Sini Silvan | Suuria tunteita loman kynnyksellä

Suuria tunteita loman kynnyksellä

Olen aloittamassa lomaa. Se on hetki, jolloin pyrin saamaan maailman valmiiksi. Vielä se ei ole, joten yö on pitkä ja alussa. Tämä tarkoittaa, että kohta olen loman tarpeessa, vaikken ennen sitä olisikaan ollut. Päässä surisee. Ja jossakin kohtaa tapahtuu jotain, se ihan pikkuinen ylilyönti, joka päättää kiireen. Klassisena esimerkkinä se, että kun aloin siivota ja ovi paiskautui kiinni selkäni takana. Lukkoon.

Sini Silvan

6/30/2017

Näin huomasin olevani koleassa suomalaiskesässä kopistelemassa mattoa t-paita päällä ja vain alushousut jalassani. Ainoa käyttökelpoinen toimintasuunnitelma oli mennä koputtamaan naapurin ovea. Onneksi valitsen naapurini vaatteiden koon mukaan. Elämä jatkui tuota pikaa lainahousuissa. Soitin lapseni apuun, avaamaan äidille ovea. Ja maailma pelastui.
Silti olen keskimäärin ylpeä itsestäni. Olenhan yrittäjä. Silti pidän lomaa. Koska  voin. Se tarkoittaa vain, että loman jälkeen olen aika köyhä. Keskimäärin ihminen kuitenkin aina kuluttaa kaikki rahat, mitä sattuu haalimaan kasaan vuoden mittaan ja tulee niillä toimeen. Joten loma tarkoittaa, että ajan vanhalla autonromulla, niin kuin ennenkin, en remontoi tänä(kään) syksynä asuntoani. En osta uutta sohvaa. No itse asiassa en keksi mitään, mihin muut ihmiset ehkä käyttävät sen verran rahaa, mitä minä tienaisin lomaviikkoina. Se ei itse asiassa edes ole rahana kovin paljon. Mutta samalla se on arvokkainta, mitä ihmisellä on: aikaa.
Lomalle lähtöön pitäisi myös saada joulun tapaan Marttojen ohjeita: ”Ellet aio viettää lomaasi kaapissa, älä siivoa sitä.”  Nyt voin ilokseni kertoa, että siivosin kaapit ennen lapseni rippijuhlia. Joita ei niitäkään vietetty kaapissa, mutta kaapista päälleni vyöryvät vaatteet aiheuttivat ahdistusta, joten aloitin siivoamisen siitä.
Silti uskon, että melko monen suomalaisen, työteliään ja luterilaisen kasvatuksen saaneen, haave on saada lomalla kaappi järjestykseen. Tai autotalli. Ellei kyseessä ole vaikka appivanhempien mökiksi kutsuttava työleiri, jossa urakat odottavat.
Eli minä vastaan lomastressi, tilanne on jo 2-0. Mikä minua yhä riivaa?
Loma herättää suuria tunteita pienessä ihmisessä. Omalla kohdallani tunnemyrskyt vellovat, kuin pikkuinen jolla avomeripurjehduksella.
Voinko lähteä viikoksi ja vieläpä yksin etelään, vaikka olen palellut jo muutaman kuukauden havisten kuin haavanlehti? Vietänkö riittävästi aikaa lapseni kanssa? Olenko hyvä äiti ja olenko liian itsekäs? Sillä aion myös pyöräillä halki Suomen. Ja uudet pyöräilykengätkin olivat kalliit, pyörän huollosta ja kenkien sadesuojista puhumattakaan. Olen siis k a u h e a n itsekäs ihminen. Suurin synti oikeastaan, minkä tiedän.
Ihmiset elävät – kesälläkin – erilaisissa maailmoissa. Ja niissä moni asia on itsestään selvää:  kaikki suomalaiset menevät aina kesämökeille. Pois lukien ne, joilla ei ole mökkejä. Toiset menevät yhtä itsestään selvästi festareille, terasseille, ulkomaille, veneilemään ja purjehtimaan, vaeltamaan ja mattopesulle. Lomalla grillataan yhdessä. Uidaan kaiket päivät.  Ja lapset kirmaavat huvipuistosta toiseen. Mieluiten ulkomailla hekin. En ole varsinaisesti kenellekään kateellinen. Joskus vain ihmettelen sitä, miksi muut eivät näytä tuntevan samanlaista syyllisyyttä ihanmistävaan kuin minä tunnen vaikka pyöräilytakin ostosta. No niin, nyt paljastui, että sellaisenkin vielä ostin!
Tarvitsin siis siivousapua. Kaapin siivoaminen vei kaappiahdistuksen. Nyt oli päästävä siivoamaan pääni sisälle. Oma ratkaisuni oli soittaa ystävättärelleni. Tarvitsin psykologia.
Sain kuulla, että mikäli syyllisyyden tuntemisesta saisi palkintoja, olisin palkintopallilla.
Ystäväni kommentoi suunnitelmiani armotta. Pyöräretkeä halki Suomen,  lentolippuja Kroatiaan ja  sänkyä hostellista. Sen makuusalissa lopputulos ei voi  olla pohjoismaisen kaurismäkeläinen tyhjän hotellihuoneen kolkko yksinäisyys, mutta ehkä seitsemän huonosti nukuttua yötä.