info
Toteutunut journalismi

Suvi Auvinen

Suvi Auvinen

Kuka? Suvi Auvinen. Vapaa toimittaja, jonka kiinnostuksenkohteet vaihtelevat laaja-alaisesti urbaanista kulttuurista yhteiskunnallisiin...

Tutustu profiiliin

Vastarintaa vastaan - kertomus uusnatseista ja Suomen poliisista

Kuvakaappaus kansallissosialistiseksi julistautuvan Vastarintaliikkeen verkkosivuista.

Uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen tekemiä rikoksia ei tutkita kunnolla. Onko poliisi korruptoitunut vai ammattitaidoton? Toimittaja Suvi Auvinen tutki Suomen Vastarintaliikkeen rikostutkintoja. Hän valottaa joukkorahoitetussa artikkelissa havaintojaan, esimerkkinä Helsinki Prideen vuonna 2010 tehty uusnatsien kaasuisku.


Suomessa toimii pieni uusnatsijärjestö. Klassista hitleriläistä kansallissosialismia ajava joukkio on syyllistynyt neljän vuoden aikana useisiin väkivaltaisiin iskuihin. Yksikään liikkeen aktiivi ei ole kuitenkaan saanut sen kummempia seurauksia teoistaan, jotka sisältävät kaasutuksia, pahoinpitelyjä ja puukotuksen.

Poliisi ei ole tutkinut uusnatsien tekemiä iskuja kunnolla. Kuulusteluissa on kysytty epäolennaisuuksia, etsintäkuulutettuja ei ole etsitty, syyllisiltä vaikuttavia ei olla tuomittu. Onko kaiken taustalla poliittisia vaikuttimia, korruptiota vai yksinkertaisesti ammattitaidottomuutta?
 

”Miksi tämä kiinnostaa sinua?”

Poliisi on pitkään vaiti. Paperit siirtyvät pinosta toiseen lasin takana, tietokonetta silmäillään. Lopulta minut ohjataan turvatarkastukseen Pasilan poliisitalolla. Olen vihdoin pääsemässä lukemaan Helsinki Pride -iskun monisataasivuista esitutkintapöytäkirjaa.

Tie tähän hetkeen ei ole ollut yksinkertainen. Oikeudenkäyntipöytäkirjat ja esitutkintamateriaalit ovat Suomessa pääosin julkista tietoa, jota kenen tahansa pitäisi päästä tutkimaan. Suomen Vastarintaliikkeen rikosten kohdalla asia ei kuitenkaan ole niin helppo.

Poliisin puhelinvaihde pompottaa puheluani ensin moneen eri numeroon. Vastaaja toisessa päässä kertoo aina seuraavan henkilön, jolta asiasta kannattaisi kysellä. Lopulta puhelu katkeaa. Tämän toistuttua muutaman kerran turvaudun sähköpostiin, jossa selitän haluavani saada joko kopion rikoksen esitutkinnasta tai päästä lukemaan pöytäkirjaa Pasilaan. Seuraavana päivänä puhelin soi.

”Oletko asianomistaja tässä jutussa?” tiedustelee puhelimen toisessa päässä oleva poliisi tiukkaan sävyyn. Kerron olevani toimittaja ja tekeväni tutkimusta aiheesta. ”Miksi tämä kiinnostaa sinua?” jatkaa poliisi. Vastaan rikoksen olevan mielestäni merkittävä ja muistutan, että kaikki oikeudenkäyntipöytäkirjat joita ei ole määrätty salaisiksi ovat kenen tahansa luettavissa. Lyhyen väittelyn jälkeen poliisi myöntyy viimein ja pyytää minua lähettämään sähköpostia siitä, koska haluan tulla lukemaan pöytäkirjaa.

Sähköposteihini ei vastata viikkoon. Lopulta minulle ehdotetaan yhtä aikaa, joka minulle ei sovi. Ehdotan uutta aikaa. Sähköpostiin ei vastata, kuten ei myöskään puheluihini kyseiselle poliisille.

