Toksinen feminismi

Ajallemme merkittävä keskustelutapa on nostaa esille väärin kohdellun ihmisen oma kokemus ilmiön keskiöön ja tehdä yksityisestä kokemuksesta yhteinen.

Pasi Sillanpää

9/15/2018

Heti alkuun sanon, en halua pilailla feminismillä, en halua pilailla hyväksikäytetyillä tai rasismin kohteilla. Haluan nostaa esille sen, että tapamme yleistää ja antaa ilmiölle kasvot vain sen toiselta puolelta, voi vääristää keskustelua merkittävällä tavalla. Kerron nyt omista kokemuksistani, eikä tarkoituksenani ole sekuntiakaan pilailla niiden kokemuksilla, jotka ovat kokeneet elämässään todellista vääryyttä. 
Meillä on viime aikoina puhuttu paljon siitä, millaiseksi mieheksi omat poikamme pitää kasvattaa. Keskustelun kärjessä ovat usein naiset. He ovat huolissaan siitä, kuinka me miehet annamme aivan vääränlaisia esimerkkejä miehenä olemisesta. Siitä kuinka naisia heikommat kyvyt kokea empatiaa ja tunteita, ovat haitallinen esimerkki. Haitallisia esimerkkejä ovat myös monet tapamme. Menemme saunailtaan, juomme parit kaljat, puhumme suhteistamme sarkastisesti, ilman liian syviä tunteita.
On hienoa, että miesten tunteista ollaan huolissaan. On hienoa, että miehistä välitetään. Mutta ajoittain tulee tunteita, että miehistä yritetään välittää tavoilla, joissa ei edes ymmärretä mitä miehet ovat. Se annettakoon anteeksi, eiväthän miehetkään tiedä, millaisia kaikki miehet ovat, puhumattakaan siitä, millaisia naiset ovat.
Haluan kuitenkin murtaa muutamia sitkeitä stereotypioita, jotka esiintyvät nyt päätään nostaneessa keskusteluissa toksisen maskuliinisuuden ympärillä. 
Tuntemistani miehistä suurempi osa suhtautuu esimerkiksi parisuhteeseen romanttisemmin kuin keskimääräinen nainen. Tunnetteko hyvin pärjänneitä naisia, jotka ovat ottaneet puolisokseen vähävaraisen miehen? Naiset saavat tällä hetkellä lapsia vähemmän kuin ennen ja yksi osatekijä siinä on se, että nainen on tarkempi siitä, kenen kanssa hän haluaa lapsia kuin mies. Sitä sanotaan ihan järkeväksi, mutta se on myös naisten usein arvosteleman patriarkaalisen (miesten johtaman) yhteiskunnan jatkumoa. Se on sitä historiallista jatkumoa, jossa miehen rooli on aina ollut turvan tuominen perheelle.
Jos siis odotetaan miesten muuttuvan tunteiltaan lähellekään naista, pitää saada myös naisten patriarkaalisia käsityksiä muutetuksi.
Toisekseen, oma isäni oli jatkuvasti huolissaan siitä, että minä, minun siskoni ja veljeni saamme paremman elämän kuin hänellä. Hän oli tavallinen duunari, joka luontaisten johtajaominaisuuksien ansiosta oli myös mukana erilaisissa luottamustoimissa. Hänen sukupolvensa ja  yhteiskuntaluokkansa isät arvostivat koulutusta ja opettivat väkivallattomaan elämään. Osoittamaan tunteensa sanoin. Isälläni oli voimankäyttöön kaksi mieleen jäänyttä neuvoa: "Muista, jos heität toista kivellä, ohi et saa heittää." ja "Vaikka olisit kaupungin vahvin, jonakin päivänä kulman takaa tulee joku vieläkin vahvempi."  
Se oli äijäkieltä, jonka opimme lapsena. Se on myös salakieltä, jolla isä ja poika luovat yhteyden toisiinsa. 
Toksisen maskuliinisuuden ympärillä käytävässä keskustelussa on paha vinouma. Se sisältää ajatuksen, että naiset näkevät miesten sisälle paremmin kuin miehet. Jos näin on, niin heitän samalla mitalla takaisin. Huomaako kukaan nainen, onko olemassa naisten toksisia ajattelumalleja, joiden tuoma paine tekee miesten identiteetin kasvattamisesta vaikeampaa?
Kannatan tasa-arvoa, mutta kannatan mös näkemystä siitä, että kasvatuksesta pitää ajatella paljon syvemmin, kuin pelkkä feministinen näkökulma siihen tarjoaa.