Kun aloitin työurani Helsingin Uimastadionin miesten narikassa ja saunasiivoojana, minulla oli kaksi vaihtoehtoa: ryhtyä tupakoimaan tai juomaan kahvia.
Ensinnäkin ne olivat ainoat keinot päästä tauolle. ”Menen vähän tuonne seisoskelemaan”, ei ollut pätevä syy.
Toiseksi juomalla kahvia tai tupakoimalla tutustui muihin työntekijöihin. Jos ei tunne työtovereitaan, työpaikalla ei ole hyvä olla.
Istumme kalsareissa ja kauluspaidassa sohvalla sylimikro sylissä.
Valitsin kahvin. Päätös on siivittänyt uraani luovana työntekijänä uskomattoman monella tavalla. Vieläkin kaadan kahviini kauramaitoa lähes yhtä paljon kuin mustaa lientä, koska en pidä kahvin mausta.
Ikävä juoma on kuitenkin nerokas tapa lisätä viihtyisyyttä, herätellä luovuutta, syventää ihmissuhteita, laajentaa ajattelua ja vahvistaa yhteisöllisyyttä.
Monilla työpaikoilla päivittäiset kahvitunnit (kyllä, tunnit) lisäisivät tehokkuutta. Vaan mitä teemme nyt, kun tehokkuutta huudetaan joka tuutista?
Istumme kalsareissa ja kauluspaidassa sohvalla sylimikro sylissä ja juomme Muumi-mukista kahvia, siinä samalla, kun hoidamme viikkoraportit, sähköpostit ja kehityskeskustelun ihmisen kanssa, jota emme ole koskaan nähneet livenä, kuten sanotaan.
