Parissa edellisessä kirjoituksessani olen käsitellyt tutkijoihin kohdistuvaa häirintää ja pilkkaa. Luulin jo keksineeni ikiliikkujan, kun tekstien somejakojen alalaidat täyttyvät juuri sen kaltaisista kommenteista, joita kirjoitukseni käsittelivät.
Mutta maailmasta taitaa loppua rautalanka, jos yritän vääntää uudestaan ja uudestaan aidon kritiikin ja haukkumisen eroa. Mainittakoon nyt vielä, että painonpudotuskehotus ei ole tutkimukseeni eikä edes kolumnitekstin sisältöön mitenkään relevantisti liittyvä kommentti. Ja kritiikkiä se ei ole nähnytkään.
Tutkijoiden, toimittajien, poliitikkojen ja muiden yhteiskunnallisessa keskustelussa aktiivisesti mukana olevien ihmisten kohtaama häirintä on edelleen lähellä sydäntäni, ja minua kiinnostaa mitä sille voitaisiin tehdä.
Maalittamiseen liittyvä lainsäädäntö ja poliisin herkempi puuttuminen verkkoväkivaltaan ovat paljon peräänkuulutettuja rakenteellisia ratkaisuja. Ne eivät kuitenkaan ole edenneet mihinkään. Erilaiset dialogikampanjat, joita erityisesti media suosii, ovat hyviä yrityksiä ratkaista ongelmaa yksilöiden toiminnan ja keskustelukulttuurin muuttamisen tasolla. YlenHyvin sanottu ja Helsingin SanomienSuomi puhuu ovat esimerkkejä tällaisista hankkeista.
Vertaistukiverkostot verkkoväkivallan kohteille toimivat joskus hyvin. Myös vaikkapa yliopistojen häirinnän vastaiset julkilausumat ovat tärkeä viesti yliopistoyhteisön jäsenille ja yliopistojen somehäirintätiimit parhaimmillaan tarjoavat konkreettista apua häirinnän kohteelle. Samoin toimittajat voivat saada apua työyhteisössään ja työantajiltaan.
Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että on olemassa alati kasvava määrä silpputyöläisiä, apurahatutkijoita ja freelancereita, joihin työnantajan työsuojeluvelvoite ei ulotu. Ei välttämättä ole työyhteisöä, jossa voisi kertoa kohtaamastaan häirinnästä.
Journalistin haastattelussa Ylen Sami Koivistokertoo, että “Yle kehittää jatkuvasti omaa tukijärjestelmäänsä. Siihen kuuluu työturvallisuudesta huolehtiminen, häirintään ja uhkiin varautuminen ja koulutus, työterveyden palvelut ja keskustelutuki.”
Koivisto huomauttaa massiivisen maalituksen olevan terveysriski. Tämän tietävät hyvin myös lukuisat silpputyöläiset, mutta ei meillä ole mahdollisuutta päästä työterveyden palveluiden piiriin tai varaa jäädä sairauslomalle. Mieluummin olisin kuukausipalkalla vakituisissa töissä ja työterveyspalveluiden piirissä häirintäpaskamyrskyn osuessa kohdalle.
Verkkoväkivallan hiljentämisvaikutus koskee kaikkia, mutta erityisen kovaa se osuu työelämässä prekaarissa asemassa oleviin ja yhteiskunnallista aktivismia tekeviin ihmisiin, joille ei ole tarjolla institutionaalista tukea.
Saara Särmä on taustaltaan kansainvälisen politiikan tutkija. Hän on akateeminen sekatyöläinen ja yhteiskunnallinen keskustelija, jota inspiroi feminismi, lempeys, rohkeus sekä inhimillisyyden ja toivon pilkahdukset.
Tue Särmän kirjoittamistyötä tilaamalla hänen artikkelinsa. Pääset lukemaan ne ennen muita ja mahdollistat juttusarjan jatkumisen. Suoraan — ilman välikäsiä.
2,90 €
5,90 €
25,00 €
Päätä kuukausimaksusi summa itse. Voit keskeyttää tilauksesi milloin tahansa.tilata koko Rapportin
