Suomen turvallisuus on yhdistelmä useita asioita: maanpuolustustahtoa, uskottavaa puolustusta, liittoutumia muiden maiden kanssa – sekä ennakoivaa tiedustelutietoa.
Kiusallinen totuus on, että Suomessa tehtiin tiedustelua pitkään ennen kuin sitä koskeva lainsäädäntö luotiin. Oli itsestäänselvyys, että tietoa oli saatava sekä rajan takaa että sen sisäpuolelta, joten tiedonhankintaa tehtiin ilman varsinaista sääntelyä tai valvontaa. Tiedustelua koskeva lainsäädäntö saatiin kuntoon vasta kesällä 2019. Poliisilain viides luku määrittelee tiedustelun keinot ja tarkoitukset esimerkiksi rikostutkinnassa ja terrorismin ehkäisyssä. Lainsäädännössä on olemassa myös omat määräyksensä muun muassa tiedustelun valvonnalle ja henkilötietojen käsittelylle. Haluan heti saada sitä tiedustelutietoa!
Tiedustelutiedon saaminen ei ole mikään kansalaisoikeus. Se ei itse asiassa ole edes kansanedustajan automaattinen oikeus, vaikka välillä tällaisia vaateita näkeekin. Uteliaisuus on toki ihmiskunnan perusominaisuus. Kaikkihan me haluaisimme kuulla vaikka mitä salaisuuksia. Tämä on kuitenkin mahdoton toive, sillä jotkut tiedot voivat vaarantaa ihmisten hengen ja turvallisuuden. Siksi kaikki tieto ei ole jaossa jokaiselle kiinnostuneelle.
Joidenkin on vaikea hyväksyä sitä, että on olemassa salaista ja silti oikeaa tietoa, koska sitä ei pääse itse tarkistamaan ja validoimaan. Silloin on kovin helppoa epäillä salattua tietoa vääräksi tai asenteelliseksi.
Eräässä rajalakia käsitelleessä gradussa puhuttiin “salaisesta tiedustelutiedosta” lainausmerkeissä. Kirjoittaja pohdiskeli pokkana kyseessä olevan “näennäisen faktan rakentaminen”. Ilmeisesti hän tosissaan uskoi, että Suomen sotilas- ja siviilitiedustelu kehittelisivät raportteja kuvitteelliselta pohjalta.
Gradun kirjoittaja myös väitti, että diskurssilla “rakennetaan lisääntyneestä turvapaikanhausta operaatioluonteinen, vihollisen luoma ilmiö” – vaikka kyseessä oli todistetusti nimenomaan Venäjän luoma ilmiö.
Enhän minäkään aurinkoisella säällä “luo diskurssilla hellettä”, kun sanon että onpas kuuma.
Kyllä se lämpö tuli ulkopuolelta, ja minä vain luonnehdin ilmiötä.
Miksi tiedustelutietoa ei julkaista?
Tiedustelutieto on usein salaista monestakin syystä.
Ensinnäkin se paljastaa, mitä Suomi tietää ja mitä ei. Tämän tiedon avulla vihamielinen valtio voi esimerkiksi muuttaa suunnitelmiaan tai yrittää harhauttaa valetiedolla. Samalla vihamielinen valtio oppii, millaisia ovat Suomen tietovarannot, tiedon laatu ja todennäköisimmät keruutavat.
Toisekseen tiedustelutiedon kertominen voi vaarantaa tietolähteet. Osa tiedoista on nimittäin saatu henkilötiedustelulla (human intelligence eli HUMINT). Suomella on varsin todennäköisesti värvättyjä agentteja tai illegaaleja Venäjällä, joiden identiteetin suojaaminen on äärimmäisen tärkeää.
Kuvitellaanpa, että meillä on informanttina kersantti “Pavel” Svetogorskista. Hän on juuri kertonut suomalaiselle yhteyshenkilölleen, että heidän viiden hengen tiiminsä lähetettiin tiettyyn tehtävään rajalle. Jos kertoisimme tämän tiedon edes kansanedustajille, tieto voisi vuotaa myös muualle. Tällöin on riskinä, että Pavel kärähtää ja hänet hakataan kuulusteluissa saman tien.
Kolmannekseen tiedustelutieto paljastaa, mistä Suomi on kiinnostunut, mihin se keskittää huomionsa ja mitä se tarkkailee. Toki me kaikki ymmärrämme, että sotilastiedustelu ja Rajavartiolaitos seuraavat itärajan tapahtumia ja Venäjän sisäpolitiikkaa, mutta tiedustelutieto on tätä yleistasoa tarkempaa.
Tiedustelutieto voi paljastaa esimerkiksi sen, mitä rajanylityspaikkaa Suomi pitää heikoimpana, millä suunnitelmilla Suomi varautuu erilaisiin skenaarioihin tai miltä alueilta tai mistä teemoista Suomi kerää eniten dataa.
Neljänneksi ulos vuotanut tiedustelutieto auttaa vastustajaa suojaamaan tietonsa jatkossa. Jos siis Suomi on saanut jostain erinomaista tiedustelutietoa, se pyrkii käyttämään samaa reittiä toistekin. Jos tämän tiedon paljastaa, pian reitti tukitaan.