Lähden selvittämään asiaa uutta kautta. Uusi puhelu keskukseen, uudet vastaajat. Tällä kertaa saan taas muutaman päivän kuluttua eri henkilöltä saman puhelun ja tiedustelun siitä, miksi asia kiinnostaa minua. Aika saadaan kuitenkin vihdoin sovittua. Noin kuukauden pompottelun jälkeen seison Pasilan poliisitalon aulassa vierailijatunnuksilla varustettuna.
 

Äärioikeisto, skinit, ruotsinatsit, vastarinta?

Suomen Vastarintaliike (SVL) on osa yhteispohjoismaista Pohjoismaista Vastarintaliikettä (PVL). Liikkeen juuret ovat Ruotsissa, vuonna 1997 lanseeratussa Ruotsin Vastarintaliikkeessä, Svenska motståndsrörelsessä (SMR). Vastarintaliike on levittäytynyt myös Norjan ja Tanskan alueelle.

Suomessa uusnatsiliike on aiemmin keskittynyt pitkälti skinhead -kulttuurin ja white power -musiikin ympärille. Varsinaisia uusnatseja on maassa ollut vähän, minkä seurauksena niin poliisi kuin mediakin ovat sekaisin siitä, miksi SVL:n jäseniä pitäisi kutsua ja miten näihin tulisi suhtautua.

SVL puhuu itse itsestään kansallissosialisteina – eli samana porukkana kuin Hitlerin puolue NSDAP Natsi-Saksassa. He vierastavat kuitenkin termejä uusnatsi ja äärioikeisto. Antifasistiset toimijat nimittävät liikettä halveksuvasti niin ruotsinatseiksi kuin tarranatseiksikin. Ensimmäinen nimitys viittaa SVL:n emojärjestön kotimaahan, toinen liikkeen tunnetuimpaan toimintamuotoon, eli aatetta mainostavien tarrojen levitykseen.

Historiantutkija Jussi Jalonen pitää liikkeen määrittelyä kuitenkin yksinkertaisena: ”Meillä on tapana kutsua Saksassa aikoinaan syntynyttä kansallissosialismia joko äärioikeistolaiseksi tai oikeistoradikaaliksi liikkeeksi, hyvin perustein.”

Jalosen mukaan äärioikeistolaisuus edusti aikanaan radikalisoituneen oikeiston reaktiota oletettua vasemmiston uhkaa vastaan. Hän pitää itsestään selvänä SVL:n vastustusta termille äärioikeisto: ”Ääriliikkeet ylipäätään haluavat korostaa sijoittumistaan vanhanaikaisten poliittisten jakolinjojen ulkopuolelle. Asiaan toki kuuluu sekin, että he halveksuvat ja vihaavat maltillista valtavirtaoikeistoa kenties jopa enemmän kuin vasemmiston toimijoita - totta kai, onhan tämän päivän oikeisto heidän näkökulmastaan myynyt aatteensa. 

Lisäksi täytyy muistaa, että sodanjälkeisenä aikana uusnatsit ovat korostaneet edustavansa 'kolmatta positiota' eli toisin sanoen vaihtoehtoa, jossa torjutaan sekä kapitalismi että sosialismi. Ei tämäkään sinänsä mikään uusi idea ole, sillä on taustansa jo italialaisessa fasismissa.” Jalonen uskoo monien äärioikeistolaisten, myös SVL:n, pitävän äärioikeistoa leimaavana ja epätarkkana terminä. ”He haluavat itse määritellä poliittisen kentän kokonaan uudelleen”, Jalonen toteaa.

Itse SVL kertoo teksteissään olevansa vastarintaa tämänhetkiselle länsimaiselle rappiolle. Pohjoismainen Vastarintaliike tavoittelee "Pohjoista valtakuntaa". Käytännössä Valtakunta olisi ainakin Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan maantieteellisen alueen käsittävä kansallissosialistinen valtio, joka olisi irtaantunut EU:sta, palauttanut "muukalaiset" kotimaihinsa ja valmis taistelemaan monikulttuurisuutta vastaan myös Valtakunnan rajojen ulkopuolella. 

