollisimman matalana. Jos yhä useampi lihansyöjä alkaa nähdä vegevaihtoehtojen tarjoamisen tärkeänä ja kokee aiheen omakseen vaikkei olisi itse kasvissyöjä tai vegaani, sitä helpompaa, houkuttelevampaa ja halvempaa vegestä tulee. Ja sitä helpompi liittolaisten on tarttua olemassaoleviin vaihtoehtoihin eläinten syömisen sijaan.
Suvi Auvinen
24.6.2018
