Päiväkirjan ensimmäinen sivu
Sisko Savonlahti
5/22/2017
Kun minut kutsuttiin keväällä mukaan tekemään Rapportia, olin innoissani. Totesin ystävilleni, että olen kai viimeinkin päässyt urallani siihen pisteeseen, että joku pyytää minua tekemään jotain sen sijaan, että olisin jatkuvasti pommittamassa erinäisten lehtien toimituspäälliköitä sähköposteilla, joiden sisältö on suunnilleen seuraavanlainen:
Hei!
Kiinnostaisikohan teitä artikkeli siitä, kuinka pari-kolmekymppinen nainen pitää pienen tauon alkoholin juomisesta? Tämä juttu olisi varmasti juuri teidän lukijoidenne mielestä erittäin kiinnostava ja samastuttava. Näkisin, että juttu toimisi parhaiten minä-muodossa. Mitä sanotte? Vastaustanne odottaen,
Sisko Savonlahti
vapaa toimittaja
En saanut juttua myytyä. Sinä maanantaina onnistuin kyllä muutenkin melko harvoissa asioissa – mutta ei mietitä sitä! Palataan Rapportiin!
Ystävienikin mielestä oli hienoa, että minut oli pyydetty kirjoittamaan Rapportiin. Luettelin heille, keitä kaikki muita oli mukana ja he sanoivat, että oho, wau, hyvä Sisko, olet päässyt isojen tekijöiden joukkoon. Selostin ystävilleni Rapportin ansaintalogiikkaa, mistä he eivät ymmärtäneet mitään. It's not you, Rapport, it's me: En kerta kaikkiaan osaa selittää tuollaisia asioita, koska en tajua niistä mitään. Pelkkä sana "ansaintalogiikka" satuttaa aivojani... Siispä ajattelin, että olen aivan liian boheemi tällaiseen paskaan ja sanoin ystävilleni, että hittoako te siinä kyselette, menkää itse Rapportin nettisivuille tai googlatkaa "Rapport ansaintalogiikka mikä mahtaa olla" – ei kai se nyt minun hommani ole kaiken maailman asioita selvittää!
"Olen aina halunnut kirjoittaa pitkiä ja laadukkaita artikkeleita", lisäsin. Toisin sanoen valehtelin ystävilleni kuin mikäkin sika. En jaksaisi tälläkään hetkellä kirjoittaa yhtään pitkää saati laadukasta artikkelia, mutta tarkastin äsken, monesko päivä tänään on (liian mones) ja huomasin, että jaahas, ensimmäisen Rapport-tekstini deadline onkin tänään eikä huomenna, joten ei kai tässä auta muu kuin teeskennellä, ettei ole lainkaan paniikissa ja esitellä itsensä.
Olen Sisko Savonlahti, 34-vuotias vapaa toimittaja, journalismin opiskelija ja podcastin tekijä. Asun Helsingissä. Pidän kahvista, joogaamisesta, lukemisesta, elokuvista ja Twitteristä. Kuulostaa tyhmältä, jos kertoo pitävänsä musiikista, mutta se on totta. Sekin kuulostaa tyhmältä, jos kertoo pitävänsä ystävistään, mutta mielestäni olisi outoa ja ehkä vähän epäkohteliastakin, jos en mainitsisi erikseen, että pidän ystävistäni. Käyn kerran viikossa kognitiivisessa psykoterapiassa. Otan paljon kuvakaappauksia, ehkä jopa liikaa, mutta mistä sen tietää? Vaikea verrata koska kukapa haluaisi näyttää kenellekään kuvakaappauksia, joita on ottanut. Kaksi viikkoa sitten leikkasin itselleni otsatukan. Viikko sitten kyllästyin siihen. Tunteeni ovat suuria. Puhun paljon FaceTime-puheluita Madridissa asuvan ystäväni kanssa ja vaahtoan WhatsAppissa satunnaisista asioista ystävälleni, joka asuu kivenheiton päästä minusta ja joka ei ole koskaan kirjoittanut minulle: "Ole kiltti äläkä enää lähetä minulle tällaisia viestejä."
Minulla on pieni karkeakarvainen mäyräkoira, jonka nimi on Carlos. Kerran kun kävelin Bulevardilla Carloksen kanssa, joku mies kysyi sen nimeä. Kuultuaan nimen, hän kysyi, onko Carlos saanut nimensä Carlos-nimisen oopperalaulajan mukaan.
"Ei", vastasin, enkä jaksanut alkaa selittää hänelle, että Carloksen nimi on tarkalleen ottaen Carlos Leon ja että se on saanut nimensä Madonnan ensimmäisen lapsen, Lourdesin, isän mukaan, koska rakastan Madonnaa ja koska Carlos on uros, en viitsinyt alkaa kutsua sitä Madonnaksi tai Lourdesiksi. Juuri nyt Carlos makaa sängyssäni ja tuijottaa minua, koska olen hirviö joka ei ole antanut sille ruokaa vaikka pian on Carloksen "illallisen" aika. Joka kerta kun annan Carlokselle iltaruuan, sanon: "Tässä on Carloksen illallinen, hyvää ruokahalua." Ja joka kerta kun annan Carlokselle aamuruuan, sanon: "Tässä on Carloksen aamiainen, hyvää ruokahalua."
Sellaista elämää me elämme, ja siitä elämästä alan kirjoittaa Rapportiin päiväkirjaa. Tai siis, aloin jo. Sikäli mikäli voi sanoa "jo", kun deadline on tänä samaisena päivänä, mutta tässä tämä teksti joka tapauksessa on. Se on ihan oikeasti valmis.
Plussaa: Selvisin deadlinesta!
Miinusta: Tekisi mieli deletoida joka ikinen rivi.
Sisko Savonlahti
5/22/2017