Miksi jonottaa selkä särkien terveyskeskuksen takaisinsoittoa, kun vapaitakin lääkäreitä olisi tarjolla?
Se on kysymys, joka suomalaisessa terveydenhuollossa pitäisi ratkaista ja vauhdilla, terveyspalveluiden johtaja Hanna-Maija Kause pamauttaa.
– Leikkausjonoissa on paikoitellen katastrofaalinen tilanne monessa paikassa, mutta erityisesti perusterveydenhuollossa pitää saada yksityiset resurssit käyttöön. Suurin ongelma on se, ettei lääkärille pääse ajoissa ja hoidon aloittaminen viivästyy, Kause sanoo.
Ongelma on tuttu ja siksi työkaluja hahmoteltu. Hyvinvointiala HALI ry edustaa sosiaali- ja terveysalan palveluja tuottavia yrityksiä ja järjestöjä.
Järjestössä nähdään, että nopein tapa hoitosuman purkamiseksi olisi yksityisestä lääkärikäynnistä maksettavan Kela-korvauksen tuntuva nostaminen nykyisestä tasosta.
– Se ei vaadi julkisia lisäinvestointeja seiniin, henkilökuntaan tai kampaviinereihin, sillä rakenteet ja tekijät ovat jo olemassa. Hyöty puolestaan valuisi kaikille, sillä hoitoon pääsyn nopeutuessa myös julkisen puolen ruuhkat helpottuisivat.