Rapport

Kauhutrillerissä Us tavallinen lapsiperhe kohtaa pahat kaksoisolentonsa

Ohjaaja-käsikirjoittaja Jordan Peelen provokatiivinen esikoisohjaus Get Out oli menestys, ja hänen uusi painajaisensa on lähes yhtä viihdyttävä.

Kauhutrillerissä Us tavallinen lapsiperhe kohtaa pahat kaksoisolentonsa
Us alkaa takaumalla vuoden 1986 Pohjois-Kaliforniasta, missä uutisissa kerrotaan Kaliforniasta löydetyistä maanalaisista tunneleista. Pikkutyttö Adelaide (Madison Curry) myös eksyy huvipuistossa ja näkee jotain kammottavaa.
Nykyajassa Adelaide Wilson (Oscarin elokuvasta 12 Years a Slave voittanut Lupita Nyong’o) on tavallinen ja onnellinen kolmekymppinen perheenäiti, joka matkustaa kahden lapsensa ja leppoisan miehensä (Winston Duke) kanssa lomailemaan lapsuudenkotiinsa. Aavemaiset yhteensattumat kasautuvat, ja Adelaide alkaa olla yhä ahdistuneempi. Perhe viettää kuitenkin päivän uimarannalla huvipuiston luona ystäviensä (mm. Elisabeth Moss) kanssa. Illalla Wilsonit palaavat asunnolleen, minkä pihalle ilmestyvät heidän uhkaavat kaksoisolentonsa. Nämä punapukuiset hahmot pitelevät käsissään kultaisia saksia. 
Odotukset Us-kauhuelokuvaa kohtaan ovat olleet korkealla, koska ohjaaja-käsikirjoittaja Jordan Peelen esikoisohjaus Get Out (2017) oli niin vaikuttava. Get Out oli satiirinen ja provokatiivinen kauhuelokuva, joka mielikuvituksellisen juonen kautta käsitteli rasismia. Siinäkin elokuvassa pääosassa olivat mustat näyttelijät ja genrenä yliluonnollinen kauhutrilleri.
Us pohjautuu myös Peelen omaan alkuperäiskäsikirjoitukseen sekä hän on ohjannut ja tuottanut elokuvan. Peele on luonut visuaalisesti nautinnollisen maailman yhdessä kuvaaja Mike Gioulakisin kanssa, joka muistetaan hienosta kauhuelokuvasta It Follows (2014).

Us on Get Outin tavoin terävän hauska, omaperäinen ja pelottava, omasta mielestäni karmivampi kuin Get Out. Kuitenkin Us on perinteisempi ja vähemmän kantaaottava kauhuelokuva kuin Get Out. Peel kuvitteli Get Outin olevan pienen piirin indie-elokuva, vaikka se saikin paljon katsojia, mutta Us tuntuu olevan suoraan suunnattu suurelle yleisölle. Keskiössä ovat lapsiperhe ja perhesuhteet. 
Us käsittelee kiinnostavasti mutta aika salaperäisesti sellaisia teemoja kuin amerikkalainen identiteetti, naamiot, luokkaerot, oikeudenmukaisuus, vapaus, hyvyys ja pahuus. Elokuva pohtii lisäksi kasvatuksen, rakkauden, tarjottujen mahdollisuuksien ja ympäristön vaikutusta siihen, millainen ihmisestä tulee. Hyvyyden ja pahuuden välinen raja hämärtyy, ja taistellessaan väkivallan avulla pahuutta vastaan myös niin sanotuista hyvistä ihmisistä tulee hetkellisesti pahoja.  
Elokuvan parasta antia ovat kiehtovan aiheen lisäksi nokkela huumori sekä älyllinen mutta silti hyytävä kauhu. Elokuva on kuitenkin monessa kohtaa enemmän viihdyttävä kuin pelottava. Näyttelijät tekevät mainiot kaksoisroolit. 
Juonikuvio on hieman liian monimutkainen ja mystinen, eikä outojen tapahtumien loppuselitys ole kaiken kattava. Silti elokuva tuntuu emotionaalisesti eheältä. Kauhuelokuvissa ei pidä alkaa liikaa miettiä jokaisen yksityiskohdan merkitystä, koska osa elementeistä on aina mukana vain luomassa pelottavaa tunnelmaa. Symbolien täyttämä Us tarjoaa kiinnostavaa pohdittavaa ja jää mieleen vainoamaan. 

Ensi-ilta: 22.3.2019 Ikäraja: 16 Kesto: 1 t 56 min Ohjaaja: Jordan Peele Pääosissa: Lupita Nyong'o, Winston Duke, Elisabeth Moss, Tim Heidecker

Kommentit (0)

Kommenttia ei voi muokata jälkikäteen.

Viesti:

Nimi:

Puheenaiheet

Tilaa maksuton Puheenaiheet-uutiskirjeemme

Haluan tarkkoja näkökulmia, ajattelemaan houkuttelevia juttuja ja tuoreimmat kuulumiset Rapportilta.

Tietosuojaselosteemme.
Rapport — hyviä juttuja. Lukijat, tekijät, aiheet ja rahoittajat kohtaavat uudella tavalla.