”Taistelemme integraatiota ja kulttuurista rappiota vastaan sekä vastustamme uhkaavaa kansamme sulautumista muiden rotujen ja kansanryhmien kanssa. Lisäksi suojelemme fyysisesti heikompia kansamme jäseniä, sillä laittomuudet ovat levinneet nykyään laajalle, ja erityisesti vanhuksista ja naisista on tullut laillista riistaa. Olemme aggressiivisen politiikan kannalla ja samalla tartumme ongelmiin, joita suomalaiset kohtaavat päivittäin”, julistaa SVL sivuillaan.


Helsinki Pride – ja kuinkas sitten kävikään?

Juuri kukaan ei ole kuullut Suomen Vastarintaliikkeestä aiemmin, kunnes heinäkuussa 2010 rysähtää. Ryhmä tekee pippuri- ja kyynelkaasuiskun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta järjestettyyn Helsinki Pride -kulkueeseen ja syyllistyy sekä 88 henkilön pahoinpitelyyn että poliittisten toimintavapauksien loukkaamiseen.

”Tajusin heti ettei tämä ole ihan perusjuttu”, muistelee tutkinnanjohtajaksi päätynyt rikoskomisario Petri Juvonen. ”Ei minulle olisi perusjutusta edes viikonloppuna ilmoitettu.”

Media kiinnostui tapauksesta ja tuolloinen tasavallan presidentti Tarja Halonen vaati asian tutkimista "riittävällä vakavuudella". ”Isku ei mielestäni ollut niin merkittävä kuin muiden asiaan reagoineiden mielestä. Tutkittavakseni tulee paljon juttuja ja tämä oli yksi muiden joukosta, mutta herätti sillä lailla mielenkiintoa että se oli kohdistunut kulkueeseen ja asianomistajien määrä oli niin suuri”, Juvonen miettii. Poliisi tutkikin alkuun iskua viharikoksena ja Juvonen on edelleen samaa mieltä: ”Kyllä se oli viharikos, ilman muuta.”

Paikan päältä otettiin kiinni kolme henkilöä, joiden hallusta löytyi kaasuiskussa käytettyjä pippuri- ja kyynelkaasuja sekä nyrkkirauta. Media pääsi nopeasti kaasuttajien aatetaustasta selville ja asia valkeni poliisillekin viimeistään kotietsinnöissä. ”Jonkinlaisia natsisympatioita kiinniotetuilla oli”, Juvonen toteaa varmana.

Iskun esitutkinnan kuulusteluissa kiinniotetuilta kyseltiin skinhead-yhteyksistä. Juvonen kertoo laatineensa kysymykset yhdessä tutkijan kanssa. Miksi kiinniotetuilta kyseltiin skineistä, vaikka suuri osa uusnatseista ei ole skinejä eivätkä kaikki skinit ole uusnatseja? ”Itse en ole koskaan ajatellut skinheadien ja uusnatsien välillä olevan eroa”, vastaa Juvonen hämmästyneenä. ”En ole perehtynyt siihen niin että osaisin erotella niitä, en ole koskaan vaivannut päätäni tuollaisella. Tämmöiset tiedot uusnatsien ja skinien eroista meidän olisi pitänyt saada silloin tutkinnan aikana.”


Suunnitelmaa vai sattumaa?

Maaliskuu 2010, neljä kuukautta ennen Pride-iskua. Kursori vilkkuu 18-vuotiaan Artun tietokoneen näytöllä tämän huoneessa hämärtyvässä illassa espoolaisessa punatiilisessä rivitalossa. Arttu asuu kotona äitinsä ja tämän miesystävän kanssa.

Käynnissä on keskustelu nimimerkkien ”Hempeä Romantikko” (Arttu) ja ”Eppu” välillä. Arttu ja Eppu keskustelevat Artun koulukaverista.

Hempeä Romantikko: mä kyrvähi siihen jo meiän koulun risteily jlk se rotupetturuutee yms

Eppu: ai onks seki antanu lovee jollekki niggalle

Hempeä Romantikko: pussannu jtn kai puoliks kosovolaist kerra ja sit istunu dösäs ainaki kerra neke vieres ja sit jubannu jtn mu koululaise kurdi kans. eli nekru nussija in my eyes + narkki

Eppu: junkie niggalova. uunii

Hempeä Romantikko: tai kaasukammioo

Eppu: kaasukammion kautta uunii

Hempeä Romantikko: jep

Eppu: vittu millo helsingis o taas pride marssi? onks mitää hajuu? ku me kelattii et isketää sinne ja ruvetaa biittaa fägiksii.

