Elokuva kertoo vanhasta merikapteenista Howardista (James Cosmo), joka rakastuu kodinhoitajaksi tulleeseen Annieen (Bríd Brennan). Isän rakkautta janoavan tyttären, Gracen (Catherine Walker) on mahdoton sopeutua tilanteeseen, kun omakin elämä on hajoamassa käsiin.



Kuvien ja hienovaraisten vihjausten varassa etenevä elokuva jättää upeasti tilaa katsojan omille ajatuksille ja pohdinnoille. 



Kuin kaunis runo, joka ei pureskele kaikkea valmiiksi.



Asiat jäävät elämässä usein kesken



Merikapteeni-elokuvan yksi lähtölaukaus ohjaaja Härölle oli menestynyt Miekkailija-elokuva, jonka jälkeen hän halusi jatkaa yhteistyötä sen käsikirjoittajaparin Jimmy ja Kirsin kanssa.



“Klaus soitti meille ja kysyi kiinnostiko meitä tehdä juttua viimeisestä rakastumisesta ja jostakusta, jolle se ei sovi, Viitanen kuvailee hankkeen käynnistymistä yli kuusi vuotta sitten”, Vikman kertoo. 



Käsikirjoittajakaksikko innostui heti aiheesta ja alkoi vuosien työ tarinan parissa.  Vaikka ulkoisesti elokuva kulkee kahden vanhan ihmisen rakkauden mukana, elokuvan universaali teema koskettaa jokaista meistä ikään katsomatta. 







Vikmanin mukaan elokuvassa on esillä kysymys siitä, voiko ihminen muuttua. Merikapteeniin suhde tyttäreen on vaikea, koska katsoessaan tätä, hän näkee oman syyllisyytensä aina kotoa poissa olleena merikapteenina. Toisaalta hän on aivan valloittava persoona rakkautensa Annien ja tämän perheen kanssa. 



“Todellisessa elämässäkin asiat jäävät usein kesken ja ihmisten välillä on kohtaamattomuutta”, Vikman ymmärtää elokuvan isän ja tyttären välistä välimatkaa. 

Entä leffan tarina? Ensirakkauden ikonissa, Romeossa ja Juliassa, rakkauden rattaisiin laittavat kapuloita vanhemmat. Siksi oli luontevaa, että tässä elokuvassa vanhojen rakkautta estää lapsi. Käsikirjoittajille oli myös heti selvää, että tämä hahmo olisi merikapteenin tytär, Grace. Aggressiivinen ja ahdistunut hahmo tuntui käsikirjoittajista mielenkiintoisimmalta.   



Kodinhoitajaksi tulevaa ja merikapteenin kanssa rakkauden jakavaa Annieta Vikman kuvailee korjaavaksi hahmoksi, jolla on välittäjän rooli elokuvassa. Elokuvan kolmas keskeinen hahmo, merikapteeni Howard on tyttärensä tavoin ristiriitainen persoona. Annien ja hänen perheensä kanssa pehmoinen nallekarhu, mutta tyttärensä seurassa tyly ja tunteeton jörrikkä. 



Parhaimmillaan elokuva on paikallinen ja universaali 



Rakkaani merikapteeni sai runsaasti suitsutusta syyskuussa Toronton kansainvälisillä elokuvafestivaaveilla. Ohjaaja Klaus Härö kertoo vaatimattomalle tyylilleen uskollisena, miten hän mietti siellä “enhän mä osa tehdä elokuvia” katsellessaan toisia upeita leffoja.  Oman elokuvansa menestyksen pohjalla hän arvioi olevan sen kaksitasoisuuden:

“Parhaimillaan elokuva on samalla sekä paikallinen että universaali. Jos yrittää olla heti universaali ei onnistu. ”



Irlannissa kuvattu, englanninkielisten näyttelijöiden voimin toteutettu elokuva tulee ensi vuoden alussa levitykseen myös Englannissa ja Irlannissa.



Härö ei näe kansainvälisyyden tulleen tekemiseen vasta tässä elokuvassa. Työprosessi on ollut tuttu jo aiemmista elokuvista, koska englanti on ollut työkieli jo ennenkin. Esimerkiksi aiemmassa menestysleffassaan, Miekkailijassa, hän joutui ohjaamaan kieliä, joita ei osannut - viroa ja venäjää.  Härö kertoo, miten ohjaajana hän joutui silloin aistimaan tunnelmaa ja arvioimaan sitä kautta, miten näyttelijät suoriutuivat. Rakkaani merikapteeni -elokuvassa uutta oli vain se, että hän oli ohjaajana ainoa, jonka äidinkieli ei ollut englanti. 



“Muuten se ei vaivannut. Mitä nyt joskus, kun oli väsynyt päivän jälkeen alkoivat sanat hukkua päästä”, hän naurahtaa.

Härölle Rakkaani Merikapteeni -elokuvasta mieleen ovat syvimmän jäljen jättäneet näyttelijät, jotka hän toivoo olevan se elementti, josta tämä leffa myöhemmin myös muistetaan. 







Kysyn myös käsikirjoittaja Vikmanilta, mistä hän haluaisi elokuvan muistettavan viiden vuoden päästä. Hän pyytää ensin hetken aikaa ajatella ja katsoo kaukaisuuteen:



“Siitä, että ei tuomittaisi toista ihmistä, Meissä kaikissa on kahdet kasvot, monet kasvot. Haluaisin, että ihmisillä olisi toivoa ja uskallusta kommunikoida. Ihminen voi muuttua milloin tahansa, kaikki on mahdollista”, hän muistuttaa painokkaasti.

Entä elokuvan loppu? Siitä, kuten monesta muustakin kohtauksesta tekijät pähkäilivät monta versiota ennen kuin valitsivat valkokankaalla nähtävän loppuratkaisun.  Elokuvassa nähtävään valintaan päädyttiin, koska haluttiin antaa toivoa.



Sitä päivä päivältä hullummassa maailmassa toden totta tarvitaan.