info
Tue journalismia.

Petri Kaikosuo

Petri Kaikosuo
 

Esittely + CV

Olen 33-vuotias freelance-toimittaja, YTM (filosofia, 2011) ja kolmilapsisen perheen isä Jyväskylästä.
Aloitin toimittajan työt opiskelujen ohessa kesällä 2006. Marraskuusta 2012 syyskuuhun loppuun 2013 työskentelin paikallislehti Jämsän Seudun toimittajana, muuten olen toiminut enimmäkseen freelancerina.

Juttujani on julkaistu muun muassa lehdissä Helsingin Sanomat, Aamulehti, Keskisuomalainen, Savon Sanomat, Karjalainen, Psykologi, ERÄ-lehti, Tamperelainen, Lapin Kansa, Kotimaa, Olé-lehti, Voima, Soundi ja Rumba.

Eniten olen näinä vuosina kirjoittanut kulttuuriaiheista, aivan erityisesti musiikista, mutta myös kaikesta muusta. Keskisuomalaiseen olen tehnyt laajempia juttusarjoja muun muassa jyväskyläläisen rockin historiasta, kulttuurialojen pientoimijoista ja järvitaimenen uhanalaisuuden syistä.

Yksittäisiä juttuja, uutisia, henkilöhaastatteluja, reportaaseja, matkajuttuja, levy-, kirja- ja tapahtuma-arvioita ynnä muita olen tehnyt satoja, kaikenlaisista aiheista, uutisista muotiin, matkailusta mindfullnessiin ja tieteestä talousaiheisiin.

CV:ni löytyy tuolta:
https://drive.google.com/file/d/0B6EviXqGjzmeaDBTSkFwOVlzZXM/edit?usp=sharing

Ammatilliset kiinnostuksen kohteet

Eri tavoin yhteiskunnan marginaalissa kulttuuritoimijat, yhteiskunnallinen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus.
Laajempien filosofian, kulttuurin, uskontojen tai yhteiskunnallisten ilmiöiden alaan kuuluvien ilmiöiden popularisointi ja tuominen ruohonjuuritasolle keskusteltevaksi.
Kielet, kulttuurit ja matkailu. Muista maista Espanjalla on erityinen sija sydämessäni.

Julkaistuja juttuja verkossa

Julkaistuja juttujani:
https://drive.google.com/folderview?id=0B6EviXqGjzmebkNWRW1tX0dxNnc&usp=sharing
Kuvia:
https://drive.google.com/folderview?id=0B6EviXqGjzmeWVU0TGtZNVpGX2c&usp=sharing

 
 

Tilaan hänen tuotantoaan


Tuen tätä journalistia

Kannusta journalistia asettamaan seuraava, kokonaan uusi juttuidea ennakkotilaamalla se. Kun hän asettaa uuden juttuidean, rahat siirtyvät sen tilauspottiin.


 






Summaan lisätään maksunvälittäjän kulut 35 senttiä (esim. 10e = 10,35e.)


Toimitamme sähköpostiisi valmiin sisällön — osoitettasi ei näytetä julkisesti.

Voit tilata ja rahoittaa nimettömästi. Jos haluat, että nimesi (tai edustamasi organisaation nimi) julkaistaan jutun valmistuttua, kirjoita se tähän:





Kommentoi

Vinkkaa toimittajalle juttuidea tai kannusta häntä. Kommentointi onnistuu Facebook-tunnuksien avulla.