info
Tue journalismia.

Petri Teittinen

Petri Teittinen
 

Esittely + CV

Aloitin freelance-toimittajana vuonna 1986 kirjoittamalla peliarvosteluita MikroBitti-lehteen, jonka vakituinen avustaja olin aina vuoteen 1999 saakka. Noihin vuosiin mahtuu satoja artikkeleita saman kustantajan muihin lehtiin, kuten Tietokone, C=lehti, Pelit-lehti ja MacMaailma. Viimeiset peliarvosteluni kirjoitin vuonna 2007.

Olen vuosien varrella tuottanut sisältöä myös Apu-lehteen, Keskon Plussa.comiin, Elokuva-lehteen, Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen, Seuraan, Suomen PC Gameriin, Sonera Plazan eDomeen ja Kaistalle, Mix-lehteen, Keskon Pirkka-asiakaslehteen ja Suomen PlayStation.comiin.

Tutustuin televisiotuotantoon käsikirjoittamalla Verkossa-ohjelmaa. Projekti poiki yli 40 jakson mittaisen pestin Tilt!-peliohjelman käsikirjoittajana ja apulaistuottajana.

Elokuvat ovat olleet lähellä sydäntäni pikkupojasta lähtien. Ennen elokuva-arvostelujen kynäilyä kirjoitin, ohjasin, tuotin ja leikkasin 1990-luvun alussa kaksi lyhytelokuvaa, jotka palkittiin pohjoismaisilla elokuvafestivaaleilla.

2000-luvun puolella olen keskittynyt enenevässä määrin kuvaan ja ääneen. Ehdin kirjoittaa HIFI-lehteen parin vuoden ajan ennen lehden kuoppaamista, minkä jälkeen olin HIFImaailma-lehden vakituinen avustaja nelisen vuotta.

Käyn aina antaumuksella uuden viihdeteknologian kimppuun heti, olipa kyse sitten 3D-näyttötekniikoista tai tänä vuonna kotitalouksiin hiipivistä UHD-televisioista.

Ammatilliset kiinnostuksen kohteet

Sähköinen viihde kaikissa sen muodoissa sekä digitaalisen sisällön luomiseen, tallentamiseen ja kuluttamiseen käytettävät ohjelmat ja laitteet.

Julkaistuja juttuja verkossa

http://www.dvdplaza.fi/forums/entry.php/79-Ostaisinko-Ultra-HD-television
http://www.dvdplaza.fi/forums/entry.php/43-Testiss%C3%A4-Panasonic-TX-L55DT50Y-LCD-LED-3D-Smart-TV
http://www.dvdplaza.fi/forums/entry.php/14-Testattua-Optoma-HD33-3D-videoprojektori

 
 

Tilaan hänen tuotantoaan


Tuen tätä journalistia

Kannusta journalistia asettamaan seuraava, kokonaan uusi juttuidea ennakkotilaamalla se. Kun hän asettaa uuden juttuidean, rahat siirtyvät sen tilauspottiin.


 






Summaan lisätään maksunvälittäjän kulut 35 senttiä (esim. 10e = 10,35e.)


Toimitamme sähköpostiisi valmiin sisällön — osoitettasi ei näytetä julkisesti.

Voit tilata ja rahoittaa nimettömästi. Jos haluat, että nimesi (tai edustamasi organisaation nimi) julkaistaan jutun valmistuttua, kirjoita se tähän:





Kommentoi

Vinkkaa toimittajalle juttuidea tai kannusta häntä. Kommentointi onnistuu Facebook-tunnuksien avulla.