Hempeä Romantikko: :D


Kesäkuussa 2010 Hempeä Romantikko on vaihtanut nimimerkkiä. Nykyään ”Metsästäjänä” tunnettu Arttu keskustelee jälleen ”Epun” kanssa. Keskustelu ajautuu seuraavan viikon suunnitelmiin.

Eppu: ota muute joku kaasu tai joku mekee

Metsästäjä: juu juu

Eppu: ounataa vitusti jengii

Metsästäjä: ooks tesmannu noit KO pilli suihkui :D iha vitun kämäsii ainaki ne mitä japel, tonil ja mul oli. japen ja tonin kai su kaut. mul on omii.

Eppu: onks jäbä muute sinne pridee tulos?

Metsästäjä: ai fäg pride? :D

Eppu: nii

Metsästäjä: millo se ny o

Eppu: ens viiko la 3.7.

Metsästäjä: dodi

Eppu: sinne siis

Metsästäjä: hakataa fägärit sit otetaa ite päähä horkkiksilt kerhol o/

Eppu: no se on periaate tappelu

Metsästäjä: juu

Otteet ovat Pride-iskun esitutkinnan aikana teknisellä tutkinnalla saatuja tietoja pikaviesteistä tuomitun kaasuttajan ja tämän ystävän välillä. 

Rikoskomisario Juvonen muistelee tapauksen tutkintaa: ”Selvisi pian, että tämä oli suunniteltu isku. Esitutkinnassa selvisi, että iskua oli suunniteltu jo jonkin aikaa.”

Oikeudenkäynnissä asia ei enää ollut yhtä yksinkertainen. Tuomiossa päädyttiin toteamaan, että ”asiassa ei ole esitetty todistelua, joka sellaisenaan osoittaisi vastaajien sopineen iskusta noiden muiden henkilöiden kanssa tai edes keskenään.”

Miksi näin, rikoskomisario Petri Juvonen? 

”Kyllä minulla oli muistikuva siitä, että suunnitelmallisuus säilyi käsityksenä loppuun asti”, sanoo Juvonen ja vaikuttaa aidosti hämmästyneeltä: ”Mutta jos siitä on nyt tuollainen päätös, en minä sitä enää miksikään voi muuttaa.”

Jutussa syyttäjänä toiminut valtionsyyttäjä Jorma Äijälä ei suostu keskustelemaan aiheesta. ”Turha siitä on enää puhua, en minä niitä tehtyjä päätöksiä miksikään enää ala muuttaa”, toteaa Äijälä ärtyneenä ja kieltäytyy vastaamasta muihin kysymyksiin.


Kaikki yhden ja yksi kaikkien kanssa

Heti kaasuiskun jälkeen poliisi otti kiinni kolme henkilöä epäiltynä iskusta. Poliisi tiedotti etsivänsä vielä kuutta muuta ihmistä. Poliisi teki kiinniottoja ja kotietsintöjä muiden epäiltyjen luo ja hankki suuren määrän todistusaineistoa.

Suomen Vastarintaliike on yrittänyt oman mediansa kautta pestä käsiään epäonnistuneesta ja kalliiksi tulleesta iskusta. ”Välillä rasisminvastustajien uutisointi liikkeestä vääntää väkisinkin hymyn suunpieleen”, liikkeen nettisivuilla kirjoitetaan. 

”Vastarintaliikettä on esimerkiksi syytetty vuoden 2010 Pride-kaasuiskun järjestämisestä. Tätä perusteltiin sillä, että oikeudenkäyntipöytäkirjojen ja nettiin hakkeroitujen jäsenhakemustietojen mukaan yksi iskuista tuomituista olisi hakenut liikkeen jäsenyyttä. Rohkeita syytteitä, muttei lainkaan todisteita. Kuinka kauan punaiset toimittajat ajattelivat jatkaa päämäärätöntä spekulointiaan?”

