Nuorena opin luovimaan uskonlahkon jatkuvissa poikkeusoloissa – nyt sovellan samoja keinoja koronarajoituksiin
Uskonlahkossa on paljon samaa kuin viruspandemian aiheuttamisessa poikkeusoloissa, kirjoittaa Jehovan todistajista irtaantunut toimittaja Niko Peltokangas.
Niko Peltokangas
3/16/2021
Tänään tiistaina Suomessa vietetään koronapandemian aiheuttamien poikkeusolojen vuosipäivää. Vuosi sitten tyhjennettiin kalenteria, odotettiin kesää ja mentiin kohti tuntematonta, mutta nyt kalenteri on täynnä etätapahtumia ja koronatonta joulua toivotaan ehkä ensi vuodelle. Kerran koettu ’poikkeusolot’ ei tunnu enää pelottavalta käsitteeltä – mikä lienee syynä siihen, ettei poikkeusoloihin liittyviä rajoituksiakaan tunnuta ottavan enää yhtä lailla vakavasti kuin vuosi sitten.
Minuakin ahdisti viime maaliskuussa, vaikka myöhemmin olen tajunnut, etten elänyt poikkeusoloissa ensimmäistä kertaa. Elämää fundamentalistisessa kristillisessä lahkossa voi hyvin kuvailla jatkuviksi poikkeusoloiksi pelkoineen ja rajoituksineen. Lahkolla tarkoitan Jehovan todistajia, josta irtauduin kymmenen vuotta sitten 28-vuotiaana.
Lahkon johdon mukaan elämme ”viimeisten päivien loppuajan loppua”.
Jehovan todistajien poikkeusolot ovat kestäneet liikkeen 1800-luvulta alkaneen olemassaolon ajan. Ihmismaailma on pandemian kaltaisesti pahojen henkivoimien vallassa ja kaipaa paluuta Raamatun alkulehdillä kuvailtuun normaaliin. Todistajat ovat odottaneet Harmageddoniaan, muiden uskontojen ja ihmisten hallintorakenteiden tuhoutumista välillä vuoden, välillä sukupolven tarkkuudella. Tällä hetkellä odotukset eivät kohdistu tiettyyn ajankohtaan, mutta lahkon johdon mukaan elämme ”viimeisten päivien loppuajan loppua”. Kaksi vuotta sitten he selittivät eräiden Raamatun ”lopunajan ennustusten” toteutuvan parhaillaan Venäjän vainotessa lahkon jäseniä.
Poikkeusolot vaativat rajoituksia uskonyhteisössäkin. Muita ihmisiä kyllä kätellään ja tavoitellaan käännytystyössä ihan kotiovilta asti, mutta ystävyys ulkopuolisten kanssa on kiellettyä. Rajoitus koskee tiukasti myös poliittiseen toimintaan osallistumista tai muutakaan puolenvalintaa ”maailman” ihmisten välillä, olipa kyseessä urheilufanitus tai mikä vain yleinen huvitus. Kuvioon kuuluvat myös lahkoille tyypilliset seksielämän rajoitukset ja koulutuskielteisyys. Lahkosta pois haluavaa puolestaan odottaa suhteiden katkeaminen ystäviin ja jopa sukulaisiin.
Pikkutarkoista säännöistä tekee vahingollisia erityisesti niiden epäjohdonmukaisuus yhdistettynä jäykän patriarkaaliseen johtamisjärjestelmään. Kun todistajien kirjallisuudessa ja tilaisuuksissa annetaan ”rakkaudellisia neuvoja” vähän kaikkeen pukeutumisesta työpaikan valintaan, on pitkälti paikallisten johtajamiesten kyseenalaistamattomassa harkinnassa, mille kaikille elämänalueille he kontrollinsa kulloinkin ulottavat. Ahdistusta voi kontrollin lisäksi aiheuttaa myös lahkon oppiin kuuluvat uskomukset esimerkiksi rankaisevasta Jumalasta, vainoavista viranomaisista ja näkymättömissä väijyvistä demoneista.
Monien muiden tavoin kiersin lahkon rajoituksia ja sääntöjä juuri sen verran kuin pystyin.
Havahduin viruspandemian ja uskonlahkon poikkeusolojen yhtäläisyyksiin, kun pohdin omaa suhtautumistani koronarajoituksiin. Olen pyrkinyt pitämään maski- ja muista suosituksista kiinni ja sopeuttanut arkeani turvaväleihin ja kontaktien välttelyyn. Samalla olen viettänyt hotelliöitä, risteillyt jopa ulkomaille, käyttänyt palveluja, käynyt kylpylöissä ja kuntosaleilla eli tehnyt lähes kaikkea, mitä ei ole erikseen estetty. Olen kuitenkin välttänyt kyseenalaistamasta rajoituksia julkisesti ja propagoimasta harmaalla alueella oleskelun puolesta.
Tämä kaikki on tuttua jo elämästäni Jehovan todistajana. Monien muiden tavoin kiersin lahkon rajoituksia ja sääntöjä juuri sen verran kuin pystyin. Kuuntelin, katsoin ja luin kyseenalaiseksi leimattua kulttuuria ja pidin hauskaa kännäilemällä. Hakeuduin järjestötoimintaan, joka hieman helpotti ahdistavan uskonnon aiheuttamaa yksinäisyyttä. Toimin opiskelijapolitiikassa sellaisella tasolla, ettei se liiaksi kiinnittänyt seurakuntalaisten huomiota. Tärkeintä oli juuri tutkan alla liikkuminen. En ajatellut voivani muuttaa ahdistavia rajoituksia väljemmiksi tai johdonmukaisiksi, vaan välttelin vain konflikteja pysymällä rajoitusten rikkomisesta hiljaa. Ei se aina onnistunut, mutta useimmiten kyllä.
En tiedä, missä määrin suhtautumiseni poikkeusoloihin ja koronarajoituksiin on suoraa seurausta Jehovan todistajana oppimistani selviytymiskeinoista. Yhtäläisyyksien hoksaaminen auttaa joka tapauksessa ymmärtämään itseä ja toisia, jotka yrittävät tavoillaan selvitä ahdistavassa ajassa. Parhaassa tapauksessa pystyn suuntaamaan selviytymiskeinoni paremmin. Jos kapinoinkin hiljaisesti uskonlahkon huonosti perusteltuja rajoja vastaan, ei minun ole ehkä pakko vastustaa paremmin perusteltuja koronarajoituksia.
***
Niko Peltokangas
3/16/2021