Mikään ei ole niin viisas kuin historia - mielenosoituksetkin sen kertovat

Heti ensimmäisenä viikonloppuna sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan, ympäri maailmaa oli isoja ja tunnepitoisia mielenosoituksia Ukrainan tueksi. Venäjän neljä päivää aikaisemmin tekemää hyökkäystä Ukrainaan ei hyväksynyt edes tuoreeltaan kukaan - ehkä presidentti Putinia lukuunottamatta. Oli lohdullista seurata, miten kansaa kokoontui heti ensimmäisenä viikonloppuna osoittamaan mieltään Lontoossa, Lissabonissa, Madridissa, Ateenassa, New Yorkissa, Berliinissä, Tukholmassa, Kiirunassa, Helsingissä… Maailma oli antanut tuomionsa!

Olin käymässä Pariisissa ja luin neljä päivää hyökkäyksen alkamisen jälkeen tuoretta Le Mondia. Siinä  oli sivun artikkeli eri puolilla maailmaa viikonloppuna Ukrainan puolesta pidetyistä mielenosoituksista. Edellä mainitsemieni kaupunkien lisäksi myös Kanadassa, Australiassa ja Japanissa oli osoitettu mieltä, tosin enemmistö niissä oli ollut Le Monden mukaa ukrainalaisia. Jopa Turkissa, Venäjän kaverimaassa, oli ollut mielenosoituksia. Puhumattakaan itse Venäjästä, jonka virallinen koneisto raivokkaasti yrittää saada sodalle kriittisiä ääniä kitkettyä. Maailma antoi toden totta nopeasti tuomionsa!

Mielenosoitusten lisäksi maat osoittivat tukeaan muilla kekseliäillä tavoilla. Le Monden toimittaja oli katsellut Taiwanissa, kun pilvenpiirtäjä Taipei 101 loisti keltaisen ja sinisen väreissä. Hongkongissa ihmiset muodostivat heti viikonloppuna valoketjun  lähivuoren huipulle. Vuoren, joka symboloi hongkongilaisille vastarintaliikkeen henkeä. Madridissa Cybele-aukon suihkulähde ja monet toimistotalot valaistiin sinisellä ja vihreällä.

Kun liikuttuneena luin nopeaa reagointia eri puolilla maailmaa, silmiin pisti muutama asia. Ensinnäkin Taiwanin ja Hongkongin vahva reaktio Aasiassa. Niillä molemmilla on iso naapuri Kiina ja ne tietävät omasta historiastaan, mitä on taistella olemassaolostaan suuremman varjossa. On helppo samaistua ukrainalaisiin oman menneisyyden - ja tulevaisuuden vuoksi. 

Ei myöskään ole sattuma, että suurin mielenosoitus järjestettiin Berliinissä, jossa yli 100 000 ihmistä kokoontui vapauden symbolille, Brandenburgin portille. Myös Suomessa oli väkimäärään nähden paljon ihmisiä, 10 000, osoittamassa mieltään. 

Asuin vielä pari vuotta sitten Berliinissä ja tunsin siellä eläväni keskellä historiaa. Niin monessa paikassa oli esillä Saksan - ja Euroopan - menneisyys. Puistoissa oli muistomerkkejä sodissa kaatuneille, katulaatoissa keskitysleireille joutuneiden juutalaisten nimiä, kaikkialla jaetun Saksan historian kokeneita paikkoja. Historia on toden totta kirjoitettu eläväksi Berliinin seiniin ja katukiveyksiin. Minä opin Saksassa asuessani enemmän Euroopan historiasta kuin vuosia Suomessa koulupenkkiä hinkatessani. 

Aloin myös ymmärtää paremmin saksalaisten vaikeaa ja sen myötä ehdotonta suhdetta menneisyyteensä. Erityisesti natsiajan ja toisen maailmansodan rumat kasvot ovat yhä paljaina eikä niiden halutakaan unohtuvan. Näin monella eri tavalla monessa eri paikassa kirjoitetun sanoman: Hyvän eteen on tehtävä töitä, se ei ole itsestään selvää. Viestin painoarvoa lisäsi sen kaiken kauhean ja surullisen näyttäminen, mikä tulee sodan myötä. 

Aivan samalla tavalla Suomessa on sodan muisto elävänä. On talvisodan jättämä kipeä tietoisuus siitä, mitä on taistella yksin isoa vihollista vastaan. Vieläpä sitä samaa Venäjää, jota vastaan Ukraina nyt kamppailee. Muistot kodin jäämisestä sodan jalkoihin ja sodan uhreista ei ole vain menneiden sukupolvien asia Suomessa. Meillä elää paljon ihmisiä, joiden perheissä sodan muisto on elävä. 

Eurooppa on historiansa aikana käynyt loputtomasti järjettömiä sotia. Eikä yksikään niistä ole ollut kaunis. Ehkä niitä on kerääntynyt jo tarpeeksi meidän kollektiiviseen muistiimme, että ymmärrämme rauhan olevan ainoa tie.  Koko maailman liittyminen tähän samaan rintamaan tuomitsemaan Venäjän toiminta antaa uskoa siihen, että jotain olennaista on menneisyydestä opittu.

Mikään ei ole niin viisas kuin historia!

Kannen kuva: Alisdare Hickson / CC BY-SA 2.0