Rohkeita syytteitä, muttei lainkaan todisteita? Teoriassa yksittäisten ihmisten yhteyksiä Vastarintaliikkeeseen ei ole yksinkertaista osoittaa. 

SVL ei ole yhdistys eikä sillä ole virallista ja avointa jäsenrekisteriä. Lienee kuitenkin kohtuullista olettaa Kansallinen Vastarinta -julkaisun toimituksen ja Pohjoinen Perinne ry:n hallituksen olevan virallisin rekisteri, mitä SVL:stä on olemassa. Pohjoinen Perinne ry on yhdistys, jonka nimissä ovat esimerkiksi SVL:n tilit ja näiden vuokraama tila Turussa.

Yhdistyksen hallituksessa ja lehden toimituksessa on kuitenkin lähinnä henkilöitä, joiden tarkoituksenakaan ei ole ”liata käsiään” suoran toiminnan iskuissa. Vaikuttaa ilmeiseltä, että SVL:llä on erikseen käskyt antava johtoporras ja iskut toteuttava aktivistijoukko. Monet aktivistit kuitenkin näkyvät liikkeen valokuvissa jakamassa materiaalia tai kirjoittavat sivuille omalla nimellään.

Vaikkei jäsenrekistereitä olisikaan saatavilla, voidaan tehdä joitain johtopäätöksiä tiettyjen henkilöiden yhteyksistä keskenään ja suhteessa Suomen Vastarintaliikkeeseen.

Edellä mainittu pikaviestittelijä Arttu tuomittiin Pride-iskusta yhdessä kahden muun henkilön kanssa mm. 88 pahoinpitelystä neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Hän oli hakenut Vastarintaliikkeen jäsenyyttä nettiin vuodetulla hakemuksella, ja sanonut hakemuksessa tuntevansa liikkeen jäsenistä mm. ”Epun”. Arttu kertoo kuulusteluissa kotoaan löytyvän Vastarintaliikkeen tarroja. Myöhemmin Vastarintaliikkeen verkkosivuilla on kuvia Artusta, joka jakaa liikkeen materiaalia kadulla. Uusimmat kuvat hänestä sivuilla ovat syyskuulta 2014.

Pride-iskua suunnittelevassa pikaviestikeskustelussa oli toisena osapuolena myös nimimerkki ”Eppu”. Vastarintaliikkeen riveistä löytyy Eppu-nimeä käyttävä henkilö. Eppu on useista erittäin väkivaltaisista pahoinpitelyistä tuomittu henkilö, joka on myöhemmin ollut myös vankilassa vastaamassa teoistaan. Esitutkinnan aikana poliisi teki Epun kotiin kotietsinnän ja otti tämän kiinni todennäköisin syin rikoksesta epäiltynä. Eppu on kirjoittanut omalla nimellään Kansallinen Vastarinta -verkkojulkaisuun, uusin Epun kirjoittama raportti on syyskuulta 2014. Arttu ja Eppu muuttivat myöhemmin samaan asuntoon.

Esitutkintamateriaalin valossa näyttää ilmeiseltä, että nimimerkki ”Eppu” on rekrytoinut ainakin Artun Pride-iskuun. SVL:n Eppu on tuomittu pippurikaasujen ja nyrkkiraudan maahantuonnista. Todisteiden valossa näyttää myös selvältä, että Pride-iskusta tuomituista ulkopaikkakuntalaisista ainakin toinen on ollut majoittumassa Epun luona ennen iskua. Tätä tukee tuomitun oma todistus ja Epun asunnosta löytyneet tuomitun tavarat. Eppu sanoo, ettei tiedä kuinka tuomitun tavarat ovat päätyneet hänen asuntoonsa.