Mistä ja miten Suomi kerää tiedustelutietoa?
Tiedustelutietoa – tai oikeastaan sen toukkavaihetta eli raakadataa – kerätään monella tapaa. Valtiolla on tietenkin sellaiset tekniset ja teknologiset kyvyt ja valtuudet, joihin yksityishenkilö ei yllä joko laillisesti tai taloudellisesti. On tutkaa, teleliikenteen kuuntelua, GPS-signaalien poimintaa, tarkkailulentoja ja satelliittikuvia. Tarvittaessa voidaan myös avata kirjeitä ja kuunnella puheluita, jos tietyt tarkat ehdot täyttyvät.
Monenlaisia epämääräisiä laitteita myydään verkossa yksityishenkilöillekin. Esimerkiksi tutkanpaljastin on oikeastaan vain laiton vastatiedustelulaite, jolla kaahari yrittää välttyä sakoilta.
Netistä voi tilata viattoman näköisiä tietokonetarvikkeita, joissa on kaikenlaisia pirullisia lisäominaisuuksia kuten kyky tallentaa viestiliikennettä. Eräs Puolustusvoimien erikoistutkija esitteli minulle perjantaina tällaisia laitteita: oli kaikkea mielenkiintoista kuten sähköisten tunnistekorttien skanneria ja kaukosäätimellä varustettua USB-piuhaa.
On selvää, että jos yksityishenkilö ryhtyy näiden avulla vakoilemaan toisia ihmisiä, hän syyllistyy rikokseen kuten viestintäsalaisuuden loukkaamiseen. Usein tavoitteena on taloudellinen petos tai muu rikoshyöty, josta myös seuraa omat sanktionsa. En siis suosittele leikkimään agenttileikkejä muulla kuin suurennuslasilla, jottei päädy lukemaan tiilenpäitä sillä uudella telekuuntelulaitteellaan.
Valtio tekee toki muutakin kuin teknistä ja teknologista tiedustelua. Harva tulee ajatelleeksi, että myös diplomatia on pohjimmiltaan tiedustelua. Se on laillista ja avointa toimintaa, jossa valtioiden edustustot raportoivat kotimaahansa asemapaikan muutoksista, tapahtumista ja poliittisista tuulista. Diplomaatit tapaavat asemamaan vaikuttajia, keräävät ja vaihtavat tietoja ja kertovat niistä eteenpäin omalle ulkoministeriölleen.
Tiedustelutietoa saa myös avoimista lähteistä
Raakadataa on kaikkialla. Avoimet lähteet tarkoittavat julkisia lähteitä, jotka ovat kaikkien saatavilla: somepäivityksiä, uutisia, kirjastojen aineistoja, viranomaisten asiakirjoja, tutkimuksia ja hakukoneiden tuloksia. Avointen lähteiden tiedustelua kutsutaan nimellä open source intelligence eli kavereiden kesken OSINT.
Oletetaanpa esimerkiksi, että haluaisit päästä kuokkimaan tunnetun Karo Kantritähden synttäreille juomaan ilmaista viinaa. Silloin sinun pitää tietenkin selvittää, missä Karon kekkerit järjestetään.
Ensimmäiseksi varmistat Facebookista tai haastatteluista Karon tarkan syntymäpäivän. Todennäköisesti juhlat ovat lähimpänä viikonloppuna. Seuraavaksi kannattaa stalkata hänen Instagram-feediään. Missä Karo on yleensä juhlinut ja missä paikoissa synttäreitä on aiemmin vietetty?
Kurkkaa myös julkkiksen lähimpien ystävien Instagram- ja Facebook-syötteet, koska joku saattaa olla valmistautumassa “huikeisiin juhliin DTM:ssä”. Jos satut tuntemaan julkkiksen kaverin, pirauta hänelle ja sano hukanneesi kutsun. Missä se Karon juhla oikein olikaan?
Kun olet koonnut listan todennäköisimmistä paikoista, soita ravintolat läpi ja kysy kabinettia tai pöytävarausta. Jos jokin paikka on jo varattuna yksityistilaisuudelle, olet todennäköisesti löytänyt etsimäsi juhlan. Voit vielä heittää puolihuolimattomasti puhelimessa, että “ai niin, sehän oli se Kantritähden synttärivaraus”, jolloin hyvällä tuurilla asiakaspalvelija möläyttää vahvistuksen.
Paras hetki kuokkia on tietenkin silloin, kun juhlat ovat täydessä vaiheessa. Alkuillasta ovella saattaa olla tarkemmat vahdit, mutta loppuillasta pääsee helposti sisälle tupakalla käyvän jengin mukana. Sen jälkeen baana on auki. Saat yhteiskuvia julkkisten kanssa – ja hyvällä tuurilla myös sitä ilmaista viinaa.
Tästä syystä tiedustelutietoa ei julkaista. Sama operaatio ei enää onnistu, jos paljastan, että olen onkinut päivämäärän Facebookista, kilauttanut kaverille ja soittanut ravintolaan.