Kiinniotettuna Pride-iskusta epäiltynä oli myös Toni. Arttu mainitsee pikaviestikeskustelussa ”Tonin”, jonka kanssa mm. pippurikaasujen käyttöä on harjoiteltu. Tonin kotoa löytyi esitutkinnan yhteydessä mm. suuri hakaristilippu sekä laiton Glock-pistooli, jonka lipas oli toisen tuomitun autossa. Tonin tyttöystävän kamerassa oli kuvia sekä tuomituista että kuulustelluista Pride-iskijöistä poseeraamassa yhdessä iskua edeltävinä päivinä. Poliisi otti kotietsinnän yhteydessä Tonin kiinni Epun parkkipaikalta todennäköisin syin rikoksesta epäiltynä.

Kiinniottohetkellä Toni ajoi ulkopaikkakuntalaisen tuomitun autoa, johon oli omien sanojensa mukaan saanut tältä avaimet. Tuomittu sen sijaan sanoi, ettei ollut antanut kenellekään lupaa käyttää autoaan ja vaati Tonille rangaistusta ajoneuvon luvattomasta käyttöönotosta. Toni pidätettiin epäiltynä ampuma-aserikoksesta ja menetti luvattoman aseensa valtiolle.

Kaikkien epäiltyjen ja tuomittujen puhelimiin tehtiin tekninen tutkinta, joka vahvisti, että henkilöt ovat olleet yhteydessä toisiinsa ennen iskua.

”Lapsellisia ja jäsentymättömiä ajatuksia” 

Helsingin käräjäoikeuden tuomiosta selviää, että valtionsyyttäjä Äijälän mukaan teolla oli useita tekijöitä, joista vain kolme saatiin kiinni. Esitutkinnassa poliisi piti todennäköisenä, että tekijöitä oli yhteensä yhdeksän. Esimerkiksi Tonia ja Eppua ei kuitenkaan ensimmäisen kuulustelun jälkeen enää epäilty yhteyksistä Pride-iskuun.

Rikostutkija Petri Juvonen, mikä riittää todisteeksi epäiltyjen ja tuomittujen yhteyksistä ja suunnitelmallisuudesta jos ei edellä esitetty?

Juvonen vaikuttaa harmistuneelta: ”Laki sanoo että pitää olla todennäköiset syyt epäillä ennen kuin syyttäjä nostaa syytteen. Tuomitsemiseen pitää olla täysi näyttö”, Juvonen kertoo. ”Meillä oli käsitys siitä, ketä muita henkilöitä tähän olisi saattanut osallistua. Valvontakamerakuvista ja kotietsinnöistä ei kuitenkaan löydetty riittävää näyttöä, esimerkiksi epäiltyjä ei pystytty tunnistamaan valvontakameroista varmasti.”

Kokiko Juvonen painostusta tutkinnan aikana poliisin, valtiojohdon tai muiden taholta? ”Ei mitään painostusta”, Juvonen toteaa. ”Muistan kyllä että syyttäjävirastossa oltiin pettyneitä siihen, ettei loppujen tekijöiden henkilöllisyyttä saatu selvitettyä.”

”Siihen en ole itsekään tyytyväinen, ettemme saaneet selvitettyä näiden loppujen henkilöllisyyttä”, Juvonen pohtii. ”Olettamus säilyi kuitenkin loppuun asti, että tekijöitä oli ainakin kuusi. Kolmen henkilöllisyys jäi selvittämättä.”

Käräjäoikeuden tuomiossa todetaan, ettei Pride-kulkueeseen hyökkääminen ole ollut sattumaa, vaan sen taustalla on ollut vastaajien vihamielinen suhtautuminen kulkueen edustamia ajatuksia ja arvoja kohtaan. Esitetyn selvityksen perusteella ei kuitenkaan tuomiolauselman mukaan voitu todeta, että vastaajien kohdalla kysymys olisi harkitusta ja vakiintuneesta vihamielisyydestä seksuaalivähemmistöjä kohtaan. 

”Kysymys vaikuttaa olevan pikemminkin jäsentymättömistä ja lapsellisista ajatuksista”, tuomiossa todetaan. 


Kadonneita ihmisiä ja keskeytettyjä tutkintoja

Vuoden 2010 jälkeen SVL on jatkanut väkivaltaisia iskujaan. Suuri osa juttujen tutkinnoista on kesken eivätkä viranomaiset kommentoi tapauksia. SVL:n jäsenet ovat pahoinpidelleet ja kaasuttaneet ihmisiä. Kuuluisimmat tapaukset liittyvät Jyväskylässä sattuneeseen kirjastopuukotukseen ja vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakson kaasutukseen.

Liikkeen väkivaltaisimmista iskuista etsitty henkilö, Sebastian Lämsä, antoi haastattelun liikkeen omalle medialle Koivulaakson kaasutuksen jälkeen.

Olit etsintäkuulutettuna jonkin aikaa ennen pidätystä, mutta poliisit eivät olleet etsineet sinua esimerkiksi yliopistolta tai yrittäneet ottaa sinuun yhteyttä kirjeitse. Millaisia ajatuksia etsintäkuulutus sinussa herätti? Ilmeisesti resurssipula vaivaa myös oululaista esivaltaa.

– Etsintäkuulutus ei todellakaan ollut tasoltaan "elävänä tai kuolleena" -julisteita ympäri kaupunkia. Joko poliiseja vaivaa erittäin vakava osaamattomuus tai resurssipula. Pidän todennäköisempänä, että kyseessä oli ö-luokan prioriteetilla ollut haku, jolla yritettiin löytää edes joku epäilty paikallaan polkevaan juttuun median ja poliittisen hiillostuksen lepyttämiseksi, Lämsä kertoo.


Vuonna 2012 SVL:n jäsen pahoinpiteli antirasistiksi epäilemänsä ihmisen tämän kotiovella. Uhri tunnisti poliisille kuvasta tekijän, mutta häntä ei ole saatu kiinni. ”Tuntuu ettei niitä tekijöitä ole oikein edes yritetty etsiä. Se on tän jälkeen jo puukottanut yhtä tyyppiä, eli tuskin ne sitä voi ainakaan kovin aktiivisesti etsiä”, miettii pahoinpitelyn uhri. 

Jyväskylässä vuoden 2013 tammikuussa sattuneen puukotuksen jälkeen monista väkivaltaisista iskuista epäilty mies on kadonnut, oletettavasti poistunut maasta. Kaikkien häntä koskevien rikosten tutkinnat ovat tästä syystä pysähtyneet.

Viimeisin väkivaltainen isku tapahtui Vantaalla tammikuussa 2014. Tällöin Suomen Vastarintaliikkeen jäsenet pahoinpitelivät kadulla liikkeen toimintaa arvostelleen henkilön. Itä-Uudenmaan poliisin tutkinnanjohtaja Kimmo Hyvärinen kertoo poliisilla olevan käsitys tekijästä, mutta todistajat puuttuvat. Niitä odotellessa tutkinta pysyy jäissä. ”Sanotaan näin, että tiedän kuka se tekijä on”, Hyvärinen toteaa Kansan Uutisille antamassaan haastattelussa. 

Syitä poliisin haluttomuuteen tutkia kunnolla uusnatsien tekemiä rikoksia voi vain arvailla. Poliisi kieltäytyy puhumasta suurimmasta osasta tapauksia vedoten tutkintojen keskeneräisyyteen. Päällisin puolin vaikuttaa kuitenkin siltä, etteivät tutkijat tunne tutkittavia asioita tai ymmärrä niiden poliittisia taustoja. 

Poliisin resurssipulaa on turha syyttää, ennemminkin vaikuttaa olevan kyse haluttomuudesta tuomita harmittomina pidettyjä uusnatseja. Poliisin taitamattomuuden ja innottomuuden seurauksena väkivaltaisia uusnatseja on vapaalla jalalla odottamassa seuraavaa mahdollisuutta iskeä – eikä seuraavastakaan iskusta todennäköisesti saada tuomioita aikaiseksi.

Suomen Vastarintaliikkeen tunnetut väkivaltaiset iskut

Suomen Vastarintaliikkeen yksittäisten jäsenten kontolla on useita eriasteisia pahoinpitelyjä, tuhopoltto ja ilkivaltaa. Ryhmän tunnetuista yhteisistä iskuista on näiden lisäksi tiedossa ainakin seuraavat:

2010: Kaasuisku Helsinki Pride -kulkueeseen. Nuorin kaasua saanut oli alle 1-vuotias lapsi. Kolme miestä tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja vahingonkorvauksiin mm. 88 pahoinpitelystä ja poliittisten toimintavapauksien loukkauksista.

2011: Kahakka vaalimökillä Oulun Rotuaarilla. Kolme SVL:n jäsentä hyökkäsi Kokoomuksen vaalityöntekijöiden kimppuun luullessaan tulleensa kuvatuiksi. Poliisi joutui käyttämään etälamautinta ja pippurikaasua taltuttaakseen SVL:n jäsenet. Miehet saivat sakkoja pahoinpitelystä ja virkamiehen vastustamisesta.

2012: Vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakson kaasutus kirjanesittelytilaisuudessa. Rotuaarin pahoinpitelyyn osallistunut mies suihkutti Dan Koivulaakson silmille kaasua hetkeä ennen kuin tämän oli tarkoitus alkaa esitellä Äärioikeisto Suomessa-kirjaa. Koivulaakso selvisi sumutuksesta yhdellä sairaalakäynnillä. Kaasuttajaa syytetään pahoinpitelystä, lievästä pahoinpitelystä, poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta ja kokouksen estämisestä. Tekijää ei ole tavoitettu oikeuteen.

2012: Pahoinpitely Hartolan markkinoilla. SVL oli jakamassa materiaaliaan Hartolan markkinoilla. Ohikulkija oli vienyt pöydästä materiaalia, jonka jälkeen tämän perään oli lähdetty. SVL:n jäsenet pahoinpitelivät ohikulkijan. Tekijöitä ei ole tavoitettu.

2012: Pahoinpitely Tampereella. Joukko Suomen Vastarintaliikkeen jäseniä pahoinpiteli rasisminvastustajaksi mieltämänsä henkilön tämän kotiovella. Uhri tunnisti tekijän Vastarintaliikkeen aktiiviksi ja nimesi tämän poliisille. Tekijöitä ei ole tavoitettu.

2012: Pahoinpitely Tampereella. Joukko Suomen Vastarintaliikkeen jäseniä pahoinpiteli rasisminvastustajaksi mieltämänsä henkilön tämän kotiovella. Uhri tunnisti tekijän Vastarintaliikkeen aktiiviksi ja nimesi tämän poliisille. Tekijöitä ei ole tavoitettu.

2013: Jyväskylän kirjastossa sattunut puukotus. Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa SVL:n jäsenet hyökkäsivät tilaisuuden ulkopuolella olleiden ihmisten kimppuun aseinaan mm. pullokassi ja puukko. Yhtä tilaisuuden järjestäjistä puukotettiin ja tämä joutui sairaalahoitoon. Iskuun osallistuneita SVL:n jäseniä syytetään mm. törkeästä pahoinpitelystä. Puukottaja on vangittu poissaolevana ja hänet on etsintäkuulutettu. 

2013: Puukotuksen yhteydessä paljastui tutkinnassa SVL:n pitäneen laitonta henkilörekisteriä. Kerätyt henkilöt oli luokiteltu ryhmiin, joiden niminä oli esimerkiksi ”vasemmisto”, ”oikeisto”, ”juutalaiset”, ”rotupetturit”, ”eliittiseurat” ja ”väkivaltakoneisto”. Tapauksen esitutkinta on valmistunut syyskuussa 2014 ja odottaa oikeuskäsittelyä.

2014: Vantaan Myyrmäen pahoinpitely. SVL oli jakamassa materiaaliaan Vantaalla, kun ulkomaalaistaustainen ohikulkija tuli arvostelemaan heidän sanomaansa. Kolme SVL:n jäsentä pahoinpiteli ohikulkijan ja pakeni paikalta ennen kuin poliisi ja ambulanssi ehtivät paikalle. Poliisin mukaan tekijäehdokkaita on useita, joista osa on vinkkien perusteella Suomen Vastarintaliikkeen aktiiveja. Tutkinta keskeytettiin silminnäkijöiden puuttuessa.


Teksti: Suvi Auvinen
20.10